Penskat päälle nelikymppisenä...

suunnitelmien mukaan. joskus lapselle löytyy toinen vanhempi vasta nelikymppisenä.



Itse olen saanut lapsen nuorena, lapsen parhaan luokkakaverin äiti taas on reilu viisikymppinen ja ihan mahtava äiti lapselleen, kaikki pitävät tytöstä, jolla on arvot kohdallaan:)

Sitä ennen elin itsekkäästi, matkustelin, biletin, vaihdoin miestä. Onneksi tapasin sopivan miehen, joka myös halusi lapsen ja nyt olemme onnellinen perhe. Mitä muuta tekisin enää tällaisena yli nelikymppisenä kun viettäisin rauhallista ja seesteistä perhe-elämää. Meneminen ei kiinnosta ja koti on paras paikka. Ja koen näin elämää nähneenä voivani antaa lapselleni paljon enemmän ja pystyväni kasvattamaan hänestä tasapainoisen ihmisen.

Sain ainokaisen 38-vuotiaana. Sopivia siittiösuluja ei löytynyt ennen sitä :)

Olemme yliopistokoulutuksen omaavia vanhempia ja luulen, että koulut olisi jäänyt käymättä, jos olisin saanut tenvia kaksikymmpisenä.

Nyt tämä ainokainen on kevään abi ja pääsi suoraan paperivalinnassa teknilliseen yliopistoon, joten ei tässä ainakaan siltä osin ole pieleen mennyt...

LAPSIA kaikki, syntyipä ne minkäikäiselle vanhemmille tahansa.

En voi vastata kuin omasta puolestani, itse tuli tehtyä lapset jo ikävuosien 20-25 välillä, ja nyt ollessani vähän yli kolmekymppinen, tuntuu etten enää millään jaksaisi tässä vaiheessa niitä yövalvomisia ja perässä juoksemisia. Ja huokaan helpotuksesta, ettei enää tarvitsekaan, voin viettää 4-kympin jälkeen vuoteni rauhassa itsekseni/mieheni kanssa, nukkuen hyvin, ravaamatta neuvoloissa/lääkäreissä/vanhempainilloissa/lasten harrastuksiin kuskaamisissa... :)



Mutta siis kukin tyylillään, jollakulla sitä energiaa varmaan piisaa pidempään kuin mulla :)

Se kuva, joka tulee mieleeni, kun näen näitä "ei äidiksi saa tulla enää 4-kymppisenä", ei todellakaan ole kaunis.

Ihan heitän tähän, että tutkikaapa minkä tahansa erikoisluokan oppilaiden vanhempia. Siis sellaisen luoka, jonne on ollut pääsykokeet. Musiikkiluokat, kieliluokat ja matemaattiset luokat ovat juuri tälläisiä. Jostain syystä vanhemmat eivät ole kovin nuoria. Niin että kyllä vanhempanakin vanhempana jotakin tekee oikein.

kivaa sitten kun lapset täyttää 18 niin itsellä alkaa eläkeikä...onko järkeä tehdä lapsia mummoiässä?

Ja kyllä ne koulutkin saa käytyä vaikka lapsia tulisi. On monta esimerkkiä miten voi opiskella vaikka lääkäriks ja tehdä kolme lasta samalla...

58 vuotiaana?

kun ei kuulemma enää voisi kuvitellakaan jaksavansa heräillä öisin. Siis mitä, 32-vuotiaanako joku on jo niin väsähtänyt?



Pitäkää hyvät ihmiset itsestänne ja kunnostanne huolta, niin ei tarvitse olla tuonikäisenä vielä pystyynkuollut kehäraakki. Teillä on hyvässä lykyssä vielä neljäkymmentä työvuotta edessänne, miten ajattelitte ne jaksaa?

ennen mentiin nuorina yhteen ja saatii lapsia, joku 25-v naimaton oli "vanhapiika".



Mutta moni muukin asia on muuttunut:



-Ennen yleensä asuttiin samalla seudulla koko ikä, ei juurikaan matkusteltu jne. eikä ollut nettejä ym. =maailma oli pienempi mitä nykyään ihmisille se on.



-Mentiin nuorina töihin, vaikka olisi opiskellutkin niin siihen käytettiin vähemmän vuosia vert. nykyään. Moni kävi kansakoulun ja meni töihin, nykyään on "pakko" opiskella vähintään sinne n. 19-vuotiaaksi (amatsu/lukio) ja suurin osa jatkaa siitäkin tai opiskelee pari ammattia itselleen-



-Ihmiset elävät vanhemmiksi ja ovat terveempiä koska elämä ei ole enää niin rankkaa mitä ennen ja sairauksia pystytään hoitamaan paremmin jne. Suomalaiset elävät jo nyt n. 80-vuotiaksi ja ovat terveempiä mitä ennen, eli siihen suhteuttettuna joku 40-v ei ole vanha, vert. mitä ennen sen ikäinen oli.



-Nuoruus on venynyt, nykyään ajatellaan että 20-v on liian nuori äidiksi jne. siinä missä ennen oli ihan tavallista olla jo parinkin lapsen äiti tuossa iässä.



Ja jos vertaa ns. länsimaita ja kehitysmaita, niin ne maat joissa kehitys on jäljessä, elämä rankempaa ja kuollaan nuorempina lapset tehdään edelleen nuorina. Ja sitten esim. pohjoimaissa ensisynnyttäjien ikä koko ajan nousee.



Jos 1. lapsen äidit ovat keskimäärin 28-vuotiaita, ja osa tosiaan saa täälläkin lapsen jo teini-ikäisenä, niin se kertoo siitä että todella moni saa lapsia vasta n. 40-v.

vanhempana kuin ennen. Syynätäänpä tilastoja pikkuisen aikaisemmalta ajalta, niin 45-vuotias äiti ei ollut mikään ihme. 60-luvulla suomalaiset alkoivat säännöstellä syntyvyyttä, eli kondomeja alettiin ostaa ja pilleri keksittiin. Siitä lahtien on ekan lapsen tekemisen ikä noussut. Mutta ei viimeisen.

kun ei kuulemma enää voisi kuvitellakaan jaksavansa heräillä öisin. Siis mitä, 32-vuotiaanako joku on jo niin väsähtänyt?

Pitäkää hyvät ihmiset itsestänne ja kunnostanne huolta, niin ei tarvitse olla tuonikäisenä vielä pystyynkuollut kehäraakki. Teillä on hyvässä lykyssä vielä neljäkymmentä työvuotta edessänne, miten ajattelitte ne jaksaa?

Ei vais, kunto mulla on hyvä. Lähinnä tarkoitin sillä, etten jaksaisi, niitä raskausajan vaivoja ja niin siis niitä yövalvomisiakaan. Jos esim. selkä ei tahdo rakenteellisista vioista johtuen kestää raskautta parikymppisenäkään, tuskin asia paljon helpottuu jos raskautuu vielä 20 vuotta myöhemminkin, ahkerasta jumpasta huolimatta :)

Tai jos on herkkä/huonouninen, eikä tahdo jaksaa valvomisia parikymppisenä, sekään tuskin on asia joka iän myötä ainakaan paranee. Vaikka kuinka lenkkeilisi ahkerasti ja pitäisi kunnostaan huolta.

t. se, joka on sitä mieltä ettei enää näin päälle kolmekymppisenä jaksaisi raskauksia eikä pikkulapsia, ja epäilee että ajatus iän ja vanhenemisen myötä vaan vahvistuu.

ps. ymmärrän kyllä ettei kaikki ajattele näin, kuten jo aiempaan vastaukseeni kirjoitinkin, toisilla energiaa ja halua raskauden/pikkulapsivaiheen läpikäymiseen varmaan piisaa myöhemmässäkin iässä, mulla ei, eikä onneksi tarvitsekaan :)

Itse oeln iloinen ja tyytyväinen siihen, että tein 3 lasta 25-29 vuotiaana. Vaikka olen vasta 33, alkaa kuitenkin oma elämä taas olla omaa, ja kuitenkin on nuori ja innokas vielä menemään ja tekemään. Kyllä mä olen mennyt nuorena, olen mennyt lasten kanssa ja aion jatkaa menemistä myös 40+ iässä. Silloin tietysti on sinänsä ihanaa, että on itse vielä suht nuori, ja silti vapaa, ja talous on vielä paremmassa kunnossa kuin nyt, vaikkei nytkään valittamista ole.



En mä oikein ymmärrä sitäkään näkemystä, että n 40-vuotiaana on elämää nähty tarpeeksi, ja sitten köllähdetään kotona möllöttäjiksi ja eletään vaan lasten kautta. Musta ainakin tuntuisi aika ahdistavalta ajatus, että 40-vuotiaana ei enää olisi intoa mihinkään omaan.



Ja ehkäpä se, jos sanoo, ettei enää jaksaisi yövalvomisia jne. tarkoittaa lähinnä, ettei enää halua ajaa itseään siihen jamaan, mitä se tarkoittaa. Että se on jo koettu ja nähty, ja nyt on muuta elämässä. Näin ainakin itse ajattelen, VAIKKA mulla on vielä ainakin takaportti ainakin ajatuksissa auki mahdollista iltatähteä varten.



Niin ja musta on myös ihanaa, että tulen absoluuttisesti näkemään ja olemaan pidempään mukana lasteni elämässä kun tein heidät nuorena, kuin jos olisin odottanu 10-15 vuotta pidempään.

Minun elämässä on ainakin täytynyt olla monta onnekasta sattumaa, että elämäntilanteeni on ollut 23-vuotiaana niin vakiintunut, että pystyy lapselle aidosti tarjoamaan hyvän pohjan elämälle. Ainakin minun on täytynyt löytää juuri se oikea mies jo teini-iässä ollakseni parikymppisenä hänen kanssaan vakiintuneessa suhteessa, naimisissa, arvot ja toiveet selvillä. Aika hyvä tuuri on myös löytää mies, jolla on halua tulla nuorena isäksi.



sitten täytyisi olla talous kunnossa. Aika harvalta on ensiasunto ostettuna ja opintolainat maksettuna parikymppisenä.



Lisäksi täytyy itse olla tasapainoinen ja vastuuntuntoinen jo todella varhain. Itsenäinen ja itsepäinen, omanarvon tuntoinen ja päämäärätietoinen.



Hyvä sattuma oli sekin, että oma alani opinnot ovat ensimmäisten vuosien jälkeen lähinnä teoreettisia. Muuten en olisi voinut kuvitella lasta ennen tutkinnon valmistumista.



Joten tarvitsee olla paljon onnea matkassa, jos haluaa tehdä lapset parikymppisenä.



Toisaalta jos tietoisesti venyttää lapsentekoa nelikymppiseksi, täytyy onnea olla matkassa silloinkin. Toivottavasti kaikki iäkkäämpänä lapsensa saaneet saavat pitää terveytensä pitkään.



Elämme nyt aika raskasta vaihetta, kun nelikymppisenä mieheni saanut, nyt 70-v anoppini terveys on täysin murtunut syöpien ja veritulpan vuoksi. Hän tietää, että kuolee näkemättä lastenlastensa kasvavan teineiksi tai edes kouluikään. Todennäköisesti hän kuolee, ennen kuin näkee kaikkien lastenlastensa syntyvän. Lisäksi hän aistii, kuinka uskomattoman raskasta meille on hoitaa hänen asioitaan ja huolehtia hänen arjestaan kun samalla meillä on pienet lapset ja elämän "ruuhkavuodet" meneillään.



Sairastuahan voi nuorempikin, tottakai, mutta siihen todennäköisyyteen merkittävästi vaikuttaa ikä. Anoppini on myös aina vannonut, ettei vanhetessaan halua olla kenellekään taakaksi, mutta todellisuus tulee nopeasti vastaan, kun voi valita vain huonoista ja huonommista vaihtoehdoista. Ne palvelut kun eivät ole koin kummoiset, ehdot tiukat, apu joustamatonta ja kallista.



Pääasia kuitenkin on, että jokainen vanhemmaksi haluava saa ne lapset jossain vaiheessa. Täydellisessä tai vähemmän täydellisessä iässä.

kivaa sitten kun lapset täyttää 18 niin itsellä alkaa eläkeikä...onko järkeä tehdä lapsia mummoiässä?

amiksista tulee mummoja nelikymppisinä. Älä käy toisia haukkumaan jos et ole ymmärtänyt aikoinasi hankkia ehkäisyä...

aikaa että lapset täyttää 18. Elämä on tässä ja nyt just hienoa lasten kanssa.

mitä vikaa on jäädä vietämään eläkepäiviä samoihin aikoihin kun lapset aikuistuu?

mitä vikaa on jäädä vietämään eläkepäiviä samoihin aikoihin kun lapset aikuistuu?

on olla nelikymppisenä cool, röökiä vetävä farkkupissis joka käy omien lastensa kanssa baarissa, viettää näiden kanssa juhannukset ja uudetvuodet ja sitten yhdessä potevat krapulaa. Ihan oikeesti tiedän muutamia tällaisia äitejä.

no tietty ne lapset kantsii saada mummoiässä. mummot rules hei!..mitä vikaa..



t.43v. 7 alle kouluikäisen giltsin kotimutsi, joka alko tehtaileen kakrut myöhemmäl iällä

ja seuraava lapsi-aika on sitten riippuen iästä välillä 36-41v.