Koulukiusattu aikuinen!

nostin tämän ketjun



http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1410254/muita_kiusat…

Sitä ei välttämättä kukaan näe tai tiedosta, mutta näin on.



Mä esim. hirveesti mietin mitä musta ajatellaan. Yritän välttää yhteenottoja jopa liiaksi ja olen aika kiltti. Ei mua nyt kukaan hyväksi pysty käyttämään ja osaan pitää nykyään puoleni, silti mä monesti huomaan että aha..olisin voinut sanoa oman mielipiteen tai toimia toisin.

Mä en myöskään luota hevillä kehenkään.

Minulla on asiat ihan hyvin; hyvä parisuhde, perhe ja ihan kiva ammatti. Kiusaaminen jatkui koko ala-ja yläasteen. En ole joutunut sen jälkeen kiusatuksi missään, mutta kiusaaminen oli niin rankkaa ja järjestelmällistä, että se vaikuttanut aika paljonkin elämääni. Ainakin nämä näkyvät arkipäivän elämässä:



- minulla on heikko itsetunto ja välttelen riskien ottamista. Valitsen aina elämässä varman päälle. Ahdistun kohtuuttoman paljon ihmisten välisistä, normaaleistakin ristiriidoista.

- saan helposti kavereita mutta minun on vaikea sitoutua ystävyyssuhteisiin, sillä alitajuisesti en koe olevani itse sitoutumisen arvoinen. Sama parisuhteessa. Nuorena olin aina vilpittömästi hämmästynyt, kun poikaystäväni (joiden kanssa olin sopinut pitäväni vain hauskaa ja joihin en edellä mainituista syistä juuri kiintynyt enkä sitoutunut) aina jossain vaiheessa ottivat esille sen, että haluavat syvempää suhdetta. Luonnollisesti lopetin suhteet sitten siihen.

- minulla on vääristynyt kehonkuva sekä itseinhoa, jonka vuoksi minulla on taipumus sabotoida omaa elämääni aika ajoin.



Minä teen aktiivisesti töitä sen eteen, että pääsisin voitolle näistä asioista, enkä juuri koskaan mieti kiusaamista enkä menneisyyttä. Olen tavannut kiusaajani aikuisiällä ja oli yllätys että he eivät oikeasti olleet pitäneet minua niin tyhmänä ja rumana mitä olivat antaneet ymmärtää, vaan minua kiusattiin koska olin (osin luonteeni, osin kotitaustani vuoksi) helppo uhri.

noin pääsääntöisesti.



Katkeruus vanhempia kohtaan kuitenkin aika kova, äiti hirveä pelkuri ja sosiaalisesti surkea tapaus joka lupasi puuttua asiaan, ja isälle -joka raivopää ja 'tärkeässä työssä'- ei saanut koskaan kertoa. Kun vanhemmat ovat hampaattomia, ei kukaan muukaan puolusta. Kotona yleisesti vähäteltiin, kun ei vain haluttu nähdä vaivaa asian eteen. Suvussakaan ei puolustajia koska heille kerrottiin kaunisteltua versiota. Katkeruus jäi siitä että minua sai kiusata ja kannoin koko paskan yksin.



Ihmissuhteet lentää välillä liian helposti romukoppaan, koska ahdistun kaikenlaisesta roikkumisesta. Johtuu varmaan rajusta itsenäisyyteen kasvusta etten siedä riippuvuutta.

Olen masentunut ja sosiaalisesti kömpelö ja ahdistunut. Vaikka päällepäin sitä ei välttämättä aina huomaa. Yritän paljon. Minua kiusattiin ala-asteella yksi poika ja sanoin silloin vanhemmille ja se loppui ja minut "hyväksyttiin" seuraan. Sitten tuli yläaste ja uusia luokkakavereita ja kiusaaminen jatkui. Enään en kertonut kotona joten olin helppo uhri. Lukiossa olin koulun jälkeen aina yksin ja minua kiusattiin vaikka oli myös ns. "ystäviäkin"

Sama jatkui ammattikorkeassakin. En pystynyt oikein ystävystymään ja jäin aina ulkopuolelle vaikka juhlin muiden kanssa jne.

Töissä olen kokenut myös kiusaamista. Nyt sairastan psykoottista masennusta.Ujoudesta on kiusattu ja hiljaisuudesta, rumuudesta ja siitä että haisen. Eli kaikkea. Vaikka olen ihan nätti ja normaali. =(