Kokemuksia vaihto-oppilaan isäntäperheenä toimimisesta

viihtyminen menee yleensä sykleissä: ensin tulee ns. kuherruskuukausi, jonka aikana kaikki on ihanaa molemmin puolin, sitten tulee kritiikkikausi, jonka aikana huomataan vain epäkohtia, ja lopuksi seestymisaika, joka on sitten sitä parasta aikaa (ja joka jää yleensä ainoana mieleen, kun vuosi on ohi). Kun osaa odottaa kaikkia näitä vaiheita, ei pety kun ensimmäinen itku tulee.

Koulussa on pidettävä huolta siitä, että todella ymmärtää ja osalllistuu (kielten tunnit, taitoaineet), on hyvin helppo vain kulkea lauman mukana, eikä silloin viihdytä.

Toiset pitävät vaihtaria ilmaisena lastenhoitajana, toiset eivät teettäisi mitään kotihommia. Kultainen keskitie on paras, eli nuoren pitäisi osallistua suunnilleen saman verran kuin oman samanikäisen lapsen.

Onnistuessaan vaihtarin ottaminen kotiin on aivan upea kokemus. Meillä on ollut nuoria noin 16 maasta, osa pitempään, osa vain lyhyen aikaa.

Miksikään lastenhoitajaksi tai kotiorjaksi ei nuori tosiaan olisi meille tulossa. Tykkäämme matkustella ja tutustua uusiin kulttuureihin, ja olemme ajatelleet että tämä voisi olla myös kiva tapa. Itse olen tehnyt jo useamman vuoden vapaaehtoistyötä ongelmanuorten parissa, joten jonkinlaista kokemusta nuorisostakin on. Olen kyllä mietiskellyt sitä, että mitä voisi tehdä, jotta nuori löytäisi itselleen ystäviä ja sitä kautta viihtyisi täällä sitten paremmnin. Huolettaa, että hän kokisi olonsa yksinäiseksi, jos oman ikäistä seuraa koulupäivien ulkopuolelle ei löytyisikään.



Ap