Apua untuvikolle!

...että muutkin painivat samojen kysymysten kanssa :)



Me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä reilut 6 vuotta ja kolmisen vuotta haaveilleet vauvasta. Nyt sitten päätimme jättää pillerit pois ja toivomme todella kovasta lasta. Toinen kierto vasta menossa ja painin melkein joka päivä saman mietteen kanssa, että pelkään, jos lasta ei ole meille tarkoitettu, kun sitä niin kovasti haluamme.



Toisaalta kuitenkin jaksaa olla positiivisella mielellä, kun vasta niin lyhyt aika pillereiden lopettamisen jälkeen. Mutta kyllä huomaa, miten on ruennut tarkkailemaan omaa kehoaan ja olotilaa. Ja tietysti "keksimään" mitä mahdollisimpia oireita, jotka voisivat kertoa raskaudesta :)



Jaksetaan olla tohkeissamme ja toivotaan plussa-tuulien puhalluksia :)



Onnea yritykseen! Ja toivotaan aivan mahtavaa hääpäivää teille :)

Minusta oli hyvin hämmentävää huomata, etten haluakkaan hehkuttaa asiaa ystäville, vaan pitää sen itselläni. Olin luullut / kuvitellut, että julistaisin kaikille iloani heti, kun edes päätös vauvan yrittämisestä olisi tehty. Ystäväni ovat luultavimmin samassa uskossa. En usko heidän edes kuvittelevan, että pystyisin pitämään tällaisen asian itselläni.



Kuinka teidän muiden kohdalla?

Vauvakuume täälläkin.. Kaksi viikkoa sitten poistatin kierukan ja toivon jo nyt kovasti olevani raskaana-vaikka ajatus oli, ettei kiirehditä tai lasketa päiviä. Itsekseni kuitenkin laskeskelin oviksen viime viikonloppuun ja se olikin sitten aika seksirikas viikonloppu. !

Minäkään en hehkuttele kenellekään, vaikka mieli tekisi huuta koko maailmalla, ettei mulla ole enää kierukkaa!! Tätä oloa on niin vaikea kuvailla. Ihana ja jännittävä olo. Kuvittelen jo oireita, vaikka niitä ei todellakaan vielä voisi ollakaan, vaikka olisi tärpännytkin. Mutta odotan niin niin paljon sitä kamalaa kuvotusta..

Meillä on ennestään kolme lasta. Se ei kyllä muuta tuntemuksia yhtään.

Ihanaa, kun saa jonnekin purkaa tätä oloa!!

Minäkään en ole kenellekään kertonut pillereiden poisjättämisestä ja alkaneesta kovasta yrityksestä :)



Toisaalta tekisi mieli kertoa edes parhaimmalle ystävälle, mutta jotenkin tuntuu, että on mukavampi vielä pitää tämä vielä ihan näin meidän omana pikku salaisuutenamme. Paljon mukavampi jos sitten joku päivä pääsee kertomaan olevansa raskaana, kertoa, kun se tulee yllätyksenä :) Voi että... Sitä päivää odotellessa :D



Sitten en kyllä tiedä, kuinka kauan pystyn olla kertomatta ja pitää asian sisälläni :) Vaikkakin olemme ajatelleet (kuten olemme ajatelleet jo vaikka sun mitä asioita, että sitten kun... toivottavasti niitä pääsee joku päivä toteuttamaan) ettemme kertoisi, ennen ensimmäistä neuvolaa, mutta tiedä sitä tilannetta sitten...



aurinkoisin terveisin sunshine

Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että on hienoa päästä purkamaan tuntojaan jonnekin. Aivan samat fiilikset täälläki: Tekisi mieli julistaa asiasta koko maailmalle, mutta kuitenkin haluan pitää asian itselläni.



Mieheni on aivan ihana ja lapsirakas, mutta on halunnut odottaa oikeaa hetkeä. Ystävämme tietävät mieheni päättäväisyyden, eivätkä näin ollen osaa vielä kuvitellakaan hänen myöntyneen. Onkin kutkuttavaa puhua asiasta ystävien kanssa edelleen muodossa "jos saan joskus puhuttua mieheni ympäri lapsen tekoon"... Voi kuinka heitä viedäänkään!! :)