miksi en voi olla tyytyväinen mieheeni, joka on hyvä isä ja hyvä ihminen muutenkin?

Murheita olisi paljon vähemmän kun sen sijaan miettii miksi mies ei ole parempi mies, miettisi miten itse voisi olla parempi vaimo. Kun toinen panostaa, niin todennäköisesti toinenkin herää panostamaan parisuhteeseen. Miksi muutoksen pitäisi lähteä siitä toisesta?

mutta mua ei sitten huomioi mitenkään. Elämme vähän niin kuin kahta erillistä elämää yhteisten lasten kanssa. Ei koskaan vapaaehtoisesti keskustele kanssani esim. tulevaisuudenhaaveista tai tuntemuksista, arkipäivän asiat kyllä hoituvat ja niistä keskustellaan. Ei osallistu kotitöihin ja vähättelee aina minun osuuttani joka asiaan. Olen laiska ja saamaton, en ulkoile lasten kanssa tarpeeksi jne. Arvosteltavaa riittää, ja vaikka ei sano niitä aina päin naamaa, niin aina välillä ne pongahtavat kiusallisesti esille, kun esim. kertoo äidilleen tai siskoilleen, miten huonoja vanhempia me olemme, kun emme vie lastamme tarpeeksi esim. puistoihin tms. Vihjaus kyllä osuu minuun, sen tajuan.



Välillä vain toivoisin, että kykenisi edes kerran kuukaudessa istahtamaan vierelleni sohvalle ja vaikka ihan taputtaisi kättäni tai muuten osoittaisi jotain läheisyyttä.



Minä ottaisin iloiten sinun miehesi, ap. Ymmärsin niin, että hän kuitenkin arkisella tavalla arvostaa sinua ja huolehtii sinun hyvinvoinnistasi. En odota mitään suurta Romeota, joka aivan kuolisi intohimosta minuun. En minäkään halua kuolla intohimosta kehenkään. Haluaisin vain sitä ihanaa soljuvaa arkea, ohimeneviä hipaisuja ja suukkoja, viihtymistä keskenään...

jos on vaikka 30 v niin seksioppaat kehiin vaan! Ja ei mies ole ajatustenlukija, joten kerrothan hänelle mistä pidät jne?

ohimeneviä hipaisuja ja suukkoja satele. Se mua päähän ottaakin. Kyllä mä seksiä saan aina kun teen aloitteen, mutta se on aina sitä samaa ja samalla kaavalla. 14 vuotta ollaan oltu yhdessä ja kipinä on pahasti hukassa.



Ei se mua arvostele, onneksi, se oli tän suhteen loppu!



Tsemppiä sullekin kriisissäsi!

vaikka mulle satelee kotonakin noita hipaisuja ja suukkoja :( Se olis vaan niin paljon jännempää ja kiihoittampaa.

en tiedä voinko sitä jännitystä ja kiihkeyttä tämän miehen kanssa saada. Kaipaan kai sitä perhosten tunnetta mahassa jne...



ap

ja laita opit miehesi kanssa käytäntöön. Tosin suosittelen sinulle kirja- ja filmiopintoja, ei opettajan johdolla.



Mutta joo, just mietin samaa asiaa. Siis sitä kuplivaa tunnetta vatsassa, kun mies katsoo sillä tietyllä tavalla, että polvet notkahtaa.

Ehkä pitäis eka olla sinut oman vartalonsa kanssa :/

et mielestäsi ole edes hyvännäköinen niin mistä ihmeestä löytäisit kaikkien naisten kuolaaman komistuksen?

Mun mies on hyvä isä, tosi kiva ja hyvä tyyppi, suukottelee ja halii ja keskustelee, tienää hyvin ja on kaikkea mitä toivoin mutta.. En mä ole enää siihenkään tyytyväinen. Mä luulen sitä aina tavoittelee jotain parempaa. Kyse on siitä että pitää vaan tajuta että nyt tässä on ihan ok olla, ja lopettaa paremman tavoittelun ja sen sijaan keskittyy oikeasti siihen että alkaa miettimään, miten MINÄ voisin olla parempi vaimo miehelleni.

Sinäpä sen sanoit! Joskus kannattaa vaan elää sitä arkea, rakentaa sitä arkea ja etsiä siitä pikkuisia uusia iloja.

Hyvät rouvat luetteko te rakkausromaaneja? Älkää tunnustako! Varmasti ei avioliitto onnistu jos joku sankari mielessä. Ja noi panoukot -voi YÄK. Ne jos mitkä ala-arvoisimpia kaikista siis oikeessa elämässä.

Monikaan ei tajua että odottamalla toiselta huomiota tai hipaisua esteenä onkin oma käytös! Miettikääs sitä.

pelastan tämän liiton, joka ei ole ollut milloinkaan lopussa mutta muutoksessa.



Haluan näyttää hänelle käytökselläni, että rakastan häntä eniten, osoitan sen arjessa, sitähän tämä elämä on. Huomioin pikku asioissa, kiusoittelen, pukeudun hänen mielikseen, meikkaan yhtäkkiä enemmän yms..



Olen jo huomannut tuloksia :)







Mies on huomattavasti vireämpi