Mikä on helppo ikäero lapsille, jos ottaa huomioon

oli oikein helppo väli. :)

Ja meistä on hyvä ikäero. Ei tarvinnut vauvan synnyttä kokoajan vahtia esikoista ja muutenkin oli jo omatoiminen monissa asioissa. Eikä esikoinen ollut yhtään mustasukkainen pienestä päinvastoin odotti kovasti sisarusta, että pääsee hoitamaan.

Nyt pienempi on 3,5v. ja hyvin nuo leikkivät yhdessä vaikka isompi on jo ekalla.

Vähän samalta tuntuu itsestäni (lapsi suunnilleen saman ikäinen kuin ap:lla). Olen itse miettinyt noin neljän vuoden ikäeroa, miltä kuulostaa? Tässä toki riskinä se, että toinen lapsi jää kokonaan tulematta kun ikää toki tulee kokoajan lisää. En ole ikäloppu mutten ihan nuorikaan mutta toisaalta yksilapsiseksi jääminenkään ei olisi katastrofi ja kolmatta ei meille varmasti tule kui kaksos- tai vahinkoraskaustapauksessa (joita kumpaakin pidän kohdallani erittäin epätodennäköisinä).

Eikä todellakaan ole ollut mitään mustasukkaisuuskohtauksia ennen kuin nyt. Lapset ovat nyt 3v ja 4v8kk. Lapset ovat todella tarkkoja siitä, että kumpikaan ei saa enempää kuin toinen. Pitävät tarkkaan huolen, että eivät jää paitsioon.



Mutta jokainen tietää omat voimavaransa ja miten jaksaa ja/tai haluaa toimia lasten kanssa.

heh no mä ajattelin niin etten jaksa sellasta pitkitettyä vauvavaihdetta eli että juuri kun saa toisen vaipoista jne niin sitten alkaa taas sama rumba nukkumattomine öineen uudestaan. Siksi omat lapset on lyhyellä ikäerolla 1v6kk, joten sen lisäksi että heistä on seuraa ja leikkikaveria toisilleen...kehityskaudet kulkevat aika perättäin.



meillä ei esikko ole myöskään osannut olla mustasukkainen vaan hyvin näyttää tykkäävän vauvasta :)

että jaksoin toisen...

meille.

Mun mielestä kannattaa katsella mitä elämässä tulee vastaan ja sitten jos vauvakuume yllättää niin miettiä sitä toista. Ei sen takia "että se on tapana" tai että ikäerosta tulisi hyvä.

Lyhyin ikäero on siis 3v5kk ja pisin 4v3kk. Erittäin hyvän mittainen ainakin meidän kokemusten mukaan on juuri tuo pyöreästi neljä vuotta. On päästy kunnolla eroon vaipoista, tuteista, uhmaiästä, opittu puhumaan kunnolla, toimimaan itsenäisesti, odottamaan vuoroa jne. Suosittelen tosi lämpimästi!



Nykyisin tosiaan tuntuu olevan buumi tehdä kakkonen noin 2v ikäerolla. En ollenkaan ymmärrä miksi. Mielestäni juuri 2-vuotias on aika hankalassa iässä, kun kovasti uhmaa, opettelee kuivaksi jne. Sitten tulee monissa hyvin sujuneissa asioissa usein takapakkia, kun pikkusisarus syntyy "sotkemaan kuviot". Mutta moni kai ajattelee Kelan sääntöjä (että alle 3v. ikäerolla saa saman äitiyspäivärahan). Aika karua kyllä, jos raha ratkaisee tuollaisissa asioissa!

meillä kohtuu helppo ikäero on ollut tuo 1v4kk. Ja ei oo tarvinnut "aloittaa alusta" kun meni vähän niinkun samalla. Kaikki vauvasälä myyty jo pois ja elämä "isojenpienten" kanssa toimii :)

mutta itse ajattelen niin, että haluan paneutua vauva ja taaperovaiheeseen kunnolla. Ja olen ehkä hiukan huono jakamaan keskittymistäni moneen asiaan ja vähän keskivertoa hitaampi käytännön asioissa kuten tiskauksessa On paljon esim. kannettu lasta, kestoiltu, rinnasta vieroituksessa pyrin menemään lapsen tahtiin, lapsi on ollut hyvin lyhyesti hoidossa esim. isovanhemmilla jne. Aika eri tavoin olisin monessa asiassa joutunut toimimaan tai sitten venymään jaksamisen äärirajoille jos meillä jo olisi toinen lapsi.





Ja lisäksi itsekästä kyllä mutta haluan maksimoida ajan, jonka minä ja mies voimme olla lakisääteisellä hoitovapaalla lasten kanssa jos heitä useampia tulee.



4

olemme olleet ikäeroon enemmän kuin tyytyväisiä. Lapset ovat ikään kuin kaksosia (lähipiirissä on kaksosia ja omat lapsemme ovat samalla lailla läheisiä), nyt jo 7- ja 8-vuotiaina edelleen bestikset, vaikka toki muitakin kavereita on molemmilla.

Mutta toki joissakin tapauksussa pieni ikäero voi olla rankka, joten en suosittelisi sitä automaattisesti kaikille.

Lyhyin ikäero on siis 3v5kk ja pisin 4v3kk. Erittäin hyvän mittainen ainakin meidän kokemusten mukaan on juuri tuo pyöreästi neljä vuotta. On päästy kunnolla eroon vaipoista, tuteista, uhmaiästä, opittu puhumaan kunnolla, toimimaan itsenäisesti, odottamaan vuoroa jne. Suosittelen tosi lämpimästi!

Nykyisin tosiaan tuntuu olevan buumi tehdä kakkonen noin 2v ikäerolla. En ollenkaan ymmärrä miksi. Mielestäni juuri 2-vuotias on aika hankalassa iässä, kun kovasti uhmaa, opettelee kuivaksi jne. Sitten tulee monissa hyvin sujuneissa asioissa usein takapakkia, kun pikkusisarus syntyy "sotkemaan kuviot". Mutta moni kai ajattelee Kelan sääntöjä (että alle 3v. ikäerolla saa saman äitiyspäivärahan). Aika karua kyllä, jos raha ratkaisee tuollaisissa asioissa!

lapsista ehtii tulla vielä hyvät leikkikaverit. Alun raskauden jälkeen palkinto on siinä, kun sisarukset leikkivät keskenään. Meillä tytöt toistensa parhaimmat kaverit jo 10v.

Se on silloin helpointa!!!: lestaadiolais äiti

useamman lapsen, eikä ole enää ihan nuori.



Mutta ap, sun pitää vain ja ainoastaan kuunnella sun tunteita. Älä missään nimessä vertaa teidän perhettä muihin. Kaikissa ikäeroissa on puolensa, eikä se 2v ole ollenkaan huono, mutta vain yksi vaihtoehto! Mulle iski vauvakuume, kun esikoinen oli vähän reilun vuoden ja ikäeroksi tuli 2v3kk. Ollut meillä aivan loistava. Mahdollisesti haluan vielä toisen, mutta nyt haluan vielä odottaa muutaman vuoden, eli tähän väliin tulee vähintään 4v, ehkä enemmänkin.

Älä mieti, mikä olisi helpoin ikäero - sellaista ei olekaan. Vaan kuulostele, milloin sun (ja sun puolison!) rupeaa taas tekemään mieli uutta vauvaa!

Nykyisin tosiaan tuntuu olevan buumi tehdä kakkonen noin 2v ikäerolla. En ollenkaan ymmärrä miksi. Mielestäni juuri 2-vuotias on aika hankalassa iässä, kun kovasti uhmaa, opettelee kuivaksi jne. Sitten tulee monissa hyvin sujuneissa asioissa usein takapakkia, kun pikkusisarus syntyy "sotkemaan kuviot". Mutta moni kai ajattelee Kelan sääntöjä (että alle 3v. ikäerolla saa saman äitiyspäivärahan). Aika karua kyllä, jos raha ratkaisee tuollaisissa asioissa!

En minä ainakaan niitä lapsia ole rahan takia hankkinut. Eiköhän tulotasoni olisi hiukan erilainen, jos olisin jättänyt lapset hankkimatta. Olen saanut esikoisen kesken opiskelujen, jolloin sain käteen huimat 300e äitiyspäivärahaa. Saman verran sain sitten kuopuksestakin, kun ikäeroa oli alle 3 vuotta.

Että älä viitsi! Mutta olethan keksinyt taas todella hienon asian jolla mollata perheitä joissa lapsilla on pieni ikäero! Pointsit siitä sulle!

Meillä on kolme poikaa, ja ikäerot 2-v4kk ja 2-v8kk. Mä en ole tässä ikäerossa nähnyt mitään erityisen hankalaa ( mitä monet tuntuvat täällä ajattelevan). Meillä lapset eivät ole olleet mustasukkaisia toisistaan, ja leikitkin ovat sujuneet aina mainiosti. Itse olisin voinut ikäeroa tuosta vielä kiristää pienemmäksi, en erityisemmin suurentaa.



Ja toisaalta olen ajatellut, että olisi ihana vielä tehdä yksi iltatähti sitten kun pieninkin ( nyt 3-v ) on koulussa. Sellainen koko perheen lellikki.

Varmaan yksilökohtaista, mikä ikäero on "paras" kun lapsetkin ovat erilaisia. Meille noista on ollut kuitenkin paras 2v. Silloin tuolla 2-vuotiaalla ei ollut vielä uhmaikää, ja toisaalta osasi jo syödä, eikä ollut niin "vauva" enää.



7v toimi tietysti niin, kun vanhin oli jo niin omatoiminen, mutta mustasukkaisuutta tuossakin iässä kohdattiin, kun vanhin oli ollut niin pitkään ainut lapsi ja eikä ole tarvinnut taistella aikaisemmin huomiosta. Ekaluokan aloittaminen oli myös niin suuri juttu, joka varmaan myös osaltaan vaikutti mustasukkaisuuteen.



3v ikäero on ollut tähän asti rankin, koska 3-vuotiaalla oli valtava uhmaikä meneillään.



Niin, ja tuolla meidän kakkosella ja nelosella on ikäeroa 5 vuotta: toimii myös. 5-vuotias on reipas apuri. Ja esikoisella ja kuopuksella on nyt ikäeroa 12v, siinäkään ei mitään ongelmaa. Pääsi se vanhinkin siitä 7 vuoden mustasukkaisuudesta ajallaan ja on nyt jo niin iso, ja osaa ja ymmärtää paljon.

kun meillä vain kaksi lasta. Ikäeroa 1v6kk.



Alku oli aika rankkaa, kun esikoinen oli reippaan mustasukkainen. Sittemmin sen takia, että kuopus valvotti railakkaasti ja pitkään. Nyt pojat 6v ja 7v, rankkaa on edelleen jatkuva mustasukkaisuus, mahdoton kilpailu keskenään. (lohdutukseksi kuin sisarussuhteista haastavimman olevan "valekaksosuus" eli ikäeroa 1.5v tai alle, erityisesti, jos molemmat ovat poikia. Auttoi ymmärtämään poikasiamme ja helpottamaan vanhempien syyllisyyden tuskaa siitä, ettei olla onnistuttu luomaan mainosten perheidylliä...)



Hyvää se, että leikkivät ja pelaavat tosi paljon yhdessä. Fyysisesti osaavat kutakuinkin samat asiat, eli voidaan pelata, pyöräillä jne jne kaikki porukalla. (Kuopusta vaan ketuttaa, kun isoveli oppi ensin lukemaan, isoveljeltä lähti ekaks aitohammas jne. Asioita, joita kukaan ei muuksi muuta.) Pikkuisena detaljina myös helppous siirtää esikoiselta pieneksi ja mahdollisesti ehjäksi jääneet vaatteet suoraan kuopuksen kaappiin...



Oikeesti pelkkä ikäero ei varmaan ole olennaisin kysymys, lasten luonteilla lienee myös paljon merkitystä.