Onko täällä muita, joilla lapset ovat syntyneet todella pitkällä aikavälillä?
Minkalainen elämäntarina teillä on?
Meillä on ny vauva, todellakin vanhoilla päivillä saatu, ja muutenkin lapset epätavallisilla ikäeroilla. Ihan viimeaikoina olen toistuvasti törmännyt siihen olettamukseen, että lapsilla on useita eri isiä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kaikki on samalle miehelle.
Meillä siis esikoinen 22v, sitten "ensimmäinen sarja" 12v ja 2x 9v ja nyt pieniä "toinen sarja" eli 4v, 2v ja 5kk. Ikää minulla on jo 48v eli olen tosi iäkäs äiti näille nuorimmille, tiedän sen.
Sais esikoisen ihan "tavallisen ikäisinä" eli 26-vuotiaana. Toista lasta ei hartaista toiveista huolimatta kuulunut ja lopulta ikäeroksi tuli 10 vuotta! Kun kaksoset sitten syntyivät, ajattelin lapsilukumme olevan täynnä.
Kuitenkin jossain vaiheessa aloimme toivoa vielä yhtä "iltatähteä". Sen saimmekin ja sitten meillä kävi rehellinen lipsahdus ja tulin suunnittelemassa raskaaksi, saimme iltatähdelle kaverin. Mies olikin sitten menossa sterilisaatioon, mutta lääkäri ja itsekin ajattelin, etten varmaan enää raskaaksi tulekaan, kun toiseksi viimeisen lapsen jälkeen kuukautiset eivät enää alkaneet lainkaan. Olinhan jo 46-vuotiaana harvinaisen iäkäs synnyttäjä. Mutta niin vain saimme vielä yhden vauvan ja en kyllä kadu, vaikka välillä hurjan väsynyt olenkin. Viimeisen synnytyksen jälkeen sain komplikaatioita ja kohtuni poistettiin, joten nyt ainakin lapsiluku on täysi!
Kommentit (9)
Eri liitoista tosin.
Sain toisen ns. mummoiässä (43). Toivottuna.
Olen elämälle todella kiitollinen kahdesta ihanasta lapsesta, jotka rakastavat toisiaan ehdoitta ja suunnattomasti. Kun vanhempi lapsi on isällään, pienempi ikävöi isoaveljään.
Vasta nyt minusta tuntuu, että koko perhe on kasassa.
Onnittelut ihanan isosta katraastasi! Upeaa, että olet onnistunut saamaan lapsia noinkin helposti ja vielä myöhemmällä iällä.
Ei ole muuta kommentoitavaa kuin etta lapsikatraasi kuulostaa tosi hienolle. Olen ehka jopa vahan kateellinen ;)
Toivottavasti jaksat nauttia myos nuorimpien vauva-ajasta, uskon etta valilla vasyttaa.
Tsemppia ja kaikkea hyvaa.
Ihana, että joillain on erikoisia ikäeroja. Välillä tuntuu, että se ainoa ja oikea ikäero on kaksi vuotta.
17v, 2v ja 1v. Olen kohta 40v itse ja painiskelen sen asian kans, et onko meidän lapset tässä..? Järki sanoo et nyt riittää, mut välillä yllätän itseni haaveilemasta vielä yhdestä. Vauvakuumeesta ei kai ikinä toivu : )
Ihana, että joillain on erikoisia ikäeroja. Välillä tuntuu, että se ainoa ja oikea ikäero on kaksi vuotta.
Minulla on neljä lasta isoilla ikäeroilla. En ensinnäkään ole niin käytännöllinen, että hoitelisin kaksi vaippaikäistä helposti yhtäaikaa. Kun sain esikoisen aika nuorena, kätilö sanoi synnytyssalissa minulle ja miehelleni, että pariin vuoteen en halua teitä täällää nähdä. :)
Esikoinen oli 14-vuotias kuopusen syntyessä.
Meillä tosin on kahteen kertaan 2 vuoden ikäero :), eli esikoisella ja toisella lapsella on ikäeroa liki tasan 2 vuotta. Kolmannella ja neljännellä lapsella on ikäeroa 2 ja puoli vuotta.
Esikoisen sain 22-vuotiaana, joten hänelle olen ollut nuori äiti :), samoin vielä toiselle lapselle.
Kolmannen lapsen sain "normi-iässä", eli 29-vuotiaana.
Kuopuksen syntyessä olin 36-vuotias. Eli en nyt niin kauhian vanha vielä, mutta vanhempi äiti kuitenkin.
Esikoisen yläasteen vanhempainilloissa olin selkeästi nuorin äiti :). Nyt kolmosen vanhempainilloissa olen ihan samaa ikätasoa kuin muut äidit/isät. Ja kuopuksen mennessä yläasteelle tulen olemaan vanhimmasta päästä.
Ja nyt 7-vuotiaalla kuopuksella on kaksi aikuista sisarusta :-), mikä ajoittain häkellyttää ihmisiä kun saavat tuon tietää.
ja lapset sarjaa 17v (heinäk), 11v (heinäk), 8v ja 7 kk
ELi esikoisen ja kakkosen välissä 6 v, kolmosen ja kuopuksen välissä 8 v.