Virossa otettiin huostaan koirien kanssa kasvaneet sisarukset
"Virossa sosiaalityöntekijät ovat ottaneet huostaan neljä lasta, joita alkoholisoituneet vanhemmat olivat kasvattaneet yhdessä koirien kanssa, kertoo Eesti Ekspress -lehti.
Lehden mukaan lapset löydettiin puoli vuotta sitten kerrostaloasunnosta, jossa he elivät koirien tavoin.
- Lapset söivät samoista astioista koirien kanssa ja ulisivat sekä haukkuivat itkemisen sijasta, kirjoittaa lehti.
Kahden huoneen asunto oli järkyttävän epäsiisti, ja muun muassa lattia oli täynnä koiran jätöksiä. Kaikki lapset olivat heikkoja, aliravittuja ja sairaita. Kukaan heistä ei osannut leikkiä leluilla tai käyttää veistä ja haarukkaa. Lapset ovat iältään 2-6-vuotiaita.
Vanhemmat ovat menettäneet oikeutensa huoltajuuteen, ja lapset on siirretty lastenkotiin."
Ei jestas!!!! En voinut uskoa tätä kun luin..
Voi niitä pieniä, onneksi ne on otettu huostaan. En edes pysty kuvittelemaan heidän elämää ennen kun sossu puuttui tähän...
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/05/1335802/virossa-otett…
Kommentit (4)
kurjaa :(
Olen joskus lukenut ns. susilapsista, eli sellaisista lapsista jotka ovat kasvaneet susien kanssa metsässä ihan pienestä asti. Susiemo on jopa imettänyt lapsia.
sopeutuu nyt uuten elämään? Ketä ne kaipavat eniten, koiria tai juoppovanhempia?
Veikkaan että koiria
Nehän ne lapsille ne oikeat vanhemmat on ja niiden kannsa ne lapset on kommunikoineet...
Kerrostaloasunto!!!