Mitä teet jos (alle kouluikäistä) lasta ei huvita lähteä harrastukseen?

Uskomattomia vanhempia, ei voi muuta sanoa.

meillä on kohta 8v täyttävä poika, jolla ei ole ollut mitään harrastusta, koska ei ole itse halunnut. Tänä kesänä menee ekan kerran urheilukerhoon ja odottaa sitä innolla. Ei tuon ikäistä voi pakottaa harrastukseen.

Nyt syksyllä koulun aloittava lapseni aloitti kaksi vuotta sitten urheiluharrastuksen (siis 5-vuotiaana) ja alusta asti on selitetty, että kauden ajaksi sitoudutaan (syksy/kevät) harrastukseen. Kun kausi on maksettu, harrastuksessa myös käydään jos ei ole oikeaa syytä olla pois (sairaana, joku tosi tärkeä meno). Joskus on ollut hankalaa lähteä (alle 10 kertaa kahden vuoden aikana), silti on lapsi viety harrastukseen ja aina on ollut itse tyytyväinen, kun sinne meni.



Nyt on nuorempi sisarus saman ikäinen kuin vanhempi aloittaessaan harrastuksen ja vahvasti näyttää siltä, että tämän lapsen kohdalla ei vielä kannata aloittaa säännöllistä harrastusta. Ei ole minkäänlaista pitkäjänteisyyttä ja/tai kärsivällisyyttä. Kesäksi molemmat aloittivat jalkapallokoulun erittäin innoissaa, aikoivat ehdottomasti käydä joka viikko koko kesän. Nyt jo on nuorempi valitellut, ettei jaksa lähteä. Silti on viety pelaamaan, ja ihan mielellään on pelannut. En kuitenkaan usko, että koko syyskauden kestävään harrastukseen riittäisi intoa.

vaikka oma päiväkoti-ikäinen harrastaakin koen pikemminkin huonoa omaatuntoa harrastuksiin rahaamisesta. Varsinkin hoidossa olevalle lapselle virikkeeksi riittää hoito, muun ajan voi käyttää levolle/ omille leikeille, jotka kehittävät nekin luovuutta.

aiemmin ei ole ollut mitään säännöllistä harrastusta. Puhuttiin asiasta kyllä ennen sitä, että siihen pitää sitten sitoutua ja tarkoitus olisi käydä joka kerta.



Yleensä lähtee ihan innolla, mutta muutaman kerran ei ole huvittanut. Tällöin olen yleensä muistutellut sopimuksestamme ja siitä, miten kivaa siellä sitten kuitenkin on, mutta kerran olen antanut sitten jättää menemättä. Aina ei vaan huvita, eikä harrastuksen pitäisikään olla mitään pakollista.

ja lapsi tykkää siellä käydä, mutta lähteminen on vaikeaa, niin silloin "patistelemme" lähtemään. Väkisin ei tietysti viedä tai jos lapsi selvästi väsynyt tms. Tai no, toisen lapsen soittotunneille mennään kyllä vähän väsyneenäkin, mutta liikunnat voi jättää väliin, jos oikeasti tuntuu ettei jaksa.



Meillä poika on tosi innokas liikkuja, mutta 4-5 vuotiaana joka paikkaan lähteminen oli hankalaa, harrastusten kanssa usein sama juttu. Koska kuitenkin aina tykkäsi harrastuksessaan käydä ja ne olivat tärkeitä lapselle, niin aika usein patistelimme lähtemään. Jälkikäteen sitten kysyimme, että oliko hyvä että tultiin. Ja joka kerta lapsi sanoi, että kivaa oli ja tullaan ensi viikolla taas. Joten tuon valossa en koe patistelun olleen kovin väärin. Yhden harrastuksen sitten lopetti, koska se ei ollut niin kivaa, että olisi mielellään käynyt. Nyt ikää 6v ja "omat lajit" löytyneet ja niihin treeneihin ei tarvitse patistella. Siirtymätilanteet helpottaneet muutenkin, joten muuallekaan lähteminen ei ole enää yhtä vaikeaa kuin aikaisemmin.



Itse miettisin tuota lähtemisen vaikeutta laajemminkin. Joillain lapsilla muiden hommien keskeyttäminen on vain todella vaikeaa, mutta harrastusten varjolla sitäkin voi harjoitella. Ja jos lapsi on kuitenkin aina iloinen, että lähti harrastukseen, niin minä veisin kyllä vähän "väkisinkin". Mutta sitten en veisi, jos harrastus on yhdentekevä tai vastenmielinen myös heti harrastuskerran jälkeen kysyttäessä. Ja en veisi, jos harrastuksessa olo on lapselle selvästi hankalaa, eikä lapsi nauti harrastuksesta.

tuonikäisenkin kanssa pitämään kiinni siitä, että sovittuihin juttuihin mennään. Siis ettei ihan pelkkä ei mua huvita riitä syyksi olla menemättä.

Tottakai jos on esim. selkeästi väsynyt tai muuten on jotenkin ollut tosi huono päivä ja on itkuinen ja kiukkuinen, niin turhahan sinne harrastukseen on mennä tihruttamaan itkua, se on ihan selvä.



Meillä on nyt jo isommat lapset ja toinen harrastaa taitoluistelua. Ensimmäiseen kilparyhmään valitaan vuosi vuodelta nuorempia lapsia ja tänä keväänä valitut lapset olivat pääsääntöisesti 5- vuotiaita, jokunen 6-vuotias joukossa. Mietin kyllä että miten tuon ikäisen kanssa toimii niin älyttömän sitoutunut harrastaminen, harjoituksia on 5 kertaa viikossa ja poissaolot pitää aina ilmoittaa ja niihin pitää olla syy. Tuntuu aika hurjalta tuo meno nykyisin. Kohta siellä ollaan varmaan kisoissa Liberot luistelupuvun alla :)

tuonikäisenkin kanssa pitämään kiinni siitä, että sovittuihin juttuihin mennään. Siis ettei ihan pelkkä ei mua huvita riitä syyksi olla menemättä.

Tottakai jos on esim. selkeästi väsynyt tai muuten on jotenkin ollut tosi huono päivä ja on itkuinen ja kiukkuinen, niin turhahan sinne harrastukseen on mennä tihruttamaan itkua, se on ihan selvä.

Meillä on nyt jo isommat lapset ja toinen harrastaa taitoluistelua. Ensimmäiseen kilparyhmään valitaan vuosi vuodelta nuorempia lapsia ja tänä keväänä valitut lapset olivat pääsääntöisesti 5- vuotiaita, jokunen 6-vuotias joukossa. Mietin kyllä että miten tuon ikäisen kanssa toimii niin älyttömän sitoutunut harrastaminen, harjoituksia on 5 kertaa viikossa ja poissaolot pitää aina ilmoittaa ja niihin pitää olla syy. Tuntuu aika hurjalta tuo meno nykyisin. Kohta siellä ollaan varmaan kisoissa Liberot luistelupuvun alla :)

Meilläkin on pyritty siihen ettei huvita ei ole paras syy jättää harrastusta välistä. Mutta jos on väsynyt tai todella huono päivä, niin kyllä saa harrastuksen jättää välistä. Kun on alle kouluikäisistä kyse tai alkuopetuksessa olevasta lapsesta kyse, niin harrastus ei saa olla vielä liian sitovaa ja tiukkapipoista. Tuon ikäinen kaipaa rauhallista oloaikaa ja kavereita, sekä leikkimistä. Joskus mietityttää että tälläisten ei niin aikataulutettujen lasten pitkäjännitteisyys on jopa parempi kuin aikataulun kanssa eläneiden (aina siirtymiä paikasta toiseen).

Meilläkin jo isompia lapsia joilta sitten vaaditaan erilailla pitkäjännitteisyyttä. Mutta en todellakaan ymmärrä hirveän aikaisin (ennen kouluikää) kilparyhmiin valittavia niin että monta kertaa viikossa oleviin harrastuksiin on sitouduttava. Ihan pimeään suuntaan on mennyt tuo jo melkein taaperoina lahjakkuuksien valitseminen tavoitteellisiin kilparyhmiin.

Lapsi on 5-vuotias ja harrastuksina talvisin seurakunnan kerho kerran viikossa, temppujumppa kerran viikossa ja muskari kerran viikossa. Nyt kesällä nuo ovat kaikki tauolla ja tilalla on jalkapallo ja yleisurheilu. Molemmat kerran viikossa. On kotihoidossa, joten muuta ohjattua toimintaa ei juuri ole. Lähtemiset mihin tahansa ovat aina vähän vaikeita, mutta viihtyy kuitenkin.



En oikein haluaisi opettaa siihen, että sitoumuksia jätetään välistä, kun lähtö ei oikein nappaa.

vielä voi olettaa tai edellyttää sitoutuvansa mihinkään, mitä vasta aloittelee. Mistä ihmeessä pieni lapsi voisi tietää etukäteen, tykkääkö jostakin harrastuksesta JA harrastusporukasta JA ohjaajasta? Siinä on hiton monta muuttujaa, jotka paljastuvat vasta ajan kanssa.



Toki voi muutaman kerran lempeästi kehottaa ja patistaa menemään kumminkin. Ja jälkeenpäin voi jutella, oliko sittenkin kivaa, kun tuli lähteneeksi. Tietenkin lasta voi laiskottaa siinä missä aikuistakin!



Mutta jos lapsi usein tuntuu lähtevän kovin vastahakoisesti, annan kyllä keskeyttää harrastuksen. Harmittaahan se, jos on satsannut paljon rahaa ja omaa vaivaa, mutta pakottaminen tekisi harrastuksesta vain entistäkin vastenmielisemmän.



Kannattaa myös muistaa, että myös harrastuksissa esiintyy kiusaamista ja jopa hyväksikäyttöä ja jos sattuisi olemaan jostain sellaisesta vakavammasta kyse, lapsi tuskin suoraan kertoisi asiasta vaan olisi aluksi juurikin vain vastentahtoinen lähtemään.

ja vaikeutena on tosiaankin tuo lähteminen. Kyse ei siis ole edes oikeastaan laiskottamisesta vaan kaikenlaisesta vastahangasta, mitä vaan voi lähtemiseen liittyä. Silti on tykännyt harrastuksistaan ja kerhoistaan aina. Nyt täällä pohditaan että ilmoittaako kinuamaansa harrastukseen syksyksi, kun tietää, että puoliväkisin saa sen taas sinne raahata...



ap