Saakohan töistä ystäviä?
Olen hetki sitten muuttanut paikkakunnalle jossa asuu vain sukulaiseni. Kaipailen jo ysäviäkin ympärilleni, en jaksa elämää jossa vain sukulaiset pyörivät ainuanan sosiaalisena vaerkkona. Olen palaamassa/aloittamassa työt puolen vuoden kuluttua ja mietin saakoha sieltä ystäviä. Näin sinkkuna ollessa olisi kiva löytää kaveria jonka kanssa myös lähtisi vaikka yksille vähän ihmisten ilmoille.
Kommentit (5)
Yhden kanssa oltiin vuosi samassa työpaikassa ja ystävystyttiin, toisen työpaikassa olin kuukauden sijaisuudessa, kollega ehdotti kahville menoa ja siitä se alkoi. Yhden ystävän kanssa oltiin 20 vuotta sitten samassa työpaikassa ja on pidetty yhteyttä.
ja esim juuri sinkkuja. Lapselliset ehtii harvemmin baanalle ja muihin rientoihin, mutta ystäviä voit toki saada niistäkin.
mutta heidän kautta tutustuu ihmisiin ja siitä se lähtee
Kaikki töissä tiesi, ettei minulla ole tuttuja siellä, joten olivat ehkä siksikin motivoituneita pitämään seuraa. Olin n. 30v ja töissä oli paljon muita samanikäisiä sinkkuja, mutta ystävystyin myös eri-ikäisten kanssa. Aika lailla on itsestä kiinni. Yritin myös löytää harrastuksia, joissa olisi tutustunut, mutta en saanut niistä ystäviä. Asuin ko. paikkakunnalla 2 v.
mutta kannattaa pitää varansa, varsinkin koeaikana. Siis ei mitään henkilökohtasta sairauksiin, perheeseen, tulevaisuudentavoitteisiin tai vastaaviin kannata kertoilla, koska välillä ne jutut saattavat kantautua pomonkin korviin hieman värittyneinä.
Muutenhan noita asioita saa oiottua, mutta jos on uusi työntekijä, niin on vaikeampi oikoa vääriä käsityksiä kuin estää niiden syntyminen.
En siis tarkoittanut olla lannistava, valtaosa ihmisistä on kuitenkin ihan hyviä tyyppejä. Työpaikalla ei vain voi aina tietää ennen kuin on pitempään tuntenut ihmisiä.