G: Vaaditko itseltäsi paljon? Kuinka kestät omat vaatimuksesi?

Koti tiptop, lapset päällisin puolin hyvissä vaatteissa, kasvatusta mietin ja toimin sen mukaan (siihen välillä väsyy) omat vaatteet no melko hyvin...parisuhde hyvin.... taloon koko ajan jotain uutta, että miellyttää ja viihtyy..ruoka ohjeita välillä uusia, ettei uraudu.... mitä teillä? minkälaisia vaatimuksia iteltä? ( kirjoitusvirheistä en jaksa paljon välittää ; niinkuin huomaa! :) )

Olen perfektionisti, joka ajattelee, että kodin pitää aina olla siisti, lapsen tyytyväinen, pihan edustuskunnossa jne jne. Nyt kolmekymppisenä ja jonkin asteisista paniikkihäiriöistä kärsineenä yritän kovasti opetella olemaan itseeni tyytyväinen paljon vähemmillä suorituksilla. Se on vaikeaa, mutta se on pakko oppia. Ei tämä elämä mikään suoritus ole! Pitää osata pysähtyä ja nauttia oikeasti niistä pienistä asioista. Minulta on mennyt ensimmäisen lapsemme kohdalla monta asiaa täysin ohi, kun olen vain stressannut siitä, onko pyykit pesty ja keittiö siivottu. Niinkun niillä asioilla olisi mitään todellista merkitystä.

itseäni myös opiskelemalla. Ja jatkuvasti kehittelen uusia suunnitelmia, mitä voisin opiskella lisää (=olla parempi ja aikaansaavempi kuin muut).. Alan kohta väsyä tähän itsekin.

tää kiinnostaa mua!

Olen työssäni aivan loistava, vaikka itse en sitä saa sisäistettyä. Muut luulevat minun pystyvän lähes ihmeisiin, itse muista ikuisesti harvat pienet tekemäni virheet, joita tuskin kukaan edes on huomannut tai ainakaan välittänyt niistä. Itsetuntoni on huono enkä uskalla ottaa vaativia uraa edistäviä haasteita kuin puolipakon edessä.



Kotona uuvutan itseni tarjoamalla lapsilleni aivan liikaa kehittävää toimintaa enkä anna heidän olla rauhassa lainkaan. Miehen jalla-jalla-meinikiin palaa hermot heti, jos ryökäle uskaltaa hetkeäkään nauttia rauhassa jostain. Tarkkailen itseäni taukoamatta ja koita olla vaatimatta lapsiltani liikaa. Esikoinen on valitettavasti tainnut periä lunteeni.

perfektionismin takana on usein huono itsetunto. Vaatimukset itseä kohtaan lähtevätkin siitä mitä odotamme muiden meiltä haluavan. Nuoruudessa koulukiusattu alkaa uskoa kiusaajiaan, ja elää unelmassa että "kun olen sellainen joskus niin mua ei enää kiusata".

-Onko oikeesti järkeä laittaa elämänsä siihen, mitä odottaa muiden meiltä oottavan?! Jos vaadimme itseltämme täydellisyyttä, se välittyy myös ihmisiin joiden kanssa olemme tekemisissä. Tämä voi vaikuttaa siihen kuinka tervetulleita olemme kylään. Kyllä vain! Emme välttämättä saa vastakutsuja, koska asetamme kutsumisriman kattoon "omalla täydellisyydellämme".



Kannattaa enempi panostaa siihen sisäiseen hyvinvointiin ja lasten kanssa olemiseen, kuin siihen onko koti vimpan päälle nurmikko kynsisaksilla leikattu.

Kun ikää tulee, niin useimmat oppivat hyväksymään itsensä epätäydellisinä. Tai sitten ei - ja niistä vasta kamalia ämmiä tulee, kun vaativat täydellisyyttä muiltakin.

Valitettavasti se ei ole vain luonteenpiirre. Olet välittänyt lapsellesi "vain paras kelpaa"-viestiä tahtomattasi/sivulauseissa.

Mä luulen, että itselläni osasyy tähän vaatimuslistaan on se, että elin lapsuuteni sellaisten vaatimusten ympäröimänä, joita en kuitenkaan voinut koskaan täyttää. Minä olin aina liian pieni, liian heikko, liian vaalea, liian sinisilmäinen, liian typerä, söin liikaa ja ennenkaikkea olin liian tyttö - ja jatkuvasti yritin olla vähän vähemmän sitä, mitä olin liikaa. Yritin kasvaa suuremmaksi ja vahvemmaksi, joten urheilin ja kuntoilin mielettömiä määriä jo alle 10-vuotiaana, opiskelin oikein urakalla ja tarkkailin syömisiäni, yritin olla poikamainen ja hävittää kaikki tyttömäiset piirteeni. Monet voivat varmasti kuvitella, minkälaisessa kunnossa olin teini-ikäisenä...



Itseni fyysisestä rääkkäämisestä pääsin terapian avulla, ja vaatimustasoni olen muutenkin saanut sellaiseen hallintaan, että suurimman osan ajasta pysyn kohtuullisena itselleni, mutta täysin en ole vaatimuksistani päässyt. Ja on siitä ollut mulle hyötyäkin, olen lukenut ja opiskellut hyvän ammatin ja saanut juuri sitä työtä mitä halusinkin jo nuorena, koska olen vaatinut itseltäni niitä. Olen myös pysynyt kunnossa ja pitänyt itsestäni huolta, remontoinut kotini ja tehnyt monenlaisia asioita siitä huolimatta, että perustin perheenkin hyvin nuorena - koska olen vaatinut sen kaiken itseltäni.



Ainoa, jota en ole pystynyt kunnossa pitämään, on parisuhteeni lasteni isään, koska sen hoito vaatisi joustamista muissa vaatimuksissani. Ennen kaikkea se vaatisi sitä, että pyytäisin jotakuta AUTTAMAAN ja hoitamaan mun lapsiani, jotta saisin kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, ja sitä minä en voi tehdä. Yksi suurimmista vaatimuksistani itselleni kun on se, että minä pärjään itse enkä tarvitse apua.

tuon ketjun ap, jossa kyselen, hyväksyykö miehesi sinut sellaisena kuin olet.



Eksäni on perfektionisti. Hän osaa kaiken, mihin ryhtyy. Ja vuosikymmenet kuuntelin kritisoimista ja nalkutusta. Hän ei ymmärtänyt ihmistä, joka ei ole yhtä täydellinen kuin hän.



Tajusin, että tokaluokkalaisemme oli ominut saman tyylin. Ei mies lapsilta vaatinut ihan samaa kuin minulta, mutta paljon kuitenkin. Tokaluokkalaisemme oli ihannalapsi: aina hyväntuulinen, aina iloinen, teki aina kaiken niin hyvin kuin osasi, aina totteli. Uhmaikääkään ei oikeastaan oikein ollut.



Erotessamme siis ymmärsin tämän dilemman ja aloin sanomaan hänelle, ettei tarvitse olla täydellinen. Tämä kolahti lapseen heti. Hän puhui monta viikkoa "äiti, sinä sanoit, ettei tarvitse olla täydellinen...".



Muutaman viikon jälkeen lapsi sisäistä sen. Häestä tuli tosi hankala...:-). Hän alkoi suuttumaan, murjottamaan, paiskomaan ovia....Minä pidän tätä vain äärimmäisen hyvänä.



Lapset ovat erilaisia. Toinen lapsemme ei todellakaan ole "täydellinen", eikä edes yritä olla. Tietyllä luonteella varustetut imevät suorittamisen itseensä.

pidan itsestani huolta: tanning, kynsihoito 2vk valein, kulmien vahaus, karvojen poisto. kuntosali 3 x viikossa lounastunnilla ja lenkkeily koirien kanssa.



koti aina siisti, siivooja kay joka toinen vkl. kaikki tavarat paikoillaan. siivoan joka piava.



olen tasmallinen ja muistan ystaviani syntyma- ym juhlapaivina. jarjestan juhlia ja olen sosiaalinen, vaikka en aina jaksaisi.



minulla on korekakoulututkinto, mutta koen ala liiankin helpoksi ja opiskelen siksi uutta alaa.



kayn kokopaivatyossa ja tienaan kohtuu hyvin, silti haluan edeta uralla. teen terveellista ruokaa kotona perustervikkeista lahtien.



en vain osaa olla tytyvainen ja ylpea. en koe etta olisin viela saavuttanut mitaan "kunnollista" elamassani.

Olen työssäni aivan loistava, vaikka itse en sitä saa sisäistettyä. Muut luulevat minun pystyvän lähes ihmeisiin, itse muista ikuisesti harvat pienet tekemäni virheet, joita tuskin kukaan edes on huomannut tai ainakaan välittänyt niistä. Itsetuntoni on huono enkä uskalla ottaa vaativia uraa edistäviä haasteita kuin puolipakon edessä.

Kotona uuvutan itseni tarjoamalla lapsilleni aivan liikaa kehittävää toimintaa enkä anna heidän olla rauhassa lainkaan. Miehen jalla-jalla-meinikiin palaa hermot heti, jos ryökäle uskaltaa hetkeäkään nauttia rauhassa jostain. Tarkkailen itseäni taukoamatta ja koita olla vaatimatta lapsiltani liikaa. Esikoinen on valitettavasti tainnut periä lunteeni.

vahva tahto ja kova kilpailuvietti ollut vauvasta asti, on päiväkoti-ikäinen.

Itselläni 2 korkeakoulututkintoa ja tuntuu, että vielä on niin paljon asioita joita en tiedä ja haluan oppia.

vastaaja 6

Nuorena vaadin itseltäni paljon lähinnä opiskelujen suhteen eli halusin tietyn opiskelupaikan, jonne on aika vaikea päästä. Kun olin valmistunut yliopistosta, halusin vielä tehdä pari aika työlästä lisäpätevöitymistä ammattiini. Toinen on vielä vähän kesken. Nyt olen saanut lapsia nelikymppisenä ja olen huomannut, että lapseni ja mieheni ovat minulle kaikkein tärkeintä elämässäni. Aion tehdä vielä kesken olevan koulutukseni valmiiksi, mutta muuten en enää suunnittele lisäkoulutuksia.



Nyt ajattelen, että haluan tehdä työtäni perheen ehdoilla ja nauttia ihanista lapsistani ja puolisostani. Seuraavaksi voisin kuntouttaa itseni taas raskauksien jälkeen hyväkuntoiseksi juoksulenkeillä ja muullakin treeneillä ja toivoa hyvää terveyttä, jotta voi täysillä nauttia elämästä!