Antaisitko/annatko kesäkuussa 16-vuotta täyttäneen
olla ulkona yli klo 12:sta yöllä kavereiden kanssa?
Kommentit (8)
Nyt vilona sai poikkeusluvan tulla kotiin klo 24:n jälkeen, kun oli festareilla jossa viimeinen esiintyjä vasta lopetteli niihin aikoihin.
omat lapset vielä pieniä, mutta puoliltaöin olisi kyllä kotiintuloaika. Kaverille yöksi saa tietysti mennä sopimalla ja sit pitää vaan luottaa että myös menevät. Tuon ikäisen kanssa ei kai voi enää tarkistaa kavereiden vanhemmilta että oikeesti ovat siellä ja mihin aikaan kotiutuvat.
En antaisi, oman turvallisuutensa vuoksi.
omat lapset vielä pieniä, mutta puoliltaöin olisi kyllä kotiintuloaika. Kaverille yöksi saa tietysti mennä sopimalla ja sit pitää vaan luottaa että myös menevät. Tuon ikäisen kanssa ei kai voi enää tarkistaa kavereiden vanhemmilta että oikeesti ovat siellä ja mihin aikaan kotiutuvat.
16v on vielä ala-ikäinen, kyllä alaikäisen menemiset pitää tarkistaa.
Mutta tekstailemme n. parin tunnin välein. Joskus saatan tehdä yllätyssoiton, tarkistan, missä kunnossa on. Puheluihini ja tekstareihin on vastattava, ja vastaakin.
On tiedotettava missä menee ja keiden kanssa on.
Tämä on toiminut kyllä hyvin nyt vajaan vuoden ajan, tyttö täytti juuri 17.
Kun menen nukkumaan, otan kännykän yöpöydälle, vastaan tytön tekstareihin ja sen jälkeen jatkan uniani. Joskus tyttö pyytää aamuyöllä kyytiä, vetäisen mekon tai takin yöpaidan päälle ja haen tytön. Vähän tämä on rasittavaa, mutta sitähän se nuorten kanssa on, ei tämä elämänvaihe kuitenkaan kauaa kestä.
meidän perheessä se kestää 20 vuotta, joten ihan joka yö en aio jaksaa olla käytettävissä.
No, se on ollut oma valintanne:-)
Eikä meilläkään tämä toki joka yö toistu, ei edes nyt lomalla.
Poika on jo kohta 19 v., hänen kanssaan en enää tekstaile. Jos poika jää yöksi kavereille, sitten hän tekstaa ja tiedottaa, jotten ole huolissani.
meillä on tuon ikäinen tyttö. Hänellä on paljon kavereita, jotka ovat ulkona öisin kolmeen neljään saakka, ja vanhemmat eivät valvo heidän kotiintuloaan. Tai saavat olla koko yönkin pois ilmoittamatta mitään. Ihan tavallisista perheistä nämä tytöt ovat. Mietin joskus, ollaanko meillä liian tiukkoja. Meidän tyttö tulee aina kotiin viikonloppuisinkin klo 23 tai viimeistään 24 maissa, ja silloinkin on yleensä jokin erityismeno. Ei ole ollut vielä ajankohtaista, mutta olen miettinyt, että meillä ei kyllä anneta olla yöllä ulkona ihan turhan takia vain oleilemassa, ainakaan vielä.