Kuinka riippuvainen olet miehestäsi lastenhoidossa?

Olen lapsen kanssa kotona ja mies käy töissä. Ajokortti minulta löytyy, pyörä ja terveet jalat millä voi hoitaa asioita ilman miehen apua. Mies usein juo viikonloppuisin myös ja seuraavan päivän viettää sängyssä nukkuen krapulaa pois, joten hoidan lasta viikonloppuisinkin. Tässä olenkin miettinyt kun olen lapsen kanssa kaksin aina ja teen siihen päälle kotityöt, että pärjäisin ihan hyvin vaikka muuttaisin pois pojan kanssa. Mies töiden jälkeen kun tuppaa sotkemaan koko kämpän ja istuu koneella sen ajan minkä voisi viettää poikansa kanssa.

varassa. Kummankin olisi vaikeaa pärjätä yksin. Toinen lapsemme tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja toinen lähes jatkuvaa valvontaa. Jos on lasten kanssa kahden, ei voi esim. käydä suihkussa.

mutta en missään nimessä haluaisi pärjätä yksin. Tarkoitan, että miehen apu on todella tärkeää ja tarpeellista, mutta kyllähän sitä pärjäisi jos olisi pakko. On ihanaa kun mies tulee töistä kotiin ja auttaa pienen kanssa. Itse voin antaa aikaani noille isommille.

Ehkä tämä osaltaan on sitä naisten vallankäyttöä, mikä verhotaan sen taakse, että suureen ääneen julistetaan miten lastenhoito hoidetaan just jetsulleen puoliksi. Kun mulla on kurjaa lasten kanssa niin sullakin pitää olla yhtä kurjaa. Kovin kireästä hihnasta sitä alkaa vaan mieskin melko usein tahtoa ennen pitkää pois.

Meillä on tuttavapiirissä useampikin tällainen rouva, joka pitää miehen tiukassa hihnassa. Mieheni kanssa aina naureskellaan näitä "X ei pääse terassille, lapset pitää laittaa nukkumaan". Tai "X:n pitää viedä 5-vuotias aamulla korisharkkoihin"...

En itse ymmärrä, miksi niitä lapsia ei saada nukkumaan yhden aikuisen voimin (suur- ja pienten lasten monikkoperheet on eri asia), tuossa kollektiivisessa kurjuudessa ei minusta ole mitään mieltä. Tosin ehkä ajattelen asiaa hieman eri tavoin, kun meillä molemmat tekevät matkatyötä, ja molemmat hoidamme lasta säännöllisesti yksinkin.

Kaikkein vähiten ymmärrän äitejä, joilla ei ole ajokorttia, ja jotka viikonloppuaamuiksi ovat alle kouluikäisille lapsille järjestäneet harrastuksia joihin pitää kuljettaa autolla. A) pienet lapset eivät niitä tarvitse B) se mieskin varmaan ansaitsisi vapaata.

jos emme voisi vuorotella tai jakaa hoitamista. Välillä on ollut tosi rankkoja putkia 2-3 viikkoa, kun mies on tehnyt ylitöitä, ollut koulutuksissa jne.



Sen lisäksi että hän jakaa ihna konkreettisesti askareita minun kanssani, varmaan 60% tuesta tulee henkisesti. On tärkeätä, että on ihminen jolle voi puhua, jonka kanssa jakaa ajatuksia ja jonka syliin kaivautua illalla viimeiseksi. Henkinen yksinäisyys tekisi kaikesta kakainkertaisesti raskasta.



Kyse siis kahdesta vaikeavammaisesta lapsesta. Terveitä lapsia voin hoitaa yksin vuosikausia, olen kokeillut. Isovanhempien apu oli silloin kyllä elintärkeätä (esim. yksi viikonloppu kuukaudessa)

vallankäyttöä, vaan kypsää vanhemmuutta.



Kyllä minä hoidan lapset ja kodin ja koiran jne. yksin kepoisasti, kun mies on työmatkalla ja vice versa.



Vallankäyttöä on nimenomaan tuo, että heittäydytään miehen varaan täysin ja kiristetään sillä, että mies ei selviäisi yksinään.



Lastenhoito puoliksi, samaten perheen elatus. Meillä on aina ollut myös samansuuruinen palkka. Ja kyllä ihan oma autokin löytyy, omilla rahoilla ostettu ja itse tankkaan.

lapsia ollaan tehty sen mukaan mitä jaksetaan ja olen ihan tietosesti ajatellut että miten toinen pärjäisi jos kuolisin ja mies pärjäisi lapsien kanssa, hänkään ei ole riippuvainen siis minusta.



Mies on ollut työttömänä ja silloin hän on hoitanut taloutta minua enempi ja nyt kotona ollessani taas minä teen enempi -ihan sillä että saadaan yhteistä aikaa kun toinen tulee kotiin.

Mutta kyllä mies sitten välillä tekee enempi kotitöitä jos ei ole jaksanut/huvittanut.



Minulle kotona oleminen on kuin työssäkäyvän viikonloppu. Vaihe elämässä.

joilla on kortti ja vielä mahdollisuus käyttää perheen autoa. Miehen kuitenkin täytyy aina ajaa lasten lääkäri- ja harrastusreissut ja lomamatkat, koska se autolla ajaminen on NIIN pelottavaa ja vuosiin en ole ajanut itse ja voihan se mies ottaa töistä vapaata että pääsee viemään meitä neuvolaan....

Kaikkein vähiten ymmärrän äitejä, joilla ei ole ajokorttia, ja jotka viikonloppuaamuiksi ovat alle kouluikäisille lapsille järjestäneet harrastuksia joihin pitää kuljettaa autolla. A) pienet lapset eivät niitä tarvitse B) se mieskin varmaan ansaitsisi vapaata.

Mutta en koe sinun laillasi mitenkään tarvetta osoittaa pärjäämistäni noin (yh:han sinä olet). Meillä mies osallistuu paljon enemmän kuin keksiverto av-mamman mies ja se ei tarkoita ettenkö pärjäisi lasteni kanssa jos mieheni esim. kuolisi.

jos mies kuolisi, koska heillä ei ole omaa uraa.

mä pärjään itsekseni. Oksennustaudissakin piti lapset hoitaa ja tehdä päivällä ruokaa, mutta kun mies tuli kotiin, niin hoiti kyllä lapset, kodin ja ruuan pöytään.

Mies on myös yrittäjä, tekee kahta työtä. Illat ovat joskus hieman hankalia kun kaksi vanhempaa lasta pitäisi laittaa alakertaa nukkumaan ja itse nukun vauvan kanssa yläkerrassa. Lapset 6-v 2.5 v ja 9 kk.

minä olen hoitanut lapset täysin yksin. Joskus oksennustaudissa ollessani mies on vienyt lapset ulos. Toisaalta isovanhemmat ovat vieressä auttamassa ja tarvittaessa myös kuskaamassa lääkäriin (minulla ei ole ajokorttia). Muuten mies kyllä puuhailee lasten kanssa minkä ehtii, mutta hoidon suhteen ei ole työvuorolistaa. Toki jakaminenkin on yksi hyvä tapa elää, ei siinä mitään, mutta ei ole vain meidän tapa. Tässä on ollut hyviä kommentteja siitä, miten jotkut naiset pitävät miestä hihnassa eikä kotivankilasta karkuun pääse. Ei se niinkään saisi mennä lähinnä siksi, että millainenkohan kuva lapsille muodostuu? He ovat esim. iltatoimien aikaan rasittavia ja työteliäitä ja vaivaksi vanhemmilleen ja toisaalta he ovat mahtavia ja heillä on valtaa, koska yksi aikuinen ei heille pärjää. Kyllä meilläkin iltaisin välillä kenkkuillaan, muttei meillä mitään älytöntä hulabaloota ole, vaikka ihan yksin annan iltapalat, luen sadut jne.

tuo malli kuin ap:lla ja näillä muilla, että lapset tietävät että heillä on jossakin kaukaisen etäinen isä, joka on lähinnä tunnistamaton kuva kellastuneessa hääkuvassa ja kuoppa tyhjällä tyynyllä aamuisin. Vähän kuin Mustanaamio tms.

tyypilliseen av-tyyliin tässäkään ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa

1) työnarkomaani-isä, jota lapset tapaavat vain valokuvissa ja jouluaattona



2) alistettu kotivanki-isä, joka äidin pakottamana ja kiristämänä on lasten kanssa.



Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. AV-mammalle ei taida tulla mieleen, että jotkut miehet pitävät lapsistaan ja saattavat jopa vapaaehtoisesti haluata olla heidän kanssaan. Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi.

Vaikka meillä siis minä teen "kaiken", kirjoitin myös, että muillakin tavoilla voi elää. Ja jos oikein aletaan saivartelemaan, onhan lastenhoidossakin monia puolia: kakkapyllyn pesussa ja lapsen viemisessä huvipuistoon on kai joku miellyttävyysero, vaikka kumpikin on jotain lapsen hyväksi tehtävää. Ehkä ne hommat pitäisi arvostella vaikka viiteen eri miellyttävyyskategoriaan ja jokaisen kategorain sisällä jakaa hommat tasan ;) Vakavasti puhuen hyvä vanhempi voi olla monella tavalla. Esim. oma isäni oli paljon kotona, muttei läsnä, ja ehkä parempikin olisi ollut, että olisi ollut enemmän töissä :( Ulkopuolisen on aika vaikea ulkoisista merkeistä päätellä, kuka on kunnon isä tai äiti. Jonkun tarvii hoitaa perushoiva, ja meillä se olen minä, kun siitä hommasta tykkään. Mies on kotona ollessaan enemmän "seuranpitäjä". Tämä on yksi tapa hoitaa asia.

4 lasta (0-8v) ja pärjään kyllä laumani kanssa yksinkin, ei mies muutenkaan ole kovin aktiivinen lapsiperheen arjessa. Mutta noi harrastukset on mulle aika tärkeitä, että sikäli mies on hyvä olla olemassa, että pääseen 2-3 kertaa viikossa harrastuksiin. Shoppailu on myös aika paljon helpompaa yksin...

jos olisi pakko. Mutta en tahdo pärjätä! Minusta on ihana jakaa lastenhoito miehen kanssa.

suunnittelemalla elämämme hyvin uudelleen. Mutta niin kauan kuin elämme parisuhteessa, yhteisessä perheessä, en katso tarpeelliseksi pärjätä yksin. Kammoan kaltaisiasi äitejä, joita tapaa yllättävän usein.

Olen hyvä organisoimaan ja arki lasten kanssa sujuisi siksi ihan hyvin.



Ainoastaan lasten kuljettaminen harrastuksiin voisi tuottaa päänvaivaa, itselläni kun ei ajokorttia ole.



Ja neljä lasta on