Voiko ihminen "kuulua" toiselle?

mä en ole mikään romantikko, mutta...



Kyllä ainakin sen näkee aika pian, tuleeko hommasta koskaan mitään vai ei. Mahdollisia kumppaneita voi olla monia, ei välttämättä vain SE YKSI JA OIKEA. Itselläni tuli ukkoni ekaa kertaa tavatessani olo, että olen tuntenut sen aina. Joku sivullinen kysyi samana päivänä ukoltani, kauanko olemme tunteneet, kun puhumme näin, ja mieskin vastasi suureksi yllätyksekseni, että ainahan me on tunnettu!

Onko yksinkertaisesti siis olemassa Sitä Oikeaa?

-Uskon että on monia oikeita, joista tuurilla kohtaa elämänsä aikana ainakin yhden.



Voiko kaksi ihmistä todella ymmärtää toisiaan sanoitta, olla kuin saman puun kaksi oksaa?

-No toki. Harvoin ihan joka asiassa ollaan samalla aaltopituudella, enkä tiedä onko se parisuhteessa tarpeen tai hyväksikään olla kuin Kieku ja Kaiku, mutta tärkeimmistä voidaan olla sanoittakin samoilla linjoilla. Mutta pidän myös puhetta tarpeellisena ;)



Mistä sen huomaa?

-No mistä sen yleensä tietää, että toisen kanssa synkkaa? Ollaan tärkeistä asioista yhtä mieltä ja on pääsääntöisesti mukava olla yhdessä.



Voiko sen huomata, ennekuin kunnolla tunnetaankaan tai ollaan edes kunnolla juteltu?

-Voi olla sellainen olo, toive tai vaisto, mutta eihän sitä voi ihan varmaksi tietää ennen kuin tunnetaan hyvin. Ihmisistä paljastuu uusia piirteitä vielä vuosienkin jälkeen, mikä on minusta sivumennen sanottuna ihan hyvä asia.

Mutta mä ja mun mies ainakin kuulutaan yhteen. Olisin varmaan voinut kuulua myös jollekulle toidelle mutta meidän välillä ainakin on jotain ihan erilaista kun aiempien poikaystävieni kanssa. Me vaan ollaan jotenkin tosi samanlaisia, mutta toisaalta myös täydennetään toisiamme. Just eilen illalla sanoin miehelleni että se on ihan täydellinen (siis kohtuullisuuden puitteissa, tietty) ja se vastas leikillään et niin onkin. Sit kysyin leikilläni puolestani et ihmettelen miten niin täydellinen heebo on mun kanssa ja se vastasi että ei se ole täydellinen muuten kun mun kanssa. Joo, ihan tyhmä keskustelu mut söpöä. Mä siis ymmärsin ton niin, että itsestä vaan jotenkin tuntuu siltä, että on paras just sen toisen kanssa, ei niin että se toinen tuli paikkaamaan jotain koloa.