Saatko sinä liitossasi vapauden kulkea ja viettää aikaa ilman miestäsi?

Emme kumpikaan käy baareissa mutta olen ollut kälyni kanssa risteilyillä ja mieheni kavereidensa kanssa lätkämatseissa ja sen jälkeen käyneet oluella tai parilla.



Minusta on aivan luonnollista. Jos se olisi jatkuvaa en hyväksyisi.

hyväksytään molemmat itsenäiset menot, mutta toki kysytään toisen mielipidettä ennen kun sovitaan kavereiden kanssa mitään. ja minusta nimenomaan tämä tapa on normaali. kaverin entinen kyttäsi kaverin menoja koko ajan. ite teki melkein pyöreetä päivää mutta kaveri ei saanu tulla edes meille kylään, vaan piti kykkiä kotona. ei hirmu tervettä minusta.

kahden aikuisen ihmisen suhde on sellainen, ettei tarvitse lupia kysellä. Aikuinen ihminen voi ihan itse päättää mitä tekee ja kenen kanssa. Vapauteen kuuluu toki aina vastuu. Jos suhde on tasavertainen ja luottamus molemminpuolinen toinen ei tee mitään mikä loukkaisi toista (esim. käy vieraissa). On tietenkin myös aina kohteliasta toiselle mainita, että silloin menen kavereiden kanssa, eihän meillä ole muuta menoa? Pitäisihän sen puolison olla kaikkein tärkein kuitenkin. ja jos on lapsia, he asettavat tiettyjä rajoituksia, jonkun pitää olla lasten kanssa, eikä ole reilua jos toinen on aina lasten kanssa ja toinen menee kavereiden kanssa.



Meillä siis molemmilla on omat menot, aika harvakseltaan kuitenkin mennään, ei oikein baari elämä kiinnosta. Minä olen matkustanut ulkomailla ystävieni kanssa, koska miestäni ei matkustelu kiinnosta, hän taas menee omien ystäviensä kanssa paikkoihin, jotka ei minua kiinnosta. Käymme toki yhdessäkin kodin ulkopuolella.

Juurikin tänä viikonloppuna molemmat oli omissa menoissaan: mies poikien reissulla ja minä vanhojen tyttökavereiden illanvietossa.



Omia menoja on molemmilla arkena harrastusten muodossa, mutta noita viikonloppumenojakin silloin tällöin. Ainoastaan oikeastaan aika niitä rajoittaakin, eli aina ei voi mennä kaikkialle minne haluaa, koska haluamme myös yhteistä aikaa koko perheen kesken ja toisaalta myös niitä viikonloppuja, jolloin ei ole mitään tekemistä tai saamme olla vain kahdestaan.



Lupia ei kysellä, mutta toisen suunnitelmat tuolle hetkelle selvitetään aina.

Normaalia on voida kulkea kavereidenkin kanssa reissussa ja baarissakin. Joskin mielestäni on asiallista kysyä, sopiiko mennä, suunniteltiin tuolloin. Ei varsinaisesti luvan kannalta, vaan siksi että se on kohteliasta. Itse päätän menenkö. Ja jos lapsia niin silloin on syytä sopia, että koska menee. Toki usein aika yllättäenkin voi lähteä, mutta pitää huomioida toinenkin sekä lapset. Ei voi perheessä ja parisuhteessa elää täysin itsekästä elämää, joskus joutuu jättämään väliin ja hyväksyttävä se.

ilman muuta voimme mennä ja olla, kumpikin. Ollaan tehty pidempiäkin ulkomaanreissuja erikseen, käydään keikoilla (eri musiikki kiinnostaa), iltaa istumassa, missä milloinkin.



Lupaa ei tarvitse kysellä, mutta toki menoista sovitaan.



Hassujahan te olette, jos ei voi aikuinen ihminen yksin liikkua? Kuinkas sitä Pikku Prinssissä sanotaankaan, jotenkin tähän tapaan:

Jos rakastaa toista, antaa sen mennä. Jos se palaa luoksesi, sekin rakastaa sinua.



Ja takana 28 vuotta hyvää avioliittoa.

Ei tässä missään vankilassa sentään olla. Kyllä me kumpikin olemme erillisiä yksilöitä, jotka itse päättävät, mitä haluavat tehdä ja mitä ei. Jatkuva samaamieltä oleminen ja yhteen liimautuminen vain ahdistaisi. Avioliitto perustuu vastuulliseen vapauteen.



t 21 vuotta sitten naimisiin mennyt, edelleen valintaansa tyytyväinen.

Ei mulle tulis mieleenkään lupia kysellä. Tietysti asioista täytyy sopia ihan lastenhoidon kannaltakin, ettei molemmat sovi päällekkäisiä menoja jos lapsenvahtia ei saa.



Mä olin just keväällä pitkän viikonlopun ulkomailla kavereiden kanssa ja mies lähti viime torstaina reissuun ja tuli eilen kotiin. Muitekin lyhyitä reissuja ollen tehty erikseen, ja tietysti myös yhdessä. Ja kavereita tavataan muutenkin erikseen esim leffassa tai terassilla. Miehellä tietysti samat oikeudet kun mullakin.



Jos mies alkaisi rajoittamaan mun menojani niin se olis kyllä sen suhteen loppu.

Kyllä meillä kysytään "lupa". Sillä tarkistetaan, että jaksaako toinen hoitaa lapsia ja onko muita menoja suunniteltu. Ei meillä vaan ilmoiteta, että mä lähden nyt.



Yleensä aina sopii ja olen ollut ulkomailla ilman miestäni. Mieheni taas tapailee ystäviään melko usein.

Mies oli eilen töitten jälkeen mitään ilmoittamatta painunut baariin. Soittelin perään sitten kun ei kotiin ruvennut kuulumaan. Herra sitten "valisti" mua ,että hän saa mennä milloin ite haluaa ja mä saan mennä sitten kun hommaan lapsenvahdin. Reilu meininki meillä!

me ei vietetä mitään laiva/mökkireissuja vaan kaveriporukassa, ilman puolisoita. Meillä menee hyvin vaikka oltas siellä kahdestaankin ja meillä on yhteinen mahtava kaveripiiri, ei mikään tarve sitä ruveta jakamaan.



Mun mies ei käy baareissa joten en tiedä häiritsisikö, mun miestä häiritsee vaan se, että selviänkö ehjänä kotiin, ei pelkoa, että heräisin muun miehen vierestä siis.

En usko että toinen pysyy pitelemällä tai pakottamalla, vaan ihan omasta vapaasta tahdosta.



On hienoa voida hengittää ja olla oma itsensä tämän miehen rinnalla. 18 vuotta se on kestänyt. Molemmilla on omia menoja ja harrastuksia.

Olemme molemmat lomamatkailleet ilman toista. Mies käy moottoripyräreissuilla, minä oman harrastukseni vuoksi viikonloppuja poissa kotoa. Lomamatkoja olen tehnyt myös siten että otan vain yhden lapsen mukaan ja lähden etelään. Noin viimeksi toukokuussa tänä vuonna.



Minusta tälläinen on päivän selvää kahden aikuisen ihmisen liitossa.

jos rakastat jotakuta, päästä hänet vapaaksi. Jos hän tulee takaisin, hän on sinun. Jollei tule, hän ei ole koskaan ollutkaan sinun.

jos rakastat jotakuta, päästä hänet vapaaksi. Jos hän tulee takaisin, hän on sinun. Jollei tule, hän ei ole koskaan ollutkaan sinun.

kahden aikuisen ihmisen suhde on sellainen, ettei tarvitse lupia kysellä. Aikuinen ihminen voi ihan itse päättää mitä tekee ja kenen kanssa.

että otetaan puoliso ja perhe huomioon. Kysellään toisen mielipidettä ja mietitään mitä kumpikin on valmis toiselle sallimaan ja mikä on tarpeellista kenellekin.

Meillä ei ole suhteen alkuaikojen jälkeen ollut tarvetta tehdä reissuja ilman puolisoa. Tietenkin "saamme" kumpikin harrastaa ja tavata kavereita, käydä baarissakin, mutta etenkään lasten tulon jälkeen ei ole kenenkään etu reissailla tai olla jatkuvasti menossa ylipäätään. Tärkeintä on perheen yhteinen aika ja kaikkien osapuolten tyytyväisyys.

Mä en ymmärrä näkemystä, että "lupia ei tarvitse kysellä". Aika helposti suhde, jossa ei osata ottaa toisen tunteita automaattisesti huomioon, eivätkä ne kiinnosta, ainoastaan omat oikeudet tyyliin "mä meen enkä lupia kysele" jylläävät, aiheuttaa katkeruutta ja erkaantumista toisesta. On varmastikin tilanteita, joissa toinen tuntee yksinäisyyttä tai loukkaantumista siitä, että toinen on lähdössä johonkin reissuun yksin. Ja ellei ikävää tai yksinäisyyttä koskaan tunne, on mielestäni suhde aika huonossa jamassa.

kahden aikuisen ihmisen suhde on sellainen, ettei tarvitse lupia kysellä. Aikuinen ihminen voi ihan itse päättää mitä tekee ja kenen kanssa.

että otetaan puoliso ja perhe huomioon. Kysellään toisen mielipidettä ja mietitään mitä kumpikin on valmis toiselle sallimaan ja mikä on tarpeellista kenellekin. Meillä ei ole suhteen alkuaikojen jälkeen ollut tarvetta tehdä reissuja ilman puolisoa. Tietenkin "saamme" kumpikin harrastaa ja tavata kavereita, käydä baarissakin, mutta etenkään lasten tulon jälkeen ei ole kenenkään etu reissailla tai olla jatkuvasti menossa ylipäätään. Tärkeintä on perheen yhteinen aika ja kaikkien osapuolten tyytyväisyys. Mä en ymmärrä näkemystä, että "lupia ei tarvitse kysellä". Aika helposti suhde, jossa ei osata ottaa toisen tunteita automaattisesti huomioon, eivätkä ne kiinnosta, ainoastaan omat oikeudet tyyliin "mä meen enkä lupia kysele" jylläävät, aiheuttaa katkeruutta ja erkaantumista toisesta. On varmastikin tilanteita, joissa toinen tuntee yksinäisyyttä tai loukkaantumista siitä, että toinen on lähdössä johonkin reissuun yksin. Ja ellei ikävää tai yksinäisyyttä koskaan tunne, on mielestäni suhde aika huonossa jamassa.

kysyä lupaa, ei tarkoita sitä etteikö ota toista huomioon.

miksi tämä aihe aiheuttaa niin voimakkaita reaktioita, joiden mukaan on sairasta, jos "aikuiset ihmiset" joutuvat kysymään toisiltaan lupia jne. Epäilen, että asialla ovat taas naiset, joiden elämäntehtävä on pitää mies tyytyväisenä sallien tälle mitä tahansa. Nämä naiset sitten nääntyvät taakkansa alle, kun mies tekee kymmenen kalareissua vuodessa ja katkerana ihmettelevät, etteikö joku muu selviä kaksosvauvojen kanssa yksin.



Tai sitten he voivat joskus olla niitäkin, jotka tulevat ja menevät itse miten sattuu ja joku muu hoitaa lapset ja huushollia ei kukaan. Miehen kanssa eletään täysin erillään ilman mitään yhteistä, joskus törmätään rappukäytävässä matkalla harrastuksiin tai sieltä kotiin.



Miten muuten voi herättää niin suurta ahdistusta vieraissa ihmisissä, että toiset sommittelevat omaa elämäänsä perheen tarpeiden ympärille ja kyselevät toisenkin tunteita siinä välissä?

kysyä lupaa, ei tarkoita sitä etteikö ota toista huomioon.

toimi käytännössä siten, että toinen joko antaa luvan tai ei anna. Moni puhuu luvan kysymisestä ja tarkoittaa sillä selvittämistä onko asia puolison mielestä ok. Ja joskus voi olla, että ei ole hyvä hetki lähteä johonkin, jolloin suurin ongelma on varmaankin sillä ulkopuolisella henkilöllä, joka törmää tilanteeseen ettei toinen lähdekään mukaan.

Em. tilanteessa puhutaan TOISEN IHMISEN HUOMIOIMISESTA.

tuollainen on itsestään selvää - olemme kaksi yksilöä, jotka ovat yhdessä koska haluavat olla. Emme kuitenkaan avioliitossakaan ole sulautuneet yhteen, vaan kummallakin on myös ns. omaa elämää. Olemme molemmat myös vähän "yksinäisiä susia", ja ymmärrämme ja hyväksymme tarpeen yksinololle.



Minulle tällainen on normaalia, ahdistuisin suuresti, jos "joutuisin" viettämään mieheni kanssa 24/7 tai kysymään häneltä "lupaa" mennä jonnekin ilman häntä.

On jotenkin vastenmielistä edes käyttää tuota verbiä "saako" mennä. Eihän tässä toistemme vankeja ole, eikä lupalappuja tarvitse kysellä.



Eli periaatteessa olemme vapaita yksilöitä, jotka toimivat itsenäisesti omien valintojen pohjalta.



Mutta sitten kuitenkin, kun on tämä rakkaus, niin haluaa ottaa toisen huomioon. Puolisoni kärsii vaikeasta mustasukkaisuudesta, ja vaikka hän järkitasolla luottaa minuun ja tietää ettei hänellä olisi minua oikeus rajoittaa vaikkei luottaisikaan, niin mielikuvitus laukkaa rajuna ja ahdistaa. En halua aiheuttaa hänelle tällaisia kärsimyksiä enempää kuin niitä jo arkielämässä muutenkin on, joten kyllä minä rajoitan menemisiäni hänen takiaan.



...Mistä hän ei tietenkään pidä, koska eihän se oikein ole. Joten tasapainotellaan tässä.