Kuinka paljon pyydätte/saatte apua vanhemmiltanne?

mitä sitten?

Hän on vain järjestänyt minulle kurjia juttuja. Hän on kavaltanut minulta rahaa. Minä olen aina antava osapuoli - äitini ottava. Yleensä ihmisillä on päin vastoin.



Nyt hän on tyrkännyt itsensä hoidettavakseni kun on tullut vanhaksi ja raihnaiseksi.



Ällöttää todellakin, mutta tällaista elämä joillakin on. Eilen ajattelin, että tulen olemaan todella vanha kun pääsen hänestä eroon. Haluaisin elää edes jonkun osan elämääni ilman äitiäni!

Molempien vanhemmat asuvat alle 10km päässä ja heihin olemme yhteydessä viikottain, usein montakin kertaa viikossa, siis vähintään puhelimitse.



Viime viikonloppuna olimme molempina päivinä käymässä miehen vanhempien luona, äitini oli meillä (miehes on pitkällä työreissulla) yötä ti - ke ja isäni kävi eilen illalla leikkimässä taaperon kanssa. Tämä toki on tiiviimmästä päästä viikon jaksoja, mutta joskus näinkin. Voimme myös halutessamme olla parikin viikkoa näkemättä, mutta soittelemme sillon monta kertaa.



Olemme myös paljon mökillä yhdessä ja käymme reissussa minun isovanhempien luona yhtä matkaa, usein myös joulut ja juhannukset menee samassa paikassa. Ennen lasta vietimme kyllä visusti joulua lukuunottamatta kaikki juhlat kavereiden keskuudessa, mutta nyt lapsen kanssa tämä tuntuu luontevammalta. Me olemme myös molemmat yli 30v.



Ei lienee vaikea arvata, että minun mielestä ap:n kuvailema yhteydenpito on hyvin normaalia :).

Että kaipaan liikaa vanhempieni huolenpitoa vielä. Jäin ihan monttu auki, minusta tuo on ollut normaalia, enkä koe itseäni riippuvaiseksi vanhemmistani. Läheiset välit kyllä on. Lapsena asuimme kolme sukupolvea saman katon alla, joten silloin oli kyllä vielä ihan eri asteella tuo. Ehkä kommentoijalla itsellään on sitten huonommat suhteet lapsiinsa ja/tai vanhempiinsa.

Itse en ole missään tekemisissä vanhempieni kanssa, ehkä joskus veljeni lasten jutuissa näen. Äitini on erittäin hankala persoona joten en halua olla enää missään tekemisissä ja isääni en ole koskaan tuntenut.



Joten minusta tuo kuulostaa tosi tiiviiltä yhteydenpidolta. Mikäs siinä jos se toimii ja perustuu vapaaehtoisuuteen kaikkien osalta. Itseäni tuo ehkä ahdistaisi vähän.



Mutta tuskinpa ap on riippuvainen vanhempien huolenpidosta.

Vietetään joulut ja pääsiäiset heillä (äitini+isäpuoleni), myös kesälomalla ym käydään tai he tulevat meille. Äitini oli juuri meillä viikon hoitamassa lapsia, lapset lähtevät viikoksi heille kun koulu loppuu. Isälleni soittelen kerran parissa kuussa, nähdään harvoin.



anoppi asuu 30km päässä ja käy meillä kerran kolmessa kuukaudessa, passataan kahvipöytään ja vierailu kestää max tunnin. Lastenlasten kanssa ei ole kovin läheiset välit.

tytöt ovat yökylässä noin kerran kuukaudessa, välillä useamminkin kuin olisi tarvetta. mummi on heille paljon tärkeämpi kuin mieheni äiti. syynä saattaa olla se, että olemme äitini kanssa niin paljon samantyylisiä :)

Emme ole tekemisissä lainkaan .

Mutta onko se normaalia että vaikka asuukin pienen bussimatkan päässä niin siltikään ei nää toista kuin muutaman kk välein jos silloinkaan.Apua olen välillä pyytänyt niin että haluisiko ottaa lapset tai vanhemman lapsen edes yökylään jotta saisi hiukan omaa aikaa mutta eipä ole ns.apua tippunut.Lapsi oli viime vuonna ehkä 1-2 kertaa yökylässä mummonsa luona.Huutaa ikäväänsä jne.Pyytänyt siis olen lapsen ikävänki takia muttei se vaan ole auttanut.Ja minä joudun kuuntelee sitä huutoa sitten...ei kiva ei.

Kylässä emme käy ihan noin usein. Kyläilemme ehkä 5-6 kertaa vuodessa. Mutta toisaalta äitini (jo eläkkeellä) käy meillä samat 5-6 kertaa vuodessa, isäni (vielä työelämässä) muutaman kerran vähemmän. Välimatkaa on noin 130km.



Joulua vietämme vanhemmillani joka toinen vuosi, lisäksi juhlimme yhdessä synttäreitä ja kerran vuodessa käymme ravintolassa juhlimassa koko porukalla. Kesäisin saatamme käydä porukalla vaikkapa risteilyllä.



Muutto- ja muuta apua annamme ja saamme pyydettäessä. Pääosin olemme olleet saamapuolella. Vanhemmat avustavat jonkun verran myös rahallisesti ns. isoisssa hankinnoissa.



Soittelemme yleensä useamman kerran viikossa.



Minulla on siis hyvät ja läheiset välit vanhempiini, etenkin äitiini. Mies pitää paljon vähemmän yhteyttä vanhempiinsa, mikä on ihan ymmärrettävää ottaen huomioon heidän suhtautumisensa poikaansa (eivät ole hyväksyneet lapsiensa aikuistumista).

näemme ehkä kerran kuussa. koen perheeni lähinnä heidän viihdytysjoukoikseen. tavataan vain kun heille sopii tai heillä on tylsää. olin alistettu lapsena enkä kelpaa äidilleni vieläkään, tekemisissäni on aina jotain moitittavaa.

Välimatkaa reilut 100 km. Apua emme juurikaan ole saanut ja se tehtiin selväksi heti lapsen synnyttyä. Jokainen hoitakoon omat lapsensa, niin kuin äitini sanoi. Häneltä tosin unohtuu aina se, ettei itse hoitanut lapsiaan vaan hoidatti meidät aikoinaan omalla äidillään. Onneksi pärjäämme hyvin näinkin, vaikka olinkin välillä totaali-yh.

joskus useamminkin, joskus harvemmin. Asutaan samalla paikkakunnalla ja saan vanhemmilta lastenhoitoapua aina tarvittaessa. Itse asiassa nytkin 1v8kk poikani on heillä hoidossa (nukkumassa päikkäreitä) kun itse siivoilen ym. Käydään heillä syömässä parisen kertaa kuukaudessa. Pääasiassa näemme kuitenkin niissä merkeissä kun vien poikaa heille hoitoon. Itse olen todella kiitollinen heille tästä avusta, mieheni tekee niin pitkää päivää ettei ehdi paljoa osallistumaan pojan hoitoon, varsinkaan arkisin. Vanhempani mahdollistavat sen, että saan välillä omaa aikaa esim liikuntaharrastuksiin tai muuten vain hengähtämiseen.

äidilläni kerran n. puolessatoista kuukaudessa. Hän ei käy ikinä meillä, koska matka on niin pitkä :P Yhtä pitkä se on sinnekin päin eli 200km. Noina viikonloppuina äitini leikkii lasten kanssa lähes koko ajan.



Muuta apua emme saa.