Kuinka usein sekaannutte lasten riitoihin (naapuruston)?
Onko kovinkin yleistä ja missä piireissä sellainen
"teidän Janne leikki meidän Penan lapiolla ja jossei se lopeta aina kiusaamasta niin se ei saa leikkiä meidän pihalla"?
Ja kyse ei siis ole siitä että Janne oikeasti kiusaisi Penaa, vaan takuulla yhtä usein tulee Janne kotiin itkien kun Pena teki sitä tai tätä - itse en ole katsonut aiheelliseksi ruveta riehumaan varsinkin kun tietää että huomenna Janne ja Pena taas haluaa leikkiä yhdessä - onko nyt pakko vajota samalle tasolle että Penan äiti ymmärtää ettei se Pena sen enempää herranterttu ole, vaikka onkin mukava lapsi - lapsilla nyt tulee riitoja välillä ja sillä siisti.
Meillä on naapureina kaksi "Penan äitiä", joiden lasten kanssa omani leikkivät, ja kolme samanlaista jotka minä jotka eivät uhkaile lapsia pääsykiellolla trampoliinille/hiekkalaatikolle tms.
Nuo Penojen äidit on kouluttamattomia kotiäitejä joiden elämä on aika lailla kotiin sidottua, eikä heistä kovin sivistynyttä käsitystä ole vaikka yleensäottean ihan mukavia tyyppejä ovatkin (sorry mutta ihan oikeesti ei ole tarkoitus provosoida) - en viitsis alkaa naapureiden kanssa riitelemään jostain hiekkalapiosta tai barbista .... Olenko minä outo äiti vai nuo muut jääneet hiekkalaatikkoasteelle? Meidän lapsia saa tietenkin kieltää ja komentaa syystä ja niin teen itsekkin kaikille korttelin kakaroille, mutta minusta aikuisten ei kuulu lähteä mukaan lasten nahisteluun.
Onko muut huomanneet samanlaista, ja onko sillä joku yhteys koulutus/tulo/sivistys-tasoon, uskontoon, ikään?
Kommentit (12)
Eli ne Penojen äidit on niitä korkeammin koulutettujen ja muutenkin vähän sellaista parempaa väkeä. Ovat aina puolustelemassa lapsiaan vaikka asia ei olisi edes puhumisen arvoinen muille.
Minulla on amk-tutkinto enkä puutu lasten pieniin kinailuihin. Jos nyt jotain isompaa joskus olisi, niin sitten puuttuisin mutta en muuten.
leikkimisen meidän pihalla. Tämä ei ole yleinen leikkipuisto, ja jos täällä on kaikkea kivaa enemmän kuin heidän kotipihoissaan, niin voi voi, nämä ovat vain meidän lapsille. Jostain syystä täällä ravaa vähän väliä äitejä valittamassa, kun heidän lasta on kielletty.
Sen siitä saa, kun naapurit ei ole korkeakoulutettuja...
mitä siellä pihalla oikeasti tapahtuu. Kyllä minäkin puutun jos näen omin silmin vääryyttä tapahtuvan, enkä nyt tarkoita ihan pikkujuttuja
siis me "normaalit"ei olla mitään parempaa väkeä, vaan ihan tavallisia, nuo Penaset on sitten sellasia lähes syrjäytyneitä, jos niin voi sanoa...
huhhuh tuota joka ei päästä ketään lapsia pihalle! mutta on se silti paljon reilumpaa kuin se että yhtenä päivänä lapset on tervetulleita, ja sitten kun tulee pientä riitaa niin pääsy kielletty.
Meille yleensä saa tulla joko kaikki kaverit, tai sitten ei kukaan jos vaikka vieraita tms. eikä niin että kuka milloinkin on pikku herrantertun suosiossa....
mitä siellä pihalla oikeasti tapahtuu. Kyllä minäkin puutun jos näen omin silmin vääryyttä tapahtuvan, enkä nyt tarkoita ihan pikkujuttuja
Tarkoitan nyt sitä että kielimisen perusteella kauhee haloo vaikka muut (useat) lapset sanois ihan muuta
kanssa ollenkaan. En vaan jaksa sitä säätämistä on parempaakin tekemistä. Parempi, että penat leikkii keskenään siis ihan riippumatta siitä ovatko penat näitä syrjäytyneitä vai varakkaita.
Minä en nyt oikein ymmärtänyt tätä ap.n asiaa, mutta olen ehkä enemmänkin se kouluttamaton kotiäiti.. vai sekö se pointti olikin; kouluttamattomat syrjäytyneet kotiäidit kontra meidän parempi ja koulutettu perhe.. ??
No, jos puhutaan kiusaaja-häirikkökäyttäytyvistä lapsista, niin sellaisia löytyy myös sieltä koulutettujen piireistä. Naapurissamme asuu tällainen.
Se koulutettu, menestyvä äiti ei puutu siihen, mitä omat kultapupuset tekee, ei häntä kiinnosta. Ja tuollahan ne kiusaa ja terrorisoi aluetta, pienet koululaiset.
Meidän pihalle heillä ei ole asiaa, eivätkä ole tulossakaan. Kävivät pari kertaa mutta ei ole tarkoitus että naapurin pennut tulee meidän pihalle leikkimään meidän lasten leluilla keskenään ja ajaa meidän lapset pois, kiusaavat ja ilkkuvat.
Olin kyllä ystävällinen kun kielsin, perustelin jne. mutta kun ei näitä pilttejä saa kieltää, eivät siis tulleet toise.
Meidän lapset eivät saa mennä kultapupujen pihalle. Heidän koulutettu kaunis äiti on kieltänyt. Ilmeisesti me olemme niin moukkamaisia ja rahvaanomaisia, ettei hän siedä tällaisten kouluttamattomien kakaroita somalla pihallaan.
Ja ei, omani eivät ole kiusanneet, riehuneet tai käyttäytyneet huonosti. Nuorempana yritti juosta muiden mukana, pilkkaamisesta huolimatta.
Mutta niin tyhmä ja juntti ja kouluttamaton minäkin olin, etten kertakaikkisesti ymmärtänyt, miksi?! Lapset leikkivät yleisellä alueella ja omani meni porukkaan mukaan. Kaikki lapset juoksivat jonkun pihalle, ja jos omani oli niin lapsellinen että seurasi perässä, menivät sisälle ja vetivät oven kiinni.
Samat lapset tulivat meille sisälle ja vaativat saada mustikoita, joita olimme juuri poimineet. Menivät sitten pihalle meidän leluilla leikkimään ja lähtivät pois saman tien kun oma lapseni tuli ulos..
No mutta sitten erään kerran meni viesti perille; minun lapsillani ei ole asiaa koulutetun menestyvän hyväosaisen pihalle, ja sanoin lapselleni, että et voi mennä, mutta eivät ne kiusaaja-lapsetkaan tule meidän pihalle, en anna lupaa olla heidän kanssaan ollenkaan.
Ja kyllä vaan, nimitä sitä vain kyttäämiseksi, Mutta kun omani on tuolla pihan ulkopuolella, minä kyttään, ettei parempiosasten kakarat kiusaa meidän tyhmempien kersoja. En ole niin kouluttautunut, että osaisin kasvattaa lapsestani kiusaajaa. Se etuoikeus on niillä vähäosaisilla ja vähälahjaisilla, jotka eivät osaa, vaikka haluaisivat, ja ehkä eivät ole kiinnostuneitakaan. Sama etuoikeus on myös niillä korkeasti koulutetuilla, joille menestys, ulkoinen ja ura ovat tärkeämpi kuin omat lapset, ja joita ei lapset kiinnosta; edellytyksiä olisi, mutta ei kiinnosta. tai sitten ei ole edellytyksiä, on itsekin perheestä, jossa ei välitetä. Lapsesta.
Se on jännä, että näissä sosioekonimisen stausksen perheiden ääripäissä lopputulos ja suhtautuminen lapseen on sama - lapset ovat aggressiivisia, leikit ovat sotaleikkejä, kiusataan muita, varatellaan, ollaan päällepäsmäreitä ja ilkeitä. Toisella ryhmällä on vaan paremmat lelut ja vaatteet kuin toisella. Molemmissa ryhmissä äidit hyppivät takajaloilleen ja alkavat räkyttää ilkeästi jos tulee sanomaan lasten huonosta käyttäytymisestä.
siihen välimaastoon jää nämä kouluttamattomat kotiäidit, jotka jaksaa olla kiinnostuneita omista lapsistaan ja jopa ihan realistisesti - ja joiden lapset eivät ole öykkäri-kiusaajia.
olen siis kotiäiti ja olen huomannut myös sen etteivät ne työäidit juurikaan valvo mitä se oma kullannuppu siellä pihoilla häärii valitettavasti...siellä saavat koltiaiset ihan rauhassa kiusata ja huudella ohikulkijoille yms. Minä sen sijaan tykkään kasvattaa sekä omia ja vaikka naapurinkin kakaroita jos eivät osaa käyttäytyä!
olen siis kotiäiti ja olen huomannut myös sen etteivät ne työäidit juurikaan valvo mitä se oma kullannuppu siellä pihoilla häärii valitettavasti...siellä saavat koltiaiset ihan rauhassa kiusata ja huudella ohikulkijoille yms. Minä sen sijaan tykkään kasvattaa sekä omia ja vaikka naapurinkin kakaroita jos eivät osaa käyttäytyä!
-- ja sitten ne kössit huutelee sulle ja polkee fillarilla sun päälle ja nakkelee roskia sun pihalle. Ja kun sanot, ei mitään merkitystä. Touhu vaan jatkuu.
Ja kun sanot sille koulutetulle menestyvälle urakeskeiselle äidille, että lastesi käytöksestä, ja pysyt asiallisena, saatkin haukut niskaasi ja kehoituksen pysyä poissa heidän hienolta pihaltaan.
Samalla tavalla toimii ne kakarat, joitten vanhemmat ovat syrjäytyneitä ja siten kyvyttömiä tai keinottomia kasvatukselliseen. Ja samalla tavalla toimii just nämä vanhemmat, että jos menet sanomaan, tulevat silmille.
Molemmilla aikuisilla takanaan rakkaudeton, välinpitämätön lapsuus, ja ketju jatkuu? LS-ilmon voi tehdä porukasta, joka on syrjäytymässä ja kertoa lasten käytöksestä, saavat apua. Mutta kerropa eteenpäin että tämän kylän menestyvän ja arovstetun perheen jälkikasvu käytöksen perusteella on täysin hunningolla - kuka uskoo! Naapurit haluaa olla väleissä eivätkä puutu, ne koulutetut ja ns. hyväosaiset.
Ehkä vanhempien kunnianhimoon ja kasvatusperiaatteisiin voisi olla suora yhteys. En osaa muuta sosiaalistatusta vertailla, sillä oman asuinpiirini väki taitaa olla aika tasalaatuista.
Mutta joo - lasten riitoihin puutun siinä vaiheessa, kun nyrkit alkavat heilua. Kerran menin yhden perheen luokse selvittämään, kun heidän tyttönsä oli lyönyt omaa tytärtämme ja sain vastaukseksi, epäilyn siitä, että oma tyttömme oli ensin sanonut jotain sellaista, joka oli ärsyttänyt heidän lastaan. Tästä kerrasta opin sen, että heidän lapsensa saa lähteä meidän pihasta heti, jos nyrkkeihin turvautuu, mutta kun vanhemmat eivät näytä välittävän, en enää heille asiasta raportoi. Minusta oman lapsen fyysinen koskemattomuus on niin iso juttu, että sitä pitää varjella kaikilla tavoin.
meidän nurkilta puuttuu ne erityisen hyväosaiset joten en ole päässyt hoksaamaan oisko heillä sama tyyli kuin noilla suurinpiirtein syrjäytyneillä, täällä kuulostais että olisi. hmmm... kultainen keskitie
leikkimisen meidän pihalla. Tämä ei ole yleinen leikkipuisto, ja jos täällä on kaikkea kivaa enemmän kuin heidän kotipihoissaan, niin voi voi, nämä ovat vain meidän lapsille. Jostain syystä täällä ravaa vähän väliä äitejä valittamassa, kun heidän lasta on kielletty.