äiti ja vauva kotona, leikki-ikäinen tarhassa
Tätä aihetta on ruodittu ties kuinka monesti, mutta nyt haluaisin nimenomaan tietää, onko mielestänne päiväkotihoidosta oikeasti iloa ja hyötyä äidille ja/tai lapselle, kun äiti hoitaa kotona vauvaa ja kyse on osa-aikahoidosta? Isompi olisi hoidon alkaessa noin 3 vuotta, vauva alle 1 vuotta.
Kommentit (15)
ollessani vauvan kanssa kotona. Sen sijaan meillä lapset ovat JATKANEET hoitoa jäädessäni äitiyslomalle 2-3 päivää viikossa omassa jo vuosien ajan tutussa päiväkodissaan, omien ystäviensä kanssa leikkien ja touhuten.
Jos mitään sidosta päiväkotiin ei vielä ole eikä lapsella sitä kautta omaa sosiaalista verkostoa, on ehkä parempikin mennä kerhoon, jossa oikeastaan KUKAAN lapsi ei tunne toisiaan entuudestaan. Päiväkotiryhmään voi olla vaikea kotiutua, jos hoito alkaa epäsäännöllisenä ja vain osa-aikaisena.
kerhossa yleensä leikitään, askarrellaan, lauletaan, jotain ohjattua toimintaa lähes koko aika, ja syödään omat eväät.
Kerhossa ei yleensä nukuta päiväunia, ei ulkoilla, aikaa ei mene pukemiseen, ja odotteluun, että siirrytään paikasta toiseen. Tätit ovat aktiivisesti lasten kanssa, heidän aika ei kulu valmisteluun, siihen on varattu aikaa kerhoajan ulkopuolella.
Vaikka lapsi (alle kouluikäinen)olisi kerhossa joka päivä, saa hänestä kotihoidon tuen.
Kerho halvempi kuin pk.
en mäkään aloittaisi päiväkotia tuossa tilanteessa ellei ole joku poikkeustilanne (äidillä synnytyksen jälkeinen masennus, paljon sairastava vauva tms.)
Omia lepoja varten mä palkkaisin hoitajan pariksi aamuksi tms. viemään esikoista puistoon.
Mutta jos päiväkotipaikka on olemassa eikä siitä kannata luopua, niin kyllä mä pitäisin vanhemmalle lapselle mahdollisuuden.
Meillä itse asiassa juuri tuo tilanne syksyllä. Esikoinen vajaa 4 ja vauva tulossa. Jos tuo elävänä syntyy, niin luulen esikoisen käyvän 2-3 aamupäivänä päivähoidossa. Päiväkoti on tuttu paikka, mun mielestä uuteen kerhoon viemisessä ei ole mitään järkeä.
Äiti pääsee paljon helpommalla.
Äidin ei tarvitse päiväsaikaan jakaa aikaansa vauvan ja isomman kanssa, ei tarvitse hoitaa ulkoiluita, ei retkiä, ei musiikkituokioita, ei piirtämisiä, ei liikuntaa, syömisiä, potattamisia, vaatteidenvaihtoja, ei mitään.
Äiti voi vain istua tai maata tissi vauvan suussa ja katsoa BB:tä, nukkua silloin kuin vauvakin nukkuu tai halutessaan liikkua maailmalla tekee sen paljon vaivattomammin, kun voi liikkua vain vauvan kanssa.
Lapsen hoitopaikka säilyy.
Vauvallekin petautuu hoitopaikka samasta päiväkodista.
Ei tarvitse etsiä lapselle leikkiseuraa arkipäivien ulkopuoleltakaan, kun niitä saa päiväkodissa tarpeeksi.
Ei tarvitse kuunnella isomman väninää, kiukuttelua, mustasukkaisuuskohtauksia, tai estää häntä koko ajan kiusaamasta vauvaa.
Ja kaikki tämä - ilmaiseksi tai nimellistä pikku maksua vastaan! Kyllä on halpaa!
Perheen pitää omalla kohdallaan miettiä. Itselläni olisi suuri kynnys laittaa lasta hoitoon jos olen kotona. Silti varmasti on tilanteita, joissa se on parempi kaikille, tai pienempi paha.
Onko sulla mielenkiintoa olla oman lapsesi kanssa? Tunnetko tarvetta antaa rakkautta ja huomiota kuopukselle ilman isomman häirintää? Koskas isompi saa sitä omaa aikaa kanssasi?
HUOMATTAVASTI rankemmaksi kuin sen, että oltaisiin kaikki vaan löhöilty kotona ja tehty kaikki päivät mitä sattuu huvittamaan. SE olisi ollut helppoa minulle, jos jokin.
Mutta mitäpä sitä ei tekisi lapsensa parhaan eteen! :-)
Ja maksoimme muuten ihan korkeinta hoitomaksua koko ajan. Tietenkin hoitopäivien mukaan laskettuna.
Äiti pääsee paljon helpommalla. Äidin ei tarvitse päiväsaikaan jakaa aikaansa vauvan ja isomman kanssa, ei tarvitse hoitaa ulkoiluita, ei retkiä, ei musiikkituokioita, ei piirtämisiä, ei liikuntaa, syömisiä, potattamisia, vaatteidenvaihtoja, ei mitään. Äiti voi vain istua tai maata tissi vauvan suussa ja katsoa BB:tä, nukkua silloin kuin vauvakin nukkuu tai halutessaan liikkua maailmalla tekee sen paljon vaivattomammin, kun voi liikkua vain vauvan kanssa. Lapsen hoitopaikka säilyy. Vauvallekin petautuu hoitopaikka samasta päiväkodista. Ei tarvitse etsiä lapselle leikkiseuraa arkipäivien ulkopuoleltakaan, kun niitä saa päiväkodissa tarpeeksi. Ei tarvitse kuunnella isomman väninää, kiukuttelua, mustasukkaisuuskohtauksia, tai estää häntä koko ajan kiusaamasta vauvaa. Ja kaikki tämä - ilmaiseksi tai nimellistä pikku maksua vastaan! Kyllä on halpaa!
asia on jo puhkipuhuttu mutta taalla ranskassa lapset aloittaa esikoulun kolmivuotiaina, oli aiti kotona tai ei. ma, ti, to ja pe klo 9-17. tuo on kouluaika. kun vanhemmat toissa niin tuohon tulee paalle aamuhoito ja iltahoito koulun jalkeen..
ei tule kysymykseenkaan pitaa kolmivuotiasta kotona vauvan kanssa, jaisihan se hirveasti jalkeen opetuksesta...
mielestäni, meille ei annettu sitä mahdollisuutta, kokopäiväiseenkään ei kunnassamme saa kuin erikoistapaukset, laittaa lapsensa hoitoon jos toinen vanhempi on kotona. Sisaruussuhde syntyy paremmin kun vanhempikin lapsi on kotona. Me kävimme perhekerhossa tai ukki kävi vanhimman lapsen kanssa ja se oli ihan hyvää virikettä enkä kadu sitä että sain olla molemman lapsen kanssa kotona noin 9 kk jolloin molemmat lapset lähtivät perhepäivähoitoon ja minä töihin.
asia on jo puhkipuhuttu mutta taalla ranskassa lapset aloittaa esikoulun kolmivuotiaina, oli aiti kotona tai ei. ma, ti, to ja pe klo 9-17. tuo on kouluaika. kun vanhemmat toissa niin tuohon tulee paalle aamuhoito ja iltahoito koulun jalkeen..
ei tule kysymykseenkaan pitaa kolmivuotiasta kotona vauvan kanssa, jaisihan se hirveasti jalkeen opetuksesta...
HUOMATTAVASTI rankemmaksi kuin sen, että oltaisiin kaikki vaan löhöilty kotona ja tehty kaikki päivät mitä sattuu huvittamaan. SE olisi ollut helppoa minulle, jos jokin.
kaveri toteuttaa asian noin niin ei tarvitse äidin vaivautua minnekään kotoa!
päiväkodista.
Asia on meillä kohta ajankohtainen, kun saamme toisen lapsen, mutta esikoisemme on silloin vasta vähän yli 1- vuotias. Emme aio laittaa häntä mihinkään hoitoon, ellei sitten aivan jotain odottamatonta vaikeutta ilmentyisi vauvan kanssa. Olen kyllä huomannut, että tuttavapiirissämme on juuri samaniköiset esikoiset laitettu päiväkotiin ja äiti tai isä on sitten vauvan kanssa kotona. Itse ihmettelen tällaista menoa, mutta kyllä jokainen itse tietää, kunka omassa perheessä on parasta toimia.
Olen edelleen niin hurmaantunut esikoisestamme, etten edes voisi laittaa häntä kuin pois vauvan tieltä muualle hoitoon.
Esikoinen 2v 8kk on päiväkodissa ma-ke 9-15 ja olen 4kk ikäisen vauvan kanssa kotona. Esikoinen oli ollut pk:ssa jo puoli vuotta joten on ehtinyt hyvin sopeutua sinne. Hän tykkää mennä, on kiva omahoitaja ja kavereita. Vauva taas on työläs tapaus ja huutelee masuvaivojaan kaiket päivät. On oikein hyvä, että kolmena päivänä viikossa esikoiselle on ohjelmaa päiväkodissa ja itse saan vaikka nukkua, jos vauva sattuu nukkumaan. Jaksan näin paremmin olla iloinen ja leikkiä esikoisenkin kanssa.
äidillä ei ole tapana käydä perhekerhoissa tai viedä lasta seurakunnan kerhoon ja lapsi on yli vanhempi lapsi 2.5 vuotta vanha.
mahdollista viedä kaupungin/seurakunnan kerhoon? Meillä 3v asti ollut 2-3xvk ja on ollut iloa ja hyötyä lapselle ja äidille. Myös paljon päiväkotia edullisempi vaihtoehto ja jää päiväkotipaikka työssäkäyvän lapsille.