Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamala lapsuus -ketjusta tuli mieleeni.
04.05.2011 |
Ovatko kaikki huonoissa, väkivaltaisissa tai muuten ahdistavissa oloissa kasvavat lapset kotonaan "kilttejä"? Voidaanko vetää suora yhteys turvattoman kodin ja pakosta johtuvan kiltteyden välille? Eli onko siinä perää, että jotta lapsi uskaltaisi uhmata ja kiukutella vanhemmilleen, perusturvallisuuden on oltava kunnossa?
Kommentit (5)
Ja juuri siksi, kun en uskaltanut pahemmin kiukutella. Murrosiässä vedin kunnon raivareita ja isäni luuli että minut on huumattu :D. "Ei se ole koskaan kiukutellut yhtään!"
t. toisesta ketjusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tullut ylikilttiä. Päinvastoin, olen ylettömän kriittinen ja epäileväinen kaiken suhteen ja piilotan tunteeni. Useimpien ihmisten mielestä olen kylmä ja vaikeastilähestyttävä.
Haluaisin olla kiltimpi.
T. Se äitinsä saidistisen käytöksen uhri toisesta ketjusta, oisiko ollut nro 21 tms
Minä olin aina kiltti ja yritin tuottaa mahdollisimman vähän harmia (kun vanhemmat alkoholismin lisäksi olivat myös masentuneita), mutta pikkusiskoni elämä oli suoraa putkea uhmaiästä teini-ikään (ei suvantokausia siis), jolloin sitten muuttikin poikaystävänsä kanssa yhteen. Itse en edes uskaltanut muuttaa pois kovin varhain.
Edelleen vaikutan aina iloiselta ja pirteältä ja olen niin p*keleen "vahva" - arvatkaa vaan, olenko...
pienenä kotona tosi kiltti. En uskaltanut muuta. Kaiken muun lisäksi (alkoholismi, mielisairaus jne.) minulta kuoli kaksi perheenjäsentä, ja lapsihan nyt aina tulkitsee kaiken tuollaisen johtuvan itsestään. En siis voinut olla paha, ettei mitään pahaa tapahdu.
Joskus se purkautui hillitsemättöminä raivokohtauksina. Näitä saan edelleen aikuisena.
Alue: Aihe vapaa
omasta nuoruudestani muistan, että parin huonon perheen kasvattia olivat aivan järkyttäviä ja väkivaltaisia.