Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei enää rakkautta
29.10.2005 |
Olen tilanteessa, josta ei tunnu löytyvän ulospääayä. En edes osaa kuvata tilannetta, mutta yritän silti.
Olemme nelihenkinen perhe, lapset 5v ja 2v. Mieheni kanssa olemme tunteneet toisemme pienen ikämme ja naimisissakin ollaan oltu jo vuosia. Aluksi rakkautta oli suhteessaamme paljon sekä toisen kunnioittamista. Vielä ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeenkin kaikki oli hyvin. Sitten alkoi elämässämme muutos kausi. Muutimme omakotitaloon, toinen lapsi oli tulossa ja itse lähdin takaisin työelämään hoitovapaalta. Mieheni tekee vuorotöitä, mutta lupasi osallistua lastenhoitoon ollessaan kotona. Paljon puhuimmekin juuri työnjaosta ja olin todella tyytyväinen tekemäämme sopimukseen.
Kuinkas sitten kävikään? Toinen lapsi syntyi ja kaikki kaatui minun harteille, olinhan taas päivät kotona. Kun nuorempi lapseni oli vuoden ikäinen, palasin jälleen töihin ja ajattelin tietenkin, että kyllä mieheni taas alkaa osallistua lasten hoitoon ja päiväkodista hakemisiin, mutta väärä oli luuloni. Minä vien lapset hoitoon joka ikinen aamu ja haen ne sieltä pois joka ikinen iltapäivä. MInä leikin lasten kanssa ja ulkoilen heidän kanssaan ja askartelen ja käytän pesulla jne. Mieheni kuittaa lasten hoidon sillä, että hän aloittelee ruuanlaittoa (minä teen ruuan yleensä loppuun asti) tai imuroi taloa. Muuten hän sitten istuu tietokoneen ääressä tai nukkuu. Lapsille hän huutaa pienestäkin asiasta. Tänäänkin kun olimme menossa kauppaa ja vanhempi lapseni käveli autolle nurmikon kautta, niin huuto oli melkoinen. Minullekaan mieheni ei osaa enää puhua muuta kuin nälvien. Mitään nättiä hän ei ole minulle sanonut pitkiin pitkiin aikoihin. Lasten leikkeihin hän saattaa osallistua kerran viikossa ja yleensä jos hän jää lasten kanssa kotiin, niin lapset ovat katsoneet koko ajan jotain videoita ja herra on ollut tietokoneella tai nukkunut. Niin meillä lapset ovat päivähoidossa, vaikka miehelläni on säännöllisesti viikon vapaita töistä. Mieheni on kuulemma ansainnut vapaansa (minä en ole saanut yhtään vapaa päivää lapsistani viiteen vuoteen).
Aikaisemmin osasimme puhua asioista, mutta nykyään emme enää. Aina se keskustelu päättyy riitaan ja huutoon. Olen yrittänyt aloitella erilaisia harrastuksiakin, jos se vaikuttaisi parantavasti parisuhteeseemme, mutta mieheni evää minulta kaikki minua kiinnostavat jutut nälvimällä. Mieheni ei myöskään harrasta mitään muuta kuin tietokoneella istumista.
Minulla on miestäni kohtaa rakkaus kuollut. Tuntuu siltä, että elän täysin vieraan ihmisen kanssa. Silloin kun mieheni on iltavuorossa töissä, täällä kotona on hyvä olla lasten kanssa, kun tietää ettei kukaan huuda.
Minä pelkään mieheni kosketusta, koska tiedän että hän haluaa vain seksiä. Muussa tarkoituksessa ei hän minua kosketa enää.
Minä haluaisin ulos tästä tilanteesta ja lapseni pois välinpitämättömän isän luota, mutta minusta ei ole eroamaan miehestäni, koska olemme niin kauan yhteistä tietä kulkeneet. Mutta näinkään elämämme ei voi jatkua.
Kiitos sinulle joka jaksoit lukea tämän loppuun.
Kommentit (16)
tuo oli kirjoitettu kuin minun kynästäni.tiedän todella miltä susta tuntuu.meillä muuten sama tilanne paitsi että mä rakastan edelleen miestäni vaikka syytä ei olisi.eikä mun mies tee edes ton verran kotona mitään.mulla on vielä lisäksi kolmivuorotyö joka ei sekään ihan helppoa ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lisäksi ongelmana miehen työttömyys, jonka epäilen masentavan häntä entisestäänkin. Välillä tuntuu, että minä teen yksin kaiken miehen maatessa sohvalla tai tavatessa kavereitaan ja palkaksi saan vain nälvintää ja haukkumista :(
meillä on tilanne vähän samanlainen. Ei tosin ihan noin paha...vielä :(
Meillä on yksi lapsi ja tällä hetkellä olen äitiyslomalla. Mies lupasi kun saatiin tietää raskaudesta että hän vähentää töitään ja osallistuu perheen arkeen. Miten kävikään? Hän on töissä entistä enemmän ja kotosalla enää 1-3 tuntia vuorokaudessa plus yöllä käy nukkumassa kotona, myös viikonloppuisin sama tilanne. Tunnen itseni yksinhuoltajaksi. Luin juuri erästä lehteä jossa käsiteltiin avioliiton kriisejä ja siinä sanottu asia iski aika kylmästi vasten kasvoja: " Ajankäyttö kertoo, mikä ihmiselle on tärkeää." Eli minä ja lapsemme emme ole miehelle enää tärkeitä.
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa asiasta, mutta tuloksetta. Hän tuntuu ajattelevan että on hänen puoleltaan suuri uhraus että hän on silloin tällöin melkein koko päivän perheen parissa. Hänen puheistaan paistaa lävitse että hän pitää sitä ikävänä velvollisuutena.
En tiedä miten tästä eteenpäin. En haluaisi heittää vielä hanskoja tiskiin ja erotakaan...
AP, olisiko sinun tapauksessasi mahdollista, että miehellesi on kehittynyt jonkinlainen nettiriippuvuus? Uskaltaisitko tehdä sellaisen tempun, että laitat tietokoneen tai modeemin pois joksikin aikaa? Ja kysyisit mieheltäsi, onko hänellä mahdollisesti tuollainen riippuvuus. JOs vastaa että ei, niin sano että no sitten pystyt elämään viikon ilman nettiä... :)
Voi olla hyvinkin mahdollista, että miehelläni on jonkin asteinen nettiriippuvuus. Jos häneltä asiasta kysyy, todennäköinen vastaus on että tietokone on hänen harrastuksensa ja sitten taas huudetaan, että " enkö minä muka saa harrastaa mitään" .
Olen hänelle koittanut puhua siten, että en minä koneella oloa kokonaan kiellä, vaan silloin kun muu perhe on kotona hän voisi viettää aikaa lasten kanssa. Mutta ei niin ei....
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" siivotessasi" . Menee vähän aikaa että mies löytää syyn modeemin toimimattomuuteen ja ehtii ostamaan uuden johdon kaupasta...
Ehkä mies huomaa että onkin ihan kiva viettää aikaa perheen parissa?
meillä kanssa mies tykkää koneestaan enemmän kuin minusta. Onneksi jaksaa vielä lapsen kanssa olla jonkun verran. Olen tosin uhannut erolla jo pitkään, ja ukko tietää, että mittani on täysi. Ehkä siksi tsemppaa lapsen kanssa. Me eletään kuin kämppikset, eikä seksiä ole ollut vuosiin kuin pari kertaa vuodessa.
Ukko ei omin avuin häivy, enkä ole vielä saanut aikaiseksi potkia ulos. Lukot pitäisi vaihtaa, että siitä pääsisi.
Jos jotain neuvoja kaipaat, niin sanoisin että lähde. Voiko elämäsi enää kurjemmaksi muuttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä ero = luovuttaminen kesken pelin. Onko täällä palstalla ketään joka olisi kärsinyt samoista ongelmista ja jotenkin saanut suhteensa taas takaisin raiteilleen??
t:8
kivaa ole. Minkähänlainen tarjonta vapaita miehiä on enää 30-ikäisissä? Jäljellä enää ne, jotka eivät muille kelvanneet tai jotka eivät kyenneet pitämään avioliittoaan koossa?
t:8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lasketaan kylmän viileen matemaattisesti, että kummallekin jää TASAN yhtä paljon aikaa harrastaa -on se sitten sohvalla lököilyä tai nettailua tai ulkoilua.
Ei siis lasketa kotitöitä tai lastenhoitoa, vaan LASKETAAAN vapaa-aikaa! Se auttaa molempia huomaamaan, että perhe-elämässä lähtökohtaisesti tehdään paljon töitä ja levätään vähän, ja koska oma aika on rajallista, se on niiiiiin arvokasta että se pitää JAKAA TASAN.
Eikä mieskään sitä voi mitenkään perustella, miksi hänellä pitäisi olla enemmän aikaa harrastaa kuin naisella? Eihän? Ainakaan millään sellaisella perusteella, joka menisi sinulla läpi..???
Taistelkaa oikeudestanne yhtäläiseen vapaa-aikaan, se realisoituu perhe-elämän tasapainoisena ajankäyttönä!! Ja on positiivisempaa puhua vapaa-ajan jakautumisesta kuin kotitöiden tai lastenhoidon jakamisesta.
" Hei, olit tunnin surffaamassa netissä, mä käyn nyt tunnin shoppailemassa, nähdään kulta"
järjestäminen vain on manhdollista. Vaikka joku viikonloppureissu kahdestaan jonnekin...
Ulkopuolinen apu kuulostaisi olevan teille todellakin tarpeen.
T:vahingosta viisastunut yh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavapiirissäni useimmissa perheissä ongelmia, pettämistä (toinen osapuoli ei tiedä), juopottelua, väkivaltaa, lapset täysin äidin vastuulla jne. Tämä ei todellakaan ole mitenkään harvinaista.
Itseäni huvittaa kun naapurimme harmittelevat ja ovat huolissaan minusta kun yksin lasten kanssa elelen ja luulevat etten voi olla onnellinen, vaikka omassa perheessään juodaan joka viikonloppu, petetään ja väkivaltaakin. Luulevat oman mallinsa oikeaksi. Ydinperheen arvostukseni laskenut aika alas kun tätä nykyistä maailmanmenoa seuraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei hän mielellään lähde minnekään " ihmisten ilmoille" . Hän ei halua lähteä kanssani edes ulos syömään puhumattakaan mistään ravintolaillasta. Toisaalta meillä ei ole edes mahdollisuuksia lähteä, koska meillä ei ole lastenhoitoapua lähellä. Kuvitelkaa, viimeksi olemme olleet yhdessä ulkona ennen ensimmäisen lapsemme syntymää.
Kun luin noita vastauksia, rupesin todella ajattelemaan niitä vaihtoehtoja joita tässä tilanteessa voisi olla. Olen nyt kertonut miehelleni ajatuksesta muuttaa erilleen asumaan vähäksi aikaa. Hän miettii asiaa....
Toisaalta meille voisi tehdä hyvää se, että pääsisimme kahdestaan pois tästä arjesta muutamaksi päiväksi. Ihan vain selvittämään tunteitamme ja puhumaan kunnolla asioista. Valitettavasti se ei meillä onnistu, koska kuten jo mainitsin meillä ei ole lastenhoitoapua lähellä.
Toivottavasti loppu on kuitenkin kaikkien kannalta onnellinen....
ap
Alue: Aihe vapaa
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuosia. Perheeseemme kuuluu kolme lasta. Yksi ennestään minun, johon tosin miehelläni on huoltajuus ja heillä on isä-lapsi suhde.
Mieheni on kotona, koti-isänä. Hän oli kotona jo ensimmäisen yhteisen lapsemme kanssa, kun opiskelin ja aloittelin työuraani. Toinen yhteinen lapsemme on ns. vahinko, joka sai alkunsa ehkäisyn pettäessä. Lapsi toivotettiin tervetulleeksi molempien puolelta.
Mieheni kuitenkin on muuttunut tämän vuoden aikana aivan toiseksi ihmiseksi. Hän on kylmä ja välinpitämätön minua kohtaan. Lapsille hän huutaa ja raivostuu pienemmästäkin asiasta. Hän heittelee tavaroita ja kiroilee.
Katsoin tietokoneemme sivuhistoriaa ja " järkytyin" . Hän on viihtynyt todella paljon pornosivuilla. Eniten järkytti sivujen määrä ja käynti tiheys.. Itse roikkuessani " tuntitolkulla" vauvan sivuilla, en ole saanut aikaiseksi tuollaista määrää sivuja ja linkkejä.. Itse en hyväksy porno sivuja, tissibaareja enkä pornoleffoja.
En tunne enää miestäni. Perhe-elämämme on kamalaa. Olemme puhuneet asioista ja mieheni sanoo haluavansa olla kanssani. Itse en tiedä mitä haluan. Tunnen miestäni kohtaan halveksuntaa. Olen pettynyt :(
Tietysti asioilla on aina se toinenkin puoli. En itsekään ole enää sama ihminen kuin suhteemme alussa. Minussakin on ne huonot puolet. Parisuhteeseen ja ongelmiin tarvitaan aina kaksi ihmistä..
Miten meidän elämästä tuli tämmöistä? Vielä n. vuosi sitten elin elämäni parasta aikaa ja kuvittelin perheemme ja parisuhteemme olevan paras maailmassa?