Meidän talo on ollut myynnissä 3 kuukautta eikä katsojia ole ollut
kahteen kuukauteen. Ja kiinteistövälittäjä olisi halunnut nostaa hintaa!
Toki tähän tehtiin olosuhteitten pakosta iso remontti ihan just, mutta silti. Voin sanoa, että hinnannostoon en suostunut...
Kommentit (14)
niin me voidaan leikkimielisesti arvailla syitä ;)
Linkitin jo silloin alkuaikana ihan huvikseni ja kuulin kyllä syyt siihen, miksi tämä ei kaupaksi mene. Kuulemma ihan hirveä, eikä mistään löydy mitään hyvää sanottavaa... Minusta tämä on kuitenkin ihan kiva, mutta kuvat ilmoituksessa oikeasti huonoja. :(
ap
Kun välityssopimuksen kesto tulee täyteen (tsekkaa sopimuksesta), vaihda välittäjää. Sellaiseen, joka tosissaan yrittää myydä. Käy vaikka muutamissa esittelyissä, niin huomaat eron aktiivisen ja passiivisen myyjän välillä.
Järkevintä olisi todennäköisesti myydä itse, mutta sitten pitäisi muistaakseni odottaa 6 kk (muuten joutuu maksamaan välityspalkkion viimeiselle välittäjälle vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa sopimuksen syntymiseen).
Jo alunpitäenkin väännettiin välittäjän kanssa hinnasta kättä. Olisi halunnut jo silloin korkeamman hinnan, mutta minä halusin sellaisen, että menee varmasti kaupaksi.
No, ei tunnu menevän siltikään. Mutta en todellakaan suostu hintaa nostamaan! Laskemista kyllä mietin usein.
Täällä ei kuulemma nyt talot mene kaupaksi ollenkaan. :(
ap
Valitettava tosiasia on, että välittäjät kilpailevat teistä sillä, kuka lupaa parhaimman hinnan asunnosta. Mielumminhan sen antaa sellaiselle myytäväksi, jonka mielestä asunto on 500 000 arvoinen kuin sille, jonka mielestä hinta olisi 400 000.
Ei me tällä välittäjällä kyllä jatketa. Mutta voi olla, että lopetetaan koko myyntiyritys, kun tämä sopimus menee umpeen.
Pakko etsiä pian vuokralaiset, koska meillä on pakkomuutto kesällä. Eikä millään voida maksaa tätä ja toisen asunnon vuokraa muualta. :(
ap
Kun välityssopimuksen kesto tulee täyteen (tsekkaa sopimuksesta), vaihda välittäjää. Sellaiseen, joka tosissaan yrittää myydä. Käy vaikka muutamissa esittelyissä, niin huomaat eron aktiivisen ja passiivisen myyjän välillä.
Järkevintä olisi todennäköisesti myydä itse, mutta sitten pitäisi muistaakseni odottaa 6 kk (muuten joutuu maksamaan välityspalkkion viimeiselle välittäjälle vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa sopimuksen syntymiseen).
odottaa 6kk. Jos välittäjällä ei kerran ole mitään ostajaa talolle, jonka kanssa asiat jäisi ns. kesken, ja jolle myyjä sitten myisikin itse (tai vaihtoehtoisesti toinen välittäjä). Sitten joutuisi maksamaan välittäjälle, mutta jos ei ole mitään asiakasta, jonka kanssa kaupan hieromiset kesken, ei tarvitse välittäjälle maksaa mitään jos myy talonsa sen jälkeen kun toimeksiantosoppari välittäjän kanssa on rauennut/katkaistu.
mutta välittäjä halusi ne ottaa. Ei varmaan suostuisi kuvien vaihtamiseen, vaikka voisihan sitä ehdottaa.
Ei niissä kuvissa muuten vikaa ole, mutta vääristävät värit tosi pahasti. En edes huomannut sitä, ennen kuin te palstasisaret haukuitte tämän talon synkeäksi ja ankeaksi ja vaikka mitä. Oikeasti tämä on valoisa ja vaalea.
ap
itse!
Me saimme aivan surkeaa palvelua Igglolta aikoinaan.
Sitten aloin myydä itse, laitoin muutaman kalliin kuvallisen ilmoituksen perjantain ja lauantaine lehteen (josta ne erottuvat -toisin kun sunnuntainumerossa) ja nettiin ilmoituksia myös.
Kaupaksi meni ja rahaakin säästyi kun jäi yksi välikäsi pois.
Välittäjän "ammattitaito" oli kyllä täysi vitsi...
Onko kaupungissa, maaseudulla, ympäryskunnassa?
Jos sijainti on huono tai eläminen perustuu autoiluun, se vie monta ostajaehdokasta ihan ensivaiheessa pois. Sijaintiongelmaan ei auta kuin reilusti alempi hinta.
Onko se nyt sun talos vai välittäjän?! Ei SUOSTUISI vaihtamaan kuvia?! Älä nyt viitti. Ota nyt sitä ns. niskasta kiinni ja sano, että kuvat vaihdetaan ja sillä selvä.
Kun meidän talo myytiin MINÄ otin kuvat vaikka välittäjä olisi halunnut ottaa ne ite jollain huonolla kännykameralla ja minä myös oikoluin ja tarkistin kaikki tekstit ennen kuin ne pistettiin nettiin. Ja kyllä, meidän talo myytiin kuukaudessa parhaiten tarjoavalle.
Pitäisi vaan ilmoittaa, että halutaan paremmat kuvat. Aluksi sitä vaan ajatteli, että menee kaupaksi joka tapauksessa, oli kuvat mitkä hyvänsä. Mutta sitten yhtäkkiä loppuivat katsojat ja samaan aikaan moni muu juttu elämässä rysähti. En ole oikein jaksanut kuin olla möllöttää. :(
Sijainti on hyvä ajatellen tätä kuntaa. Mutta tämä on pieni kunta, jossa ei kuulemma tällä hetkellä talot omistajia vaihda. Pari kuukautta ennen meidän muuttotietoa täällä oli kuulemma aivan hurjat asuntomarkkinat, mutta sitten ne loppuivat. Kaikki kai löysivät talonsa. :(
ap
Kun välityssopimuksen kesto tulee täyteen (tsekkaa sopimuksesta), vaihda välittäjää. Sellaiseen, joka tosissaan yrittää myydä. Käy vaikka muutamissa esittelyissä, niin huomaat eron aktiivisen ja passiivisen myyjän välillä. Järkevintä olisi todennäköisesti myydä itse, mutta sitten pitäisi muistaakseni odottaa 6 kk (muuten joutuu maksamaan välityspalkkion viimeiselle välittäjälle vaikkei hänellä olisi osaa eikä arpaa sopimuksen syntymiseen).
odottaa 6kk. Jos välittäjällä ei kerran ole mitään ostajaa talolle, jonka kanssa asiat jäisi ns. kesken, ja jolle myyjä sitten myisikin itse (tai vaihtoehtoisesti toinen välittäjä). Sitten joutuisi maksamaan välittäjälle, mutta jos ei ole mitään asiakasta, jonka kanssa kaupan hieromiset kesken, ei tarvitse välittäjälle maksaa mitään jos myy talonsa sen jälkeen kun toimeksiantosoppari välittäjän kanssa on rauennut/katkaistu.
Eiköhän kaikki isommat välittäjät ole kirjanneet sopimukseen ehdon, että palkkio toimeksiantosopimuksen voimassaoloajan jälkeenkin kuuluu heille tuon 6 kk:n ajan (ellei välittäjä vaihdu)..
21 §
Välitysliikkeen oikeus palkkioon toimeksiantosopimuksen voimassaoloajan jälkeen
Välitysliikkeellä on oikeus saada toimeksiantajalta palkkio toimeksiantosopimuksen voimassaoloajan jälkeen syntyneestä välityskohdetta koskevasta sopimuksesta vain, jos tästä on toimeksiantajan kanssa sovittu ja jos voidaan olettaa, että sopimuksen syntymiseen ovat olennaisesti vaikuttaneet välitysliikkeen toimenpiteet toimeksiantosopimuksen voimassaoloaikana. Välitysliikkeellä ei kuitenkaan ole oikeutta välityspalkkioon sopimuksesta, joka on syntynyt kuuden kuukauden kuluttua toimeksiantosopimuksen voimassaoloajan päättymisestä.
Jos toimeksiantaja on 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa tehnyt toimeksiantosopimuksen voimassaoloajan päättymisen jälkeen toimeksiantosopimuksen toisen välitysliikkeen kanssa, hän on kuitenkin velvollinen maksamaan välityspalkkion vain sille välitysliikkeelle, jonka kanssa tehty toimeksiantosopimus oli voimassa, kun toimeksiantaja hyväksyi välityskohteesta tehdyn tarjouksen. Välitysliikkeiden on tällöin jaettava välityspalkkio keskenään suoritustensa mukaisessa suhteessa.
niin me voidaan leikkimielisesti arvailla syitä ;)