Kolmas lapsi?
Miksi sinä, jolla on jo kaksi mukeloa, katsot oikeudeksesi VIELÄ lisääntyä? Etkö ole jo osuutesi väestönräjädyksessä tehnyt? Älä selitä ylevästi, että teet veronmaksajia Suomeen. Veronmaksua tuskin mietit kuksiesssasi lisää tallaajia tälle ylikansoitetulle pallolle.
Kommentit (15)
Onneksi lasten lukumäärää ei ole vielä suomessa rajoitettu. Mikä sun ongelma oikeasti on? Oletko kahden lapsen äiti, joka olisi halunnut kolmannen mutta et jostain syystä sitä saanut? Voimia.
Se riittää meille mainosti. Omanapaiset lapsitehtailijat ovat sitten oma lukunsa. Yleensä ovat kouluttamattomia yhteiskunnan elättejä. Huono älyllinen geeniperimä valloittaa maan!
Ja erityisen hyvät geenit.
Kuka sen on sulle antanut? Äiti Maa?
..lisääntyy ja lisääntyy. Emme ainakaan kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Kolmanteen ei ole varaa, enkä kyllä jaksaisikaan.
Synnyttäminenkin niin kivuliasta. Kiittiriitti.
Muuten kaiketi olisin muuttunut mahoksi toisen lapsen jälkeen.
ilmesty mulle unessa ja kehotti lisääntymään. Mikä mä rupusakkilainen olen Hänelle vastaan sanomaan.
Kaksi lisää, haluan koska nää kaksi on lahjakkaita ja ennen kaikkea KAUNIITA!!!
Tässähän se poitti onkin! Mä haluun, mä haluun ja vielä kerran MÄ HALUUN!
Me olemme korkeakoulutettuja ja ilmeisen varakkaita, mutta EMME HALUA, että maapallon väestö räjähtää ainakaan meidän toimesta.

Mitä sä haluut? Vai eikö sulla ole haluja?
Käytännössähän me suomalaiset ollaan häviämässä. Väestöräjähdys tapahtuu Aasiassa ja Afrikassa. Koska olet varakas, voit vaikuttaa tähän: lahjoita avustusjärjestölle, joka pyrkii edistämään kehitysmaiden naisten elinoloja. Naisten kouluttautuminen tietää vähemmän lapsia myös kehitysmaissa.
Onneksi lasten lukumäärää ei ole vielä suomessa rajoitettu. Mikä sun ongelma oikeasti on? Oletko kahden lapsen äiti, joka olisi halunnut kolmannen mutta et jostain syystä sitä saanut? Voimia.
Se riittää meille mainosti. Omanapaiset lapsitehtailijat ovat sitten oma lukunsa. Yleensä ovat kouluttamattomia yhteiskunnan elättejä. Huono älyllinen geeniperimä valloittaa maan!
En laske meitä "lapsitehtailijoiksi". Me nyt vain satumme rakastamaan luojan meille suomia ihania lapsosia niin paljon, että toivoimme vielä yhden lisää. Sovitaanko, että hän menee vaikka esikoisen kummien piikkiin; he ovat omasta tahdostaan lapsettomia.....
Mutta oikeasti, en ymmärrä miksi sinua ärsyttää kolmoset ja neloset jne. niin paljon. Miksi kaksi lasta on sitten ok, mutta kolme ei?
Käytännössähän me suomalaiset ollaan häviämässä. Väestöräjähdys tapahtuu Aasiassa ja Afrikassa. Koska olet varakas, voit vaikuttaa tähän: lahjoita avustusjärjestölle, joka pyrkii edistämään kehitysmaiden naisten elinoloja. Naisten kouluttautuminen tietää vähemmän lapsia myös kehitysmaissa.
tää ei mua koske, kun odotan neljättä.
Mutta menisit ap jonnekin sellaiseen paikkaan/maahan jossa oikeasti asia on ongelma. Kuten vaikka Kiinaan.
Mutta oikeasti, en ymmärrä miksi sinua ärsyttää kolmoset ja neloset jne. niin paljon. Miksi kaksi lasta on sitten ok, mutta kolme ei?
ap:n mukaanhan siis 2 lasta tai lapsia 4+ on ok mutta se 3lasta ei ole ok....