G: Mitkä asiat vaikuttaneet siihen, että jäit hoitamaan lastasi kotiin?
Olisi mukavaa tietää, millaiset asiat ovat vaikuttaneet juuri TEIDÄN perheen valintaan että äiti jää kotiin hoitamaan lastaan/lapsiaan. Ja mistä saat tukea kotiäitiydellesi?
Mä mietin, että mulle ehkä vaikuttaa seuraavat asiat:
- Oma äitini ollut kotiäitinä pitkään, siitä on siis hyvin lämmin muisto ja kotona arvostettiin äitiyttä/kodinhengetärtä :)
- Olen aina pitänyt kovasti lapsista ja hoivavietti on johtanut myös yllätys yllätys myös hoitoalalle. Niinpä tuntuu aika luonnolliselta että hoidan/huolehdin omista pienistäni pidempään, lisäksi haluan olla lasteni kanssa, nähdä jokaisen päivän. He ehtivät vielä vieraalle hoitoon.
- Miehen kanssa olemme alusta asti olleet samoilla linjoilla että alle 3-vuotias ei tarvitse isoa ryhmää ja vaihtuvia tätejä vaan perusturvallisuuta sekä kasvurauhaa äitinsä (meidän tapauksessa ainakin) kanssa kotona.
- Raha ei ole koskaan merkinnyt niin paljon, että se asettaisi tuon kotiäitiyden arvostuksen huonommalle sijalle. Se on ollut siis itsestään selvää jatkaa hoitovapaalle äitiysloman jälkeen
Minua ainakin tukevat paitsi oma mieheni, myös omat vanhempani sekä appivanhemmat, lukuisat ystävänikin ovat valinneet tämän tien ja siitä olen saanut myös rohkaisua ja varmuutta että tämä on juuri sitä mitä lapsi tarvitsee.
Kommentit (37)
Mielestäni paras paikka alle 3 v lapselle on koti. Toivon, että pystyisin kaikki lapset kasvattamaan kotona ainakin 3 -vuotiaaksi asti, mutta tulevaisuutta ei pysty ennustamaan. Olisi mahtava jos yhteiskunta arvostaisi enemmän kotiäitiyttä, sillä moni vanhempi käy vastoin halujaan töissä koska ei kotona saisi edes perustoimeentuloa. Mieheni on paras tukija eikä muiden mielipiteillä ole väliä, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä.
ja viedä omat hoitoon. Lapsilla on lisäksi ollut vino pino allergioita, meidän lähellä ei ole mitään allergiapäiväkoteja tms. En kyllä olisi töihin edes jaksanut mennäkään sen kotirumban päälle.... Ja koti on lasten paras paikka! Lapset 8, 6 ja 3v.
muidenkin ajattelevan samoin, kun minä. Itse olen ollut päiväkodissa useita vuosia töissä ja ajattelin jo silloin, että oman lapseni paikka ei ole päiväkodissa ennen kolmea vuotta. Nyt olen jopa ajatellut, että hoitaisimme tyttömme kotona eskariin asti. Käydään kerta viikossa kerhossa ja mikäli tyttö haluasi käydä isompana muutamana päivänä kerhossa, se sopisi mainiosti. Minä menisin varmaan 2-3 vuoden iässä töihin, mutta sisi jatkaisi töiden ohessa kotona hoitamista.
Meillä on iso asuntolaina ja palkat on hoitoalan tasoa, mutta kitkutellaan näillä varoilla ja saadaan hoitaa lasta kotona. Itsellehän lapsi tehtiin ja halutaan myös antaa lapselle tunne, että äiti ja isi nauttii sinun seurastasi. Mielestäni lapsi ei jää mistään paitsi, vaikka ei päiväkodissa käykään, päinvastoin.
Kerhoja, leikkipuistoja voi hyödyntää ja kavereita löytyy muualtakin...
Minua ei ole kukaan muu juuri kannustanut, paitsi miehen kanssa ollaan asiasta aikalailla samaa mieltä.
Insinööriäidin kanssa ollaan samoilla siinä, että itse olen ollu päiväkodissa jo 10kk ikäisenä ja haluaisin tehdä montakin asiaa toisin, kun minulle on tehty.
Hyvää jatkoa ja kiireetöntä joulunodotusta kotiäideille ja kaikille muillekin, jotka syystä tai toisesta eivät ole päätyneet kotiäitiyteen :)
- Haluamme, että alle 3v ainakin kotona, myöhemmin ehkä mummulla
- Saimme pitkän odotuksen jälkeen kaksi vauvaa kerralla, kova homma kotihoidossakin
- Lapsilla ollut aika paljon ongelmia terveytensä kanssa (syntyivät pieninä ennnenaikaisesti) esim. hengitysongelmia, toisella leikkauksia yms.
- Nautin kotona olosta rankkuudesta huolimatta
- Itse en ole täysin terve ja pitäisi löytää vielä kodin ulkopuoleltakin ala, jossa pärjäisin oman terveyteni kanssa
- Itse jouduin hoitoon 4kk vanhana
- Ihanaa, ettei lapsia joudu kiskomaan aamulla kukon laulun aikaan yös, vaan saavat herätä, koska haluavat. Lapsuus niin lyhyt aika, että on ihanaa, kun sen voi käyttää kaikessa rauhassa kotona eikä rankkoja päiviä isoissa ryhmissä.
-minulle päiväkoti ei koskaan ole ollut itsestäänselvyys, vaan se viimeinen vaihtoehto, jos muuta ei ole.
-Olen itse saanut kasvaa maalla, kotihoidossa ihan kouluikään asti ja nautin siitä todella paljon. Koskaan ei ollut kiirettä ja äiti taikka mummu aina kotona. Koulustakin oli ihana tulla kotiin kun äiti oli vastassa.
-Olen todella hoivaviettinen ja nautin kotonaolemisesta. Me tehdään kaikkea kivaa pojan kanssa ja ollaan paljon menossa muskareissa sun muissa. Tykkään lapsista ja meillä on usein naapureidenkin lapsia leikkimässä, vaikka poika vasta 1.5v.
-Myös mieheni on ollut kotihoidossa koko lapsuuden. Vanhemmat tekivät vuorotyötä, jotta saivat hoitaa lapset kotona. Mieheni tosin laittaisi pojan päiväkotiin, jos minä siihen suostuisin. Omat vanhempani ja appivanhemmat tukevat minua täysin valinnassani jäädä kotiin. Kavereista kaikki ovat laittaneet lapset päiväkotiin 1v. Heiltä ei siis ymmärrystä saa.
Voisin olla kotiäiti (tai tehdä jotain bisnestä kotoa päin) koko elämäni, vaikka olen korkeasti koulutettu ja ulospäinsuuntautunut.
Meillä vuoden ikäinen lapsi ja toinen tulossa kesän korvalla, jos kaikki menee putkeen. Haluamme mieheni kanssa liudan lapsia ja tykkään olla kotona, joten emme ole edes miettineet hoitoon viemistä vaihtoehtona. Otin lopputilin työpaikastani äitiysloman loputtua ja nyt on ihanan " vapaa" olo, kun ei edes tarvitse miettiä töihin menoa. Mieheni ja minut on molemmat hoidettu kotona, joten tämä valinta tuntuu siksikin luontevalta. Lisäksi en ole oikein löytänyt omaa alaani tai ollut oikeastaan koskaan työssä, jossa viihtyisin, joten senkin puolesta on ihanaa olla kotona ja nauttia työstä mitä teen. Mitäs muita syitä... Arvostusta saan mieheltäni ja muilta en sitä tarvitsekaan. Kaverit suhtautuvat asiaan neutraalisti, ehkä vähän miettivät miten saan päivät kulumaan ja tulenko mökkihöperöksi :). Ja tietysti tärkeintä on antaa turvaa omalle lapselle ja olla mukana kaikissa kehitysvaiheissa sataprosenttisesti.
Äitiysloma loppui siis pari viikkoa sitten ja nyt olen hoitovapaalla. Vakituista työpaikkaa ei ole odottamassa, tein pitkää sijaisuutta ennen äitiyslomaa. Olen siis niinsanotusti " vapaa" olemaan kotona vaikka kuinka kauan.
Olen itse kokenut lapsuudessani kaikki hoitomuodot;olen ollut päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja kotona. Kotona ollessani meillä oli itsellä hoitolapsia. Kotona oleminen oli ehdottomasti parasta aikaa, ahdistaa vieläkin kun muistelen erilaisia hoitopaikkoja joissa olen ollut.
Tämä esikoinen on nyt siis 9kk ja olen niin kauan kotona, kunnes toisin päätetään, kuitenkin varmaan vähintään kolme vuotta. Ei ole mahdoton ajatus sekään, että lapsia tulisi lähivuosina lisääkin. Ja kun kerran lapsen/lapsia teen tähän maailmaan, haluan heitä myös itse hoitaa ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Mutta niitä syitä meillä mm on:
-Meidän molempien äidit meni töihin vasta kun olimme itse n.15v. (Olemme esikoisia...) Ja oli ihanaa, kun oli äiti vastassa. Oli joku jolle heti jutella kaikki jutut, ei tarvinnu olla yksin kotona, ruoka oli valmiina ja isältäkin riitti meille paljon enemmän aikaa, kun äiti hoiti suuremmat juoksevat asiat ja siivouksen. Jos molemmat vanhemmat olis ollu kotona, niin silloinhan isäkin olisi joutunut osallistumaan siivoukseen ja siten meille lapsille olisi jäänyt vähemmän aikaa.
-Olen itse hoitoalalla. Olisi omituista käyttää hoivaviettini muihin kuin omiin lapsiini ja perheeseen.
-Raha ei ole koskaan ollut meille kovin tärkeä. Sitä paitsi tuntuu ainakin kavereiden marinoista, että meillä on kyllä ihan yhä hyvin rahaa kuin niillä jotka tekee työtä täyttä päivää.
-Uskomme tutkimustuloksiin vakaasti joissa kerrotaan, että alle 3v lapsen paikka on kotona. JA isot päiväkotiryhmät ahdistaa. Yli 3v:n virikkeiksi riittää kyllä pienemmätkin ryhmät, esim kerhot.
-Huonoja päiviäkin on ja vauvavuodet on ollu rankkoja, mutta muuten kotona olo on ihanaa. Lasten ei tarvitse herätä aikaisin, allergiadieetitkin on varmemmin oikeat, kun oma äiti ne tekee. Me leivotaan ja askarrellaan. Mulla on aikaa perehtyä lasten elämään. Nytkin olen leiponut urakalla synttäreitä varten. Tuskinpa ois tällaiseen aikaan, jos kävisin töissä. :)
hoidan tyttöämme 1v7kk kotona, koska olen myös sitä mieltä että lapsen (varsinkin pienen) paras paikka on vanhempien hoidossa. Olen työskennellyt paljon päiväkodissa ennen esikoisen syntymää ja päätin jo siinä vaiheessa että omaani en vie hoitoon alle kolme vuotiaana ellei ole ihan pakko.
Joskus tämä taloudellinen puoli ahdistaa,mutta vaakakupissa painaa kuitenkin enemmän oman lapsen varhainen kehitys. Nyt olen ilmoittautunut keikkahommiin eli kun mieheni tekee vuorotyötä, voin tehdä silloin tällöin töitä et sais vähän lompakkoa paksummaksi. (= Odottelemme kesävauvaa, joten silloin taas vähän helpotta tuolla finanssipuolella. Tsemppiä meille kotiäitiyden valinneille ja jaksamista talven yli *bd*. Mieheni ja perheeni arvostaa onneksi kotiäitiyttä eikä ole sen puoleen painetta uraputkeen. Myös menet äitikaverit ovat samaa mieltä, mutta taloudellinen tilanne monesti pakottaa lähtemään takaisin työelämään.
Meillä 1,5 v poika ja olen kotona ainakin siihen asti kuin hän täyttää 3 v. Kyllä - jonkun mielestä en ole edes " oikea" kotiäiti - mikäli tätä keskustelua ajatuksella lukee... Kotiäidiksi silti itseni lasken. Sitähän tämä arki on.
Itse halusin olla pojan ihan pienimmän lapsuuden kotona - ei tätä aikaa takaisin saa eikä voi pyytää sitten kun hänellä ikää on jo 10 - 20... Yksi suuri syy siis oli, että kun kerran nautin kotona olosta - en halua myöhemmin elämässäni katua muutakaan valintaa... Minulla ei mitään kiirettä mennä töihin.
Toki - meillä on oma talo ja oma piha - tai paperillahan ne ovat vielä pankin, joten kyllä miehelläkin täytyy vähän tuloja olla, että tämä on mitenkään mahdollista. (ei sillä, lainaa kyllä lyhennellään yhdessä...) Ja kun talon lisäksi pitäisi vielä tarpeellista vaatetta saada - ruokaakin pöytään - ja kyllä myönnän - joskus sitä muutakin täytyy kotiin ostaa...
Ei sillä, ettäkö me olisimme ihan suurimmat kuluttamaan - elämme aikas säästeliäästi - emme ostele turhia, mutta emme myöskään tuijottele maidon litrahintaa kaupan valitaksemme. Me olemme miehen kanssa tämmöisiä koti-ihmisiä, joten iltamenot tms. eivät rahaa vie - mitä nyt ystävillä kylässä käynnistä auton bensa yms. kulut tai tarjottavat pöytään, jos vieraita käy...
Miksi sitten sanon, että ainakin 3 v ikään asti. Minulla on vakipaikka, ja siinä vaiheessa tulisi sitten vastaan irtisanoutua hyvin palkatusta työstä, jossa viihdyin ennen poikaa 5 vuotta ja mielelläni kyllä menen vielä jatkamaan. Jos irtisanoutuisin jäädäkseni vielä pidemmäksi aikaa pojan kanssa kotiin - sanoisin samalla hyvästit ko. paikalle - en ihan samanlaiseen yhtä " vastuulliseen" asemaan siellä enää pääsisi. Joten kynnys irtisanoutumiseen on luultavasti turhan kova. Jos ko. vakipaikkaa ei olisi odottamassa - pitäisi uusi työpaikka etsiä/työttömäksi kortistoon - sitten päätös kodin puolesta olisi monta kertaa helpompi. Mutta vielä sitä ei siis tarvitse tehdä.
Minut on viety hoitoon 6 viikon ikäisenä - ja olin yhdellä samalla perhepäivähoitajalla siihen asti kun kouluun menin. Enkä katso, että olisin asiasta mitenkään koskaan kärsinyt. Äidilläni oli myös vakipaikka odottamassa - ja pidempään äitiyslomaan kun ei ollut mahdollisuutta... Mies sen sijaan on ollut kotona kouluikään asti - mutta hän on maatalosta kotoisin - äitinsä on ollut kotona koko ikänsä, ensin lapsuuskodissaan ja sitten miehensä talossa...).
Meille on pian 11 kuukautta täyttävä lapsi ja mulla opinnot kesken. Tarkoituksena oli palata kouluun nyt syksyllä kun lapsi oli 9 kk. Olisin saanut opinnot lähes suoritettua kesään mennessä ja sen jälkeen aioin jäädä kotiin. Hoitopaikka oli varattu ja kursseille ilmoittauduttu mutta minä en saanut rauhaa asiasta. Lopulta tajusin, että mun ei ole PAKKO mennä takaisin kouluun. Mieskin tuki tätä valintaa, mutta omilta ja miehen vanhemmilta en ole yhtään tukea saanut, pikemminkin päinvastoin.
Mielestäni tuon pienen minua tarvitsevan vesselin paikka ei ole hoidossa. Hän ei osaa puhua eikä kävellä. Kamalaa ajatella, että olisin hänestä erossa jopa 8 h päivässä.
Tarkemmin en osaa perustella syitä. Mutta lapsi on minulle tärkeämpi kuin opinnot ja koska olen hänet tähän maailmaan halunnut, niin miksi työntäisin hänet heti muiden hoidettavaksi.
Anoppi muuten tokaisi asiasta kuultuaan, että on hänen siskon lapsikin mennyt hoitoon jo 3 viikkoa vanhana, joten voihan meidän lapsikin mennä. Niinpä niin...
Itse olen ollut paljon hoidossa ja koulun alettua yksin iltoja ja öitä kotona. Tätä en omalle lapselleni ikinä halua!
Kotiäitys ei mulle ollut suinkaan mitenkään tietoinen päätös vaan " pakon" sanelemaa. Ennen ekaa raskautta olin koulussa 90 kilometrin päässä kotoa, asuin siellä viikot ja tulin sitten kotiin viikonlopuiks. Mies kun oli kotipaikkakunnalla töissä, ei muutosta sinne päin olisi tullut mitään. Ala on sellainen ettei ihan joka kylässä sellasta koulua ole ja suurin osa niistäkin sisäoppilaitoksia. Siksi en tiedä mitä teen " isona" , koulu kun on kesken enkä sinne asti täältä lähde, ainut mahdollisuus on muuttaa lähemmäks, mutta nyt on mies uudelleenkoulutuksessa joka kestää kolme vuotta ja sen aikaa asutaan täällä. Jos sen jälkeen mies löytää työpaikan lähempää mun koulua ni sitten jatkan siellä, mutta jos ei niin täytyy ruveta miettimään alanvaihtoa.
Sen lisäks, onhan se kiva kun on äiti kotona, oma äitini ei ollut enkä haluaisi omien lapsien joutuvan päiväkotiin, täällä päin kun ei perhepäivähoitajia ole. Omissa muistoissani on kyllä perhepäivähoitaja lähes yhtä mieluinen kuin äiti ja jos hyvän perhepäivähoitajan löytäisin, niin etsisin itselleni töitä.
Asumme ulkomailla ja kaikki mahdolliset päivähoitopaikat ovat älyttömän kalliita. Oma kuukausipalkkani riittäisi juuri ja juuri molempien lasten hoitoon. Eikä jäisi penniäkään. Eli tietenkin olen mieluummin kotona ja hoidan lapseni itse vaikkemme saa senttiäkään tukia mistään vaan kituutamme käsittämättömän pienillä tuloilla. Että tajuakaan miten onnekkaita olette siellä Kelan piirissä. Välillä haikailen takaisin Suomeen....
p.s. tuosta otsikosta vielä: olen itse asiassa hyvin onnellinen etten antsaitsisi enempää ja mieheni sanoi, että samantien voitkin jäädä itse kotiin. mikään ei voita lasten kanssa olemista.
Asumme ulkomailla ja kaikki mahdolliset päivähoitopaikat ovat älyttömän kalliita. Oma kuukausipalkkani riittäisi juuri ja juuri molempien lasten hoitoon. Eikä jäisi penniäkään. Eli tietenkin olen mieluummin kotona ja hoidan lapseni itse vaikkemme saa senttiäkään tukia mistään vaan kituutamme käsittämättömän pienillä tuloilla. Että tajuakaan miten onnekkaita olette siellä Kelan piirissä. Välillä haikailen takaisin Suomeen....
p.s. tuosta otsikosta vielä: olen itse asiassa hyvin onnellinen etten antsaitsisi enempää ja mieheni sanoi, että samantien voitkin jäädä itse kotiin. mikään ei voita lasten kanssa olemista.
Mieheni on rekkakuski,eli paljon poissa kotoa.Itse viihdyn lasten (4 kpl) kanssa puuhaillen,enkä kaipaa kiireellisiä aikatauluja päiviin...Tämä sopii meidän perheelle loistavasti!
Meillä on lapset 4,5v, 3v ja 1,5v, eli vipinää riittää. Mieheni halusi neljä lasta ja itsekkin innostuin. Itse ajattelin aika pian että jos lapsia on monta ja ovat yhtäaikaa pieniä ei ole mitään mieltä ulkoistaa heidän hoitoaan. Olen siis ajatellut olla kotona kunnes kuopus menee kolmannelle, eli kaiketi vielä noin kymmenen vuotta.
Ja nyt vaikka olen välillä aivan poikki, olen tajunnut että äitiyteen kasvu tapahtuu hitaasti ja tie on ainakin minun kohdallani usein kivinen mutta onneksi myös erittäin palkitseva. Jos olisin töissä, äitiyteen kasvu tapahtuisi ainakin puolet hitaammin tai mahdollisesti jäisi kokonaan puolitiehen. Uskon että nyt tulen olemaan paljon vahvemmilla kun lapset tulevat murrosikään kuin mitä olisin jos olisin ollut töissä, ihan vain koska tunnen lapseni niin läpikotaisin.
Haluan siis oppia tuntemaan lapseni ja olla heille läsnä, kaikki muu on toisarvoista. Ja kun kulut mitoitetaan tulojen mukaan niin kotonaolemiseenkin jää varaa.
Koko ajan minulla on ollut todellakin sellainen pakottava tunne, etten voi jättää lapsiani vieraalle hoitoon, vaan sellainen tuntuisi lasteni hylkäämiseltä. Ihmettelin pitkään mistä näin voimakas tunne voi tulla, äitini kun aina muisteli kuinka hänkin oli pitkään kanssani kotona. Kunnes isäni kertoi kuinka surkealta hänestä tuntui jättää minut kirkuvana lastentarhan lattialle se kuukausi kun olin päiväkodissa. Kun puhuin tästä äitini kanssa hän sanoi etteihän se ollut kuin yksi kuukausi minun ollessa noin 1,5v kunnes hän siirtyi iltakouluun ja minä olin taas kotihoidossa kolme vuotiaaksi... niinpä.
Minä en ole hoiva-alalla enkä siis lainkaan ns ihmisläheinen persoona. Siksi varmaan tässä äitiydessä ja siihen opettelussa on ollut niin paljon haastetta. Mutta lukemalla, kokemalla ja vertaisia haastattelemalla olen mielestäni kasvanut aivan valtavasti ja olen todella ylpeä äitiydestäni.
Toivon myös että minulla tulee olemaan parempi suhde lapsiini kuin minulla on ollut omaan äitiini, tarkemmin ottaen sellainen kuin appivanhemmillani on lapsiinsa. Ja heillä lapset on hoidettu kotona, joten josko se onnistuisi näin olemalla läsnä lasten elämässä.
Olipas mielenkiintoista lukea näitä perusteluja. Itsekin nimittäin pähkäilen nyt pikkukakkosta odotellessani jälleen asiaa. Viimeksi päädyimme juuri toisenlaiseen valintaan: esikoisemme meni aivan ihanalle yksityiselle perhepäivähoitajalle jo 1-vuotiaana, ja se oli kyllä paras mahdollinen ratkaisu hänen kohdallaan.
Miksi sitten tällä kertaa ehkä haluaisinkin olla pidempään kotona lasten kanssa? Niin. Hyvä kysymys. Sitä veruketta kun en pysty vilpittömästi käyttämään, että uskoisin kotihoidon olevan ainoa oikea ratkaisu edes pienen lapsen (alle 3-vuotiaan, mutta yli 1-vuotiaan) näkökulmasta katsottuna. Minulla on lähipiirissä aivan liian monta aikuista ystävää ja sukulaista, joiden äidit ovat aikanaan vieneet heidät jo vauvoina(!) hoitoon ja joiden perusturvallisuus ei siitä ole pätkääkään horjunut. Heistä on kasvanut vähintäänkin yhtä tasapainoisia ja onnellisia kuin minusta ja sisaruksistani, vaikka meistä vain pienin siskoni on ollut pari vuotta ennen kouluikää hoidossa.
Minusta tärkein kriteeri onkin se, miltä tuntuu. Siis sekä äidistä että isästä, ja toisaalta toki lapsetkin ovat erilaisia. Päiväkotiin en itse edelleenkään kommunikoimaan kykenemätöntä lasta veisi (vaikka monilla on toki siitäkin ihan ok kokemuksia...), leikki-ikäisen voisin viedäkin hyvillä mielin. Kodinomaiset puitteet ja läheisen, turvallisen hoivasuhteen voi kuitenkin tarjota arkipäivisin muukin aikuinen kuin äiti tai isä, sen olen oppinut.
Silti tällä kertaa ajattelin olla ehkä pidempään kotona, koska nyt vain tuntuu siltä. Sitä vain on hankala perustella, kun väitän olevani itse nimenomaan ainoa kiistatta " saamapuolella" oleva, jos kotiin jään. Ja samaan aikaan taloudelliset ja työelämään liittyvät seikat puhuvat erilaista kieltä... Raha ei onneksi ennenkään ole valintoihimme vaikuttaneet, aina sitä jotenkin pärjää. En siis aio perustella valintaa muuten kuin toteamalla, että " tämä nyt vain sopii meidän perheelle parhaiten juuri nyt" . Toisille sopivat toisenlaiset ratkaisut.
Jotenkin toivoisin, ettei tällaisia valintoja tarvitsisikaan perustella kovin perusteellisesti. Eivätkö ne olekaan perheen omia asioita? Tuoreista tutkimuksista löytyy sekä koti- että päivähoitoa puoltavia tuloksia, tärkeintä onkin kokonaisuus. Väkisin ei siis kotiin kannata kenenkään jäädä, mutta kaikilla tulisi mielestäni olla oikeus niin halutessaan se valinta tehdä tuntematta tarvetta selittelyihin. Lasten onnellisuus ei näistä valinnoista ole kiinni, kyllä se rakentuu isommista asioista. Mutta jos kotiin jääminen tuntuu joko äidistä tai isästä hyvältä ja se onnistuu, niin miksi niin ei voisi valita ilman selittelyjäkin?
Pää pystyyn! Jokainen ns. normaali ja ehjä aikuinen kyllä osaa tehdä oikeat valinnat ja olla paras mahdollinen äiti/isä lapselleen :) Ei haeta hyväksyntää itsekään vähättelemällä toisenlaisia valintoja, eihän..? En voi käsittää musta-valkoisuutta tässäkään asiassa.
Oli pakko vastata. Jotenkin tuntuu että olen päätynyt samaan tulokseen kuin sinä aivan eri lähtökohdista...
Taustaa että lapset ovat pian 6v ja 4v ja 7kk. Kaikki ovat kotona hoidetut (vaikka itse olen välillä ollut töissä, hoidimme miehen kanssa lapset ristiin töitä tekemällä) ja minun olisi tarkoitus olla tämän viimeisen kanssa 3v kotona ja tämän jälkeen jatkaa lapsen kotihoitoa vielä vähintään 1/2v tekemällä taas miehen kanssa töitä ristiin. Siten vanhemmat lapset olisivat koulussa ja he eivät koskaan hoidossa olisi olleetkaan. Nuorimman osalta suren jo nyt että hoitoon meno olisi edessä 3,5v:na, jossen sitten keksi jotain ratkaisua asiaan sitten myöhemmin.
Miten muilla lasten iät ja aiotut kotona hoitoajat?
*Meillä lapset on hoidettu kotona siksi että olen vakuuttunut sen olevan parasta lapsillemme. Minusta pienet (ja vähän isommatkin) lapset kaipaavat perusturvallisuutta, tutun turvallisen aikuisen läsnäoloa ja hyväksyntää, sekä paljon paljon aikaa. Mikään kiire ei ole pienillä irtautua vanhemmistaan. Uskon myös että tämä alkuvuosien panostus yhdessä lapsen kanssa oloon kantaa hedelmää myöhemmässä elämänvaiheessa ja luo toivottavasti lapsillemme hyvän pohjan elämälle.
*Omasta lapsuudestani minulla on kokemus aikaisesta hoidosta ja äidistä irtautumisesta. Äitini oli töissä ja minä hoidossa (välillä asuin mummolla ja myöhemmin olin perhepäivähoidossa). Koskaan myöhemminkään ei äitisuhteeni ole ollut läheinen. Minulla on halu olla erilainen äiti kuin oma äitini.
*Olen valinnut alan joka on mahdollisimman kaukana hoitoalasta. En ole mitenkään " hoivaviettinen" , vaan ihan kaikkea muuta. Omien lasten kohdalla tämä hoivavietin puuttuminen ei pidäkään sitten paikkaansa. Työelämä on minulla kuitenkin melkein ihan kaikkea muuta kuin mitä kotiäitiyteen kuuluu.
*Tukea lasten kotona hoitoon olen saanut vain mieheltäni. Kotiäitiyden välillä olen ollut töissä (hakemassa paremmat äitiyspäivärahat) ja mieheni on hoitanut lapsia sinä aikana päivisin (ja käynyt illat töissä). Eli mieheltä on tullut täysi tuki tähän ratkaisuun! Muilta esim. sukulaisilta ei ole konkreettista apua tullut, ei kyllä myöskään mitään asenteellista kotiäitiyden puolesta/vastaan, vaan ovat olleet neutraaleja. Kaverini ovat yleensä enemmän palanneet piakkoin äitiysloman jälkeen töihin, kotiäitejä ei niinkään ole (tosin he ovat vedonneet enemmän taloudellisiin seikkoihin tässä, kuin omaan haluunsa).