Sinä joka olet pettänyt, miten olet jäänyt kiinni?
Minä joskus aikoinani, edellisessä suhteessa jäin kiinni niinkin yksinkertaisesti kun exä kysyi oletko pettänyt, menin sen verran vaikeaksi kun kysymys tuli yllättäen, etten voinut kuin myöntää, ei minusta ollut valehtelijaksi. Olin kai sitten niin omituinen ja epäilyttävä. Suhde päättyi vuosien jälkeen, siis tästä pettämisestä, se ei ollut syynä, tai siis voihan se olla, en tiedä, mutta aikas yksissä tuumin päätettiin suhteemme. Kiinnostaisi tässä lähinnä kuulla oletteko jääneet kiinni rysän päältä, vai onko käytös paljastanut?
Kommentit (8)
ihmetteli huulipunaa munakarvoissani
ihmetteli huulipunaa munakarvoissani
ihmetteli huulipunaa munakarvoissani
munaas pessy pettämisen jälkeen? ja menit heti sitä vaimolle esittelemään? :)
edeltävässä suhteessani miesystävääni kahden eri miehen kanssa. Toinen oli yksittäinen kerta, toinen kesti kauan (puoli vuotta) ja on nykyään aviomieheni. En jäänyt kummastaan kiinni, enkä kummastakaan kertonut.
Selvää lienee, ettei suhteemme ollut toimiva, mutta koska olimme olleet yhdessä niin pitkään, en osannut erota ajoissa. Vaan ajauduin sivuraiteille.
oli miesten kauluspaita. Ei ollut hänen. Sanoin ihan heittona, että eipä taida olla hänellä varaa kuulustella. Kuulustelu päättyi siihen. Meillä menee edelleen hyvin.
Mieheni oli pettänyt mua sihteerinsä (säälittävää!) kanssa. Iskin yhden työkaverini ja panimme hotellihuoneessa kokouksen jälkeen. Painoin kännykän vihreää luuria kesken aktin ja mieheni sai kuulla jännittävän puhelun :)
Minä petin kerran ihan suhteemme loppuaikoina ja kiinni jäin ihan sillä, etten tullut yöksi kotiin ja lisäsimme toisemme vielä facebook-kavereiksi ja mies sitten toki osasi nämä kaksi asiaa yhdistää keskenään. Suhde päättyikin pari päivää sen jälkeen, ei tuon takia vaan ihan siksi, että huomasin, etten minäkään enää näköjään jaksa yrittää (mies otti suhteen itsestäänselvyytenä eikä asiasta sanomisella ollut mitään merkitystä. Myönsi sen itsekin jälkeenpäin.)
Mitään sotaa tai edes riitaa tuosta ei koskaan tullut, joten ehkä tuo tapaus kaikessa epäreiluudessaan oli sinänsä ihan tervetullut, suhteessa roikuttiin lähinnä tavan vuoksi eikä oikein kumpikaan uskaltanut päästää irti.