harmittaa kun ei ole yhtään ystävää tässä lähiseudulla.
millainen ihminen ei saa ystäviä? minä olen varmaan sellainen.
Kommentit (10)
Olen TODELLA yksinäinen varsinkin nyt kun siskoni muutti pois paikkakunnalta :( Ystäviä saa lähinnä kouluista ja töistä,minä kävin kouluni toisella paikkakunnalla ja sinne jäivät ystävätkin sitten..
Muutin pois kotipaikkakunnaltani ja vaikka olen asunut jo aika pitkään nykyisellä paikkakunnalla, en ole onnistunut saamaan ystäviä.
vaikka asunut tällä paikkakunnalla jo kohta 6 vuotta ni ystäviä ei ole. Mies ja lapsia löytyy mutta viikonloput menee niin että minä olen yksin lasten kanssa kotona ku mies on viihteellä kavereiden kanssa. Joten miksi vappu olisi mikään poikkeus meillä! Yritti mulle kovasti saada tänne kaveria että voisi hyvillä mielin lähteä mutta ei löytyny ketään. No meneehän tää aika täällä kotona istuessakin jotenkin eteenpäin, vähän vaa yksinäiseltä välillä tuntuu, vielä jopa enemmän kuin silloin ku asuin yksin joskus muutamia vuosia taaksepäin!

uusia ystäviä tai täältä netistä?
Ei teissä varmaan mitään vikaa ole, niin se vaan on että nopeat syövät hitaat ja hyvät sos.taidot omaavat osaavat hankkia helposti ystäviä :)
mielestäni olen hyvinkin sosiaalinen ja uskoin saavani suht nopeasti ystäviä tältä uudelta paikkakunnalta muutettuani. olemme asuneet kohta vuoden täällä, käyneet perhe- ja avoimissa kerhoissa, leikkipuistoissa yms, enkä silti ole löytänyt yhtäkään mamma-ystävää.....
..välillä on vähän yksinäistä ja apuakin kaipaisi (esim. jos itsellä lääkäri, niin hoitoapu olisi kiva!), sillä kaikki ystävämme ja sukulaisemme asuvat toisella paikkakunnalla...
me ollaan just muutettu, ja on kyllä tosi yksinäistä. Siksi täälläkin pörrään enkä mene nukkumaan. Viime kesä vanhassa kodissa oli ihana, tunsin olevani monelle tärkeä. Nyt vauvan kanssa kotona, uusiin ihmisiin kyllä tutustuu, mutta ystävystyminen on hankalaa. Eipä siinä juuri syvällisiä ehdi puhua, kun jollakin aina huutaa lapsi vieressä. Olikohan virhe muuttaa tänne?
siis sellasia samanhenkisiä, joitten kanssa ollaan lähes päivittäin. Kävin kyllä kerhoissa ja puistoissa ja muutaman kaverin sainkin, mut se ei ollu kovin pysyvää. Olin aika masentunu siitä yksinäisyydestä. Mut ei kai sitä ystävystymisprosessia ois voinu nopeuttaakaan, vaikka ois kuinka halunnu, ennenku löyty sellasta seuraa, jonka kanssa oikeesti synkkaa.
vasta muuttanu johonkin?