Eroaisitteko näillä syillä?

Itsellä siis olisi ihan samat asiat listalla, muutama vielä lisänä. En tiedä. Kai sitä yhdessä ollaan, jollei tuo ala juopoksi. Usein en kestä äntä ollenkaan. Hammasta purren eteenpäin...

- itse olet miehesi valinnut

- se että et arvosta miestäsi kertoo luultavasti enemmän sinusta kuin miehestäsi

- teillä on lapsia, jotka ansaitsee olla isänsä kanssa, jos kerta on isänä hyvä

- syyt on muutenkin keppoiset

- teillä on mahdollisuus parantaa parisuhdetta jos vain tahtoa löytyy

Mut mulla taitaa olla enemmän elettyjä vuosia takana luulisin kuin edellisillä kirjottajilla. Ja kaikkea elämässä nähneenä pidän visusti kiinni siitä mitä mulla on.

Koska meille on (ainakin minun, joskin heppoisen, uskontokäsityksen mukaisesti) annettu vain tämä yksi elämä.



Jos liitossa ei ole arvostusta eikä mitään yhteistä, niin lähde jo äkkiä.



Jos hän on hyvä isä, niin kyllä hän on sitä sitten jatkossakin, lapsilleen. Sinun isäsihän hän ei ole. Lapset edelleen saa pitää saman isän kuin ennenkin, ja heidän suhde toimii vaikka teillä ei toimisikaan.

Miten saan muutettua itseäni siten, että arvostaisin taas miestäni?



Yhteisiä vuosia meillä on takana 15.



Ap.

Haluan olla naimisissa lasteni isän kanssa ainakin niin kauan kun lapset ovat pieniä, ja lisäksi toivon että parisuhteemme joskus vielä tästä taas paranee.



Eli siis tilanne on vähän samansuuntainen kuin ap:lla, paitsi ei luultavasti ihan yhtä paha. Meillä on "jotain" yhteistä, vaikkakaan ei ihan hirveästi, ja arvostan miehessäni joitain piirteitä, vaikkakaan en todellakaan kaikkia.

vai onko tilanne radikaalisti muuttunut jossain vaiheessa suhdetta?



Mä varmaan yrittäisin ensimmäiseksi pariterapiaa tai jotain parisuhdeleiriä.

yrittäisin muuttaa itseäni.

Miten saan muutettua itseäni siten, että arvostaisin taas miestäni?

Yhteisiä vuosia meillä on takana 15.

Ap.

opetella joustamaan toiveissasi toista kohtaan. Tai jotain. Että et odota hänestä sellaista mitä hän ei voi täyttää. Ja koitat oppia arvostamaan niitä asioita jotka hänen kohdalla on hyviä (kaikissa meissä on jotain arvostettavaa).

Mutta ei ole helppoa muuttaa omaa ajatteluaan, varsinkin jos on pettynyt jo vuosien ajan ja toivoisi jotain toisenlaista.

Liitossa ja erossa on kaksi osapuolta, mutta ap jätti toisen osapuolen kuvailematta kokonaan! Tai siis sen, miten mies suhtautuu ap:hen.

Pitäisi olla jotakin vakavampaa negaatiota.

saattaisin erota, mutta ensin voisi koittaa parisuhdeterapiaa. nyt olette yhdessä vain lapsen takia? siis jos kuviteltaisiin ettei tuollaisessa liitossa olisi lapsia, niin kuka oikeasti edes harkitsisi semmoiseen suhteesen jäävänsä? miksi jäisi?

arvomaailmaasi? Luetko rakkausromaaneja? Kehen vertaat miestäsi?

Jos tuohon kahteen asiaan voit vielä lisätä ahkeran työssäkäynnin niin minä pitäisin kynsin hampain ukostani kiinni.

Usko tai älä jo tuo hyväsydämisyys on aarre miehessä etenkin kun vanhenette. Anna hänelle mahdollisuus ja katsele häntä uusin silmin. Ja mikä estää sinua viettelemästä miestäsi? Juuri hyväsydämiset miehet panostavat vaimon/lapsen hyvinvointiin eivätkä ole itsekkäitä! Sitäpaitsi he ovat uskollisiakin ja luotettavia.



Kysymys kuuluu mitä SINÄ teet perheesi onnellisuuden eteen?

melkeimpä täydellisesti. Lisäisin vielä että en koe että miehenikään arvostaisi minua tai haluaisi minua seksuaalisesti. Olemme ihan hyvissä väleissä, ja tulemme toimeen keskenämme, suhteemme on enemmänkin kaveruutta kuin parisuhde.



Toki tuo arvostuskin on vaikea arvioida, välitämme kyllä toisistamme niinkuin yleensä ihmiset välittävät kavereistaan, toivomme toisillemme hyvää jne.



Välillä kaipaisin enemmän, sellaista syvää ystävyyttä ja rakkautta, kunnioitusta, arvostusta, läheisyyttä, intohimoa, todellista välittämistä, ymmärrystä, rakkautta. Ja siis molemmin päin, haluaisin antaa ja tuntea niin myös miestä kohtaan. Mutta näinkin voi elää ja olen kai ihan onnellinenkin. Olen varmasti onnellisempi kuin olisin yksin. (/yksinhuoltajana)



Toisaalta nyt kun lapset ovat pieniä on kai ihan tavallista että parisuhteelle jää vähemmän aikaa ja se ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin muuten ehkä olisi, en tiedä. Mutta en odota että suurin osa jos mikään noista asioista tulee muuttumaan koskaan..

kuulostaa siltä että teidän suhde on vaan ajan myötä väljähtynyt.. voisithan vähän herätellä miestä asian tiimoilta ja kokeilla jos ihan yhdessä panostaisitte taas parisuhteeseen? Tuskin tuo asetelma teillä ihan suhteen alusta asti on ollut kun kerran yhteen olette päätyneet ja lapsiakin hankkineet. Pelkästään jo se, että saa sen keskusteluyhteyden auki voi tehdä paljon! Mut ainakaan ei kannata lähtee syyttelemään miestä tilanteesta, varmaan yhtä lailla molempien aikaan saama tilanne (eikä syyttelystä ole mitään apuakaan).

Arostuksen puute on vakava juttu, ilman sitä ei parisuhde voi toimia mutta oleellista on MIKSI ei arvosta toista. Onko kyse asennevammasta, omista ongelmista, realismin puutteesta vai todellisista syistä?

nuo jättäjät vaan on usein uusia jättäjiä ja exiä ja exien uusia jättäjiä ja sit lopuksi vanhan exän perään kuolaavia tai itkijöitä. Jättäjät ei osaa panostaa perheen hyvinvointiin ne vaan odottaa mitä toinen tekee mun hyväksi.

Esim. Miksi et arvosta häntä?



Jos syy on se, että haluaisit urheilullisen tohtorin tutkinnon suorittaneen miehen, joka tienaa vähintään kymppitonnin kuussa ja mies ei ole tätä, kehoittaisin miettimään asiaa uudelleen.



Jos syy on se, että mies laiminlyö perhettään tai käyttäytyy jollain tavoin alhaisesti tai kohtelee ihmisiä huonosti tai käyttää henkistä väkivaltaa tai on narsisti tms. niin saattaisin harkita eroa.

ja suurin syy oli, etten rakastanut miestäni. Mieskään ei halunnut sellaista elämää. Mielestäni lapsetkin ansaitsevat toisiaan rakastavat vanhemmat, eikä heitä tarvitse kummastakaan vanhemmasta erottaa, voihan huoltajuuden jakaa ihan vaikka 50% molemmille.

Meillä paljon huonomminkin asiat, mutta emme silti eroa.