G: Mitkä asiat vaikuttaneet siihen, että jäit hoitamaan lastasi kotiin?
Olisi mukavaa tietää, millaiset asiat ovat vaikuttaneet juuri TEIDÄN perheen valintaan että äiti jää kotiin hoitamaan lastaan/lapsiaan. Ja mistä saat tukea kotiäitiydellesi?
Mä mietin, että mulle ehkä vaikuttaa seuraavat asiat:
- Oma äitini ollut kotiäitinä pitkään, siitä on siis hyvin lämmin muisto ja kotona arvostettiin äitiyttä/kodinhengetärtä :)
- Olen aina pitänyt kovasti lapsista ja hoivavietti on johtanut myös yllätys yllätys myös hoitoalalle. Niinpä tuntuu aika luonnolliselta että hoidan/huolehdin omista pienistäni pidempään, lisäksi haluan olla lasteni kanssa, nähdä jokaisen päivän. He ehtivät vielä vieraalle hoitoon.
- Miehen kanssa olemme alusta asti olleet samoilla linjoilla että alle 3-vuotias ei tarvitse isoa ryhmää ja vaihtuvia tätejä vaan perusturvallisuuta sekä kasvurauhaa äitinsä (meidän tapauksessa ainakin) kanssa kotona.
- Raha ei ole koskaan merkinnyt niin paljon, että se asettaisi tuon kotiäitiyden arvostuksen huonommalle sijalle. Se on ollut siis itsestään selvää jatkaa hoitovapaalle äitiysloman jälkeen
Minua ainakin tukevat paitsi oma mieheni, myös omat vanhempani sekä appivanhemmat, lukuisat ystävänikin ovat valinneet tämän tien ja siitä olen saanut myös rohkaisua ja varmuutta että tämä on juuri sitä mitä lapsi tarvitsee.
Kommentit (37)
Itse vasta odotan esikoistamme ja olen jäämässä parin viikon päästä äitiyslomalle. Olen paljon miettinyt erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuutta ajatellen, esim. kuinka kauan haluan itse olla kotona, haluaako mieheni jäädä lapsen kanssa kotiin jossain välissä, hankimmeko toisen lapsen " heti perään" (=1,5-3 vuoden sisällä ensimmäisestä), vai haluanko opiskella/tehdä töitä välissä ja mikä on sopiva ajankohta viedä lapsi hoitoon.
Tiedän varsin hyvin, että tämä on hyvin ennenaikaista vielä edes miettiä, kun en vielä kotonakaan ole, vaan töissä. Toisaalta olen aina ollut sen luonteinen, että haluan hyvissä ajoin miettiä eri vaihtoehtoja ja olla sitten 100% varma siitä, mitä päätän. Mutta teidän kommenttinne antoivat paljon pohtimisen aihetta taas, joten kiitos siitä :)
Kolme on minulla lasta ja olosuhteiden pakosta kaksi ensimmäistä aloitti hoidossa hyvin pieninä. Kolmannen kohdalla oli mahdollisuus jäädä kotiin ja vaikka se taloudellisesti veti tosi tiukalle, niin päivääkään en kadu. Nuorimmaiseni oli siis piirun vaille kolmen vanha kun sitten vihdoin palasin työelämään.
... kuitenkin siltä, että kotiäitinä voidaan olla VAIN yhteiskunnan tuella - eli silloin kun lapsesta saa rahaa 3-vuotiaaksi asti.
Minun mielestäni taas oikea kotiäiti on kotona MYÖS silloinkin, kun ei ole oikeutettu mihinkään sosiaalisiin tukiin.
Ehkä näiden tukien takia juuri sitten pukataan näitä lapsia n. kolmen vuoden välein, ettei äidin tarvitsisi mennä töihin.. Monen mielipiteet ainakin kalskahtavat sille!!
Vai mitä mieltä itse olette?
Varmaan se niin onkin, että kotiinjääminen senkin jälkeen, kun lapsi on 3-v täyttänyt, vaatii jo aikamoista rohkeutta ja perusteluja valinnalleen. Varsinkin, jos lapsia ei ole kuin 1-2, sitten jos omaa suurperheen, täydeksi kotiäidiksi heittäytyminenkin on ehkä helpommin ymmärrettävissä. Kunnioitettava ratkaisu mielestäni silti, kuka siihen ryhtyy.
Itse olen hoitovapalla esikoulunopettajan työstäni. Puolessa välissä mennään, monta ihanaa hetkeä on takana, ja monta edessä. Itse en edes miettinyt muita vaihtoehtoja, kun kotiin jäämisen siihen asti, kunnes poika täyttää 3 v. (Ja jos toiveet pikkukakkosesta toteutuvat, en mene vielä silloinkaan :) ) Rakastan työtäni ja olen toiveammatissani, mutta olen ollut yhtäjaksoisesti 9 vuotta työssä ja ehdin ihan riittävästi vielä vapaan jälkeenkin.
Halu olla lapseni kanssa on suurin syy kotiinjäämiseeni. (Tietysti miehen myönteinen asenne ja hyvä palkka ovat mukava taustatuki.) Rakastan kiireettömiä aamujamme, kun saan lekotella unilämmin pojanpallero kainalossa sängyssä ja lukea hänelle kirjaa. On ihanaa touhuta yhdessä kotitöitä tai lähteä metsäretkelle omaan pikkumetsään. Ainuttakaan hetkeä en vaihtaisi pois.
Olen joskus miettinyt olisiko mahdollista jäädä kokonaan kotiin, siihen asti kun lapsi olisi vaikkapa 10v. En usko kuitenkaan sen olevan käytännössä mahdollista. Ensinnäkin minulla on aivan mahtava työpaikka ja ihanat työkaverit. Jos irtisanoutuisin tästä paikasta, ei samanlaista kyllä tilalle löytyisi.
Meillä on kaksi lasta 4v ja 1kk ikäiset.Esikoisen jälkeen menin töihin ja nyt ollaan päätetty yhteistuumin,että jään hoitamaan lapsia kotiin.Koin aika rankaksi tuon hoitorumban ja ei huvita leikkiä sitä enää kahden lapsen kanssa.Mun äiti on myös ollut kotiäitinä ja itse koin sen pienenä hyvänä asiana.Kyllä mun mielestä äidin kuuluu olla pienten lasten kanssa kotona kyllä ne työt ehtii tekemään myöhemminkin.Itse ehdin olla yli 10 vuotta työelämässä ja se saa riittää mulle ainakin muutamaksi vuodeksi.Tarkotus olisi tehdä lisää lapsia,jos vaan meillä suodaan.
Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan jääväni kotiäidiksi, feministi kun olen, ja sitä mieltä, että naisilla ja miehillä pitää olla yhtäläiset uramahdollisuudet elämässä. Hankinkin itselleni hienon uran ja menestyin, jos sellaista materiaalista menestystä ja statusta nyt voi " menestyksenä" pitää. Jotenkin sain niinä vuosina kunniahimoni tyydytettyä ja kävi niin, että kun olin lykännyt lasten hankkimista myöhemmälle iälle, niin raskaaksi tuleminen ei enää ollutkaan helppoa.
Kärsin siis pitkään lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidot tuli tutuiksi pidemmän aikaa. Se oli valtava kriisi elämässä, sain varmaan sen takia myös jonkinasteisen burnoutin/masennuksen. Alkoi todella tuntumaan, että uralla, hienolla asemalla, hyvällä toimeentulolla ei ole elämässä mitään merkitystä. Tuntui, että ainoa asia, mikä merkitsee, olisi oma lapsi. Kun sitten kävi niin ihmeellisesti, että raskaus sai alkunsa, niin eipä työt olisi enää voineet vähempää kiinnostaa...
Haluaisin olla ikuisesti kotiäiti, ei haittaisi, vaikken enää koskaan elämässäni tekisi kodin ulkopuolisia töitä, se on jo ikäänkuin nähty. No, pakko sentään kai kuitenkin palata työelämään jossain vaiheessa, kun nämä tehdyt valinnat ja lapsettomuushoidot ovat köyhdyttäneet niin, että nykyään pitää kaupassa katsoa, että onko varaa ostaa leivän päälle leikkelettä. Elintaso on siis aivan eri luokkaa nykyään kuin ennen, mutta mielestäni minimituloilla kituuttaminenkin on sen arvoista, että saisi hoitaa lasta kotona. Ja toisaalta, ehkä köyhyyden (perheen tulot alle työttömyysturvan tason) kestää myös ihan eri lailla, jos se on ikäänkuin oma valinta.
Myös jutut päiväkotien henkilökunnan vähäisyydestä ja hoidon tasosta mietityttävät. Saisi suunnilleen aseella pakottaa, että veisin alle 3-vuotiaan päiväkotiin. Kolmevuotiaat ovat niin pieniä lapsia vielä. Ja onhan niitä kerhoja ja muutakin toimintaa lapsen sosiaalista kehitystä silmällä pitäen.
Lisäksi olen miettinytt sitä, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo mukanaan. Olisi kauheaa, jos itse sairastuisi tai lapsi sairastuisi lähivuosina, ja olisi hukannut tähän astisen ajan jossain toimistolla. Lapsi olisi viettänyt päivänsä laitoksessa ja olisimme viettäneet yhdessä vain pari tuntia päivässä. Itselleni kyse on siis siitä, mitkä asiat ovat prioriteetteja elämässä. Pitää tosin lisätä tähän loppuun, että en tarkoita, että tämä olisi parempi valinta kuin lapsen vieminen hoitoon. Pääasia on, että jokaisella on mahdollisuus tehdä itselle sopivia valintoja, ettei kaikkia puristeta väkisin yhteen ja samaan muottiin. Se on mielestäni sitä tasa-arvoakin, että molemmilla sukupuolilla on mahdollisuus valita, meneekö töihin vai onko kotona.
meillä kans oli äiti pitkään kotona, ja me kaikki kuusi tykättiin siitä. Miehen äiti oli myös kotona tai teki töitä kotoa päin kunnes mies oli 16-vuotias. Mies vitsailee siitäkin, että se oli silloinkin " kriisi" kun äiti meni töihin, vaikka hän oli jo murrosikäinen (perheen kuopus).
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että lasten paras paikka on kotona. En tiedä vaikuttiko oman äidin esimerkki. Se on vaan aina tuntunut olevan terveellä järjellä ajateltuna paras ratkaisu. Ja nyt kun oma lapsi on, niin en kyllä haluaisi viedä koko päiväksi hoitoon. En varmaan edes yli 3-vuotiaana. Meillä on oma luotettava lastenvahti, joka tulee kotiin hoitamaan, kun/jos minulla on päivisin menoja. Seuraavaa odotan, ja lasta ei tehty, että saisin lain mukaan olla kotona, vaan halusimme n. kahden vuoden ikäeron lapsillemme.
Ja tutkimuksia luettuani se on vaan selvempi, että koti on lapselle paras paikka. Eräs asiantuntija (Dr. Dobson) sanoi jopa, että hän suosittelee vahvasti kotikoulua pariksi ensimmäiseksi vuodeksi, ja siitäkin on tutkimuksissa hyviä tuloksia. No, Suomessa kotikoulut on vielä kummallisia, mutta harkitsen vahvasti sitäkin mahdollisuutta. (kansainvälisenä perheenä meillä on myös atlantin tuonpuoliset resurssit hyvin mahdollisia).
Kotiäitiyteen ei minulla liity vain lapset, vaan yleensä KODIN hoito. Rakastan sisustamista, juhlien järjestämistä (myös ennen lapsia), ompelua, leipomista ja kodin ylläpitoa. Jos kävisin töissä, ei aikaa ja energiaa olisi siihen niin paljon, vaikka rahaa ehkä olisikin. No, tykkään tosi paljon kirpparilöydöistä, joten se auttaa! Me molemmat tykätään, että koti on " turvallinen satama" eli siellä on ilmapiiri ja huonekalut joista tykkäämme, ja kun olen kotona, kodinhoitoon on enemmän aikaa.
Haaste minulla kotiäitiydessä on ruoanlaitto ja menujen suunnittelu. Toimisin enemmän " mitähän-kaapista-löytyy" periaattella, mutta se ei onnistu jos itsellä on nälkä ja lapsella myös. Joskus ylitän itseni ja suunnittelen viikon menun, joskus mennään päivä kerrallaan :)
Ja välillä pitää päästä itse tuulettumaan, ihan yksin.
Meillä lapset ovat nyt 3v ja 4½v. Olin kotona siihen asti kun kuopus täytti 1v2kk, sitten lähdin työvoimatoimiston kurssille ja lapset menivät perhepäivähoitajalle. Olen katunut tuota asiaa näihin päiviin saakka, vasta nyt olen " herännyt" todellisuuteen ja siihen, että minun on turha osallistua kaikenmaailman kursseille, kun en oikeasti tiedä mitä haluaisin " isona tehdä! Nyt, kun väsyin jokapaikkaan hakemiseen ja pakkoheräämisiin aamuisin, olen todella katunut, etten jäänyt kotiin siihen asti kun kuopus tuli 3v. Opiskelen tällä hetkellä sellaiseen ammattiin, jota työtä tein ennen esikoisen syntymää (tuo työsuhde loppui sitten omasta päätöksestäni, koska halusin jäädä hoitovapaalle). Opiskelen siksi, että minulla olisi kuitenkin tulevaisuudessa jokin ammatti, mutta myös siksi, että lähiympäristö painostaa. Mies on sanonutkin sen ääneen, etten voi loppuelämäkseni kotiin jäädä. Ammatinvalintaa vaikeuttaa sekin, että mies reissaa työnsä puolesta ja on öitä pois, enkä halua lapsiani vuorohoitoonkaan laittaa. Kauhistuttaa ajatuskin, että olisivat yötä jossain muualla kuin kotona.
Tarkoituksenamme olisi " tehdä" vielä yksi lapsi ja silloin aion olla kotona sen kaikki 3 vuotta! Ajattelen sitä " vapaata" , stressitöntä kotielämää jo nyt odottavaisin mielin, on ihanaa kun ei tarvitse mennä mihinkään ellei halua. Suunniteltu onkin niin, että saisin olla kotona kun isommat lapset aloittavat koulun. Sen olen sanonut miehelleni, että tilanteesta riippumatta aion ehdottomasti olla silloin kotona ja hän sanoi arvostavansa tätä päätöstäni :). Siitä olen todella iloinen. Lapsuusaika menee niin äkkiä, että näin jälkeenpäin alkaa kaduttaa, kun en ole ollut läsnä ihan joka hetki. Tietysti en tarkoita, etteikö jokainen äiti tarvitsisi omaakin aikaa, mutta kotihoidon puolesta liputan kyllä! Harmittavaa vaan on se taloudellinen puoli, mekin joudumme luopumaan ajatuksesta ostaa oma asunto, koska näillä hinnoilla ja sitä seuraavalla lainamäärällä en voisi jäädä kotiin. Mutta eikö tärkeintä kuitenkin ole se, että äiti(ja/tai isä) on läsnä, asumisen laadusta ym. materiasta riippumatta?!
Harmittaa kyllä se, että kaikki taloudellinen tuki lakkaa tuohon 3v., miksei kotihoidontukea voitaisi maksaa siihen asti, kun lapsi menee kouluun...
Hei, itsekin kun luin näitä päätöksiä kotiäidiksi jäämisestä, alkoi " hypätä silmille" tuo " kunnes lapsi täyttää kolme" , toisaalta myös ne lauseet " en arvosta rahaa niin paljon" , vähän ristiriitaista...
Eli siis siihen saakka kotiäitinä, kun yhteiskunta sitä tukee.
En minäkään rahaa rakasta niin paljon, mutta en myöskään halunnut sitä ainaista kolikoiden laskemista (kun jäin hoitovapaalle), aina sai olla käsi ojossa miehen edessä, ja pidin sitä nöyryyttävänä. Tietysti mieheni sitä rahaa antoi pyytämättäkin, mutta kun oli tottunut pärjäämään omilla tuloilla, niin tuo pudotus oli kova. Niinpä lähdin töihin, kun olin ollut kolme kuukautta hoitovapaalla, enkä kadu sitä ollenkaan. Lapsellani on maailman ehkä parhain hoitotäti, vähän niinkuin " mummo" lapsellemme, koska sitä oikeaa mummoa ei voi sanoa olevan olemassa... ainakaan läsnä lapsemme elämässä. Muutimme hiljattain, ja tuo " mummon" hoitopaikka jäi pitkän matkan, monen mutkan taakse, mutta emme edes harkinneet hoitopaikan vaihtoa, eikä " mummo" olis kuulema antanutkaan pois poikaamme;D
Olen ihan OIKEA kotiäiti nyt, kun nuorimmaiseni täytti 3v jonkin aika sitten ja vanhempi lapsistani 4v.
Haluan hoitaa lapsia itse kotona, kunnes menevät kouluun ja ehkä vähän pitempäänkin. Lisää lapsia ei toiveissa.
Yhteiseen päätökseemme hoitaa lapset kotona toki vaikutti nuorimmaiseni laaja allergia (ruoka-aineet, lisäaineet, siitepölyt, lääkeaineet,eläimet+infektioyliherkkyys) ja astma.
Kotiäitiyteen kuuluu paljon muutakin, kuin lastenhoito : )
Mahtavaa, kun lapset eivät joudu tiukasti noudattamaan kellonaikoja aikaisine herätyksineen. Voivat joskus nukkua pidempäänkin, jos unta riittää. Toki päivärytmimme on melko samanlainen päivittäin. Ja viikoittaiset harrastukset isommalla 3 ja pienemmällä 2.
Lapsemme voivat harrastaa enemmän kodin ulkopuolisia harrastuksia, kuin täyden päivän tekevien vanhempien lapset. Näin väitän, koska en henk.koht. veisi tai voisi viedä lastani enää päiväkodin jälkeen harrastuksiin, koska ilta loppuisi kesken... Ei olisi aikaa viettää kotona vanhempien ja lasten kesken ja syömiset+pesut ym., jos kävisi ilta harrastuksissa.
Koska mieheni " tekee pitkää päivää" firmassaan, hän ei näkisi lapsia, niin paljon kuin nyt näkee, jos lapset eivät olisi kotihoidossa. Myöskään hän ei voisi osallistua (sanojensa mukaan) lapsien viemisiin/hakemisiin päiväkodista, joten olisivat aina minun hoidettava.
Työpaikkaa ei siis odottamassa, mutta en ole enkä aio ilmottautua työttömäksi, koska en hae töitä. Joten miehen tienesteillä eletään. En koe vaikeaksi pyytää rahaa häneltä; onhan oma mies ja yhteiset lapset. Ja aina ei edes tarvitse pyytää ; = )
Olen vielä kotiäitinä, poikamme on vähän reilun vuoden ikäinen.
Kotiäitiys päättynee valitettavasti elokuussa - ei tosin omasta halustani. En ole saanut miestäni suostumaan siihen, että jatkaisin kotona. Taloudelliset seikat painavat hänen ajatusmaailmassaan liikaa.
En haluaisi katkeroitua miehelleni, mutta merkkejä tästä on valitettavasti näkyvissä. Minulla on todella vahva sisäinen tunne, että lapsellemme ja minulle ja myös miehelleni eli koko perheelle on kaikkein parasta, että hoidan lasta kotona mahdollisimman pitkään. Kolmivuotiaaksi asti haluaisin pitää kotihoidossa.
Kateeksi käy teitä, joilla on kotiäitiyttä kannustavat miehet.
Miten yrittäisitte neuvotella vastahankaisen miehen kanssa kotiäitiyden jatkamisesta?
Itse olen yrittänyt myös sitä keinoa, että voisin tehdä osa-aikaisia töitä kotoa käsin. Ammattini on toimittaja, ja voisin freelancertöillä tienata jonkin verran. Tämäkään ei tunnu auttavan. Mikään tunteisiin vetoava ei tunnu tehoavan, sillä tässä painaa nyt raha :(
Kuulostaa karmealta näin kirjoitettuna. Muuten mieheni on maailman ihanin - en tietysti muuten olisi hänen kanssaan naimisissa. Hän on paras mahdollinen isä pojallemme. Tämän yritän muistaa huonoina hetkinä, kun katkeruus pyrkii pintaan.
Meidän perheeseen kuuluu lapset 6ja 8 v. ja minä ja aviomieheni. Olen hoitanut kotihoidontuella lapseni kotona melkein kokonaan. Kun nuorempi oli 1.5v. lähdin kurssille, sitten opiskelemaan jonka ohella tein töitä ja sen jälkeen aloin alallani yrittäjäksi. Töitä oli paljon ja aina oli järjesteltävä lapsille hoitopäivien lisäksi hoitoa. Harvoin ehti mitään tekemään heidän kanssaan, muuta kuin viemään ja hakemaan. Mieheni on alalla jossa ei kelloon katsota, eli tulee hyvin epäsäännöllisin ajoin töistä.
Viime kesänä minulta särkyi sitten selkä, oli hirveää aikaa, olisi piutänyt tehdä töitä että saa yrityksen maksut maksettua, ja selkä vaibvasi, viimein lääkärin käskystä jäin joulukuussa sairaslomalle, ja leikkausjonoon. Samalla jouduin tekemään päätöksen yrityksen kanssa koska en tiennyt milloin työhön palaan. Kaikkina näinä vuosina minun päässä pyöri ajatus, että onko tämä kaikki tämän vaivan arvoista, tätäkö tämä nyt sitten on.
Nyt sairaslomalla olen vielä 2kk, voi olla että pidempäänkin, mutta perheen kanssa teimme päätöksen, että koska minulla ei ole odottamassa mitään työpaikkaa, jään koti-äidiksi siitä eteenpäin. Ilman sosiaalisia tukia tms. ja olen asiasta erittäin onnellinen. Meillä on suunnitelmissa myös kolmas lapsi, kunhan selkäni tilanne tästä rauhoittuu.
Kuten jo joku mainitsikin mielipiteessään, se on varmasti perhekohtainen ja ihmiskohtainen asia, haluaako ja onnistuuko kotiin jäänti. Sen takia ei kenenkään pitäisi arvostella toisten ratkaisuja koska ei ole itsellä niiden lähtökohdista tietoa. :)
sannikka
Niin minun ja minun mieheni mielipide on myös se, että kun minä olen kotona, voin säästää aika mittavan summan rahaa, kun teen ruoat alusta loppuun taloudellisesti itse. On paljon enemmän aikaa ja energiaa paneutua asiaan, ei tarvii kiireesti töitten jälkeen ostaa kaikkee puolivalmista joka on tietty kalliimpaa, sen ainakii itse huomasin töissä ollessa. Samoin lapsilla ei tarvii olla niin kamalasti erilaisia ulkoilukamppeita ym. koska kotona ollessa ne on huollettuna ja kuivattuna ja löytyy etsimättä. Siinäkin tulee mielestäni säästöä.
Voihan olla että tämä ei tehoo sinun mieheesi, se osa-aika työ siihen päälle luettuna ois tosi hyvä juttu!
- kerrankin oli kunnon LAILLINEN syy olla pois työstä (olin aloittanut kesätöillä 14-vuotiaana, 35-v jäin 1. ä-lomalle)
- olen MYÖS kotiäitityyppiä ts. haluan sekä kodin että uran :)
- työajat sekä miehellä että minulla sellaiset ettei kovin pientä voi niiden mukaan rassata hoidolla (vuorotyö, 365 päivää vuodessa)
asian ratkaisi oma halu jäädä kotiin. Meillä 3 lasta, 14v, 12v ja 10kk, hoidin aikoinaan kaksi vanhempaa viisi vuotta kotona ja nautin olostani. Nyt työelämää oli taas useita vuosia takana, joten oli kiva ajatus jäädä taas lapsen kanssa kotiin hoitovapaalle! Tukea kotiäitiydelle olen saanut kaikilta läheisiltä. Kuitenkin jokainen ratkaisee nämä asiat omalla kohdallaan kuten itsestä ja muusta perheestä parhaalta tuntuu. Ja valitettavasti useat joutuvat myös lähtemään vastoin tahtoaan töihin, koska talous ei kestä säästätpä ihan kaikesta mistä pystyy!
vaikea tilanne! Miehillä varmaan sisäänrakennettuna vahva tarve turvata perheen elanto! Oletko yrittänyt kertoa päivähoidon varjopuolista, kuten sairastelukierteet yms?
Siksi hoidankin häntä (1.7v) kotona.En raaski viedä hoitoon.En halua herättää pientä aikasin aamulla.Haluan luoda poikaan kunnollisen ja luottamuksellisen suhteen ennen hoitoon viemistä.Nyt poika ei kyllä nää paljoa muita lapsia,leikkipuistossa vaan sillon tällön.Se vähän mietityttää,mutta kyllähän tässä elämässä vielä ehtii!!Olen kyllä sitä mieltä että lapsi viedään hoitoon 3v:nä.Tekee vaan hyvää pikkuselle oppia oleen toisten lasten kanssa.Mahdolliset omat sisarukset eivät korvaa päivähoidon tärkeyttä.