apteekkiasiaa

Voisitteko te arvoisat apteekkityöläiset tehdä meille kanssamammoille palveluksen. Opettakaa niille opiskeleville farmaseuteille ja proviisoreille pari elämän tosiasiaa. 1. eläkeläisillä voi olla paljon aikaa ja vähän juttukavereita. He saattavat (eivät kaikki ja aina) keskustella teidän kanssa mielellään lääkkeidensä annostelusta ja sivuvaikutuksista. 2. pikkulasten vanhemmilla ei ole aina aikaa eikä halua jutella vastaavista asioista.

Minä ymmärrän sen, että opiskelijalla jotkut hommat kestää vakituista kauemmin ja he monasti tekevät asiat millilleen niin kuin luennolla on sanottu, mutta mutta.. Kun minulla on aika pieni korvakipeä lapsi esim. niin ne pilkulleen jaarittelut lapsen painosta (tarkistus pitkän kaavan mukaan, että annostus on oikea ja kaikki kuitenkin tietävät, että lasten lääkkeen annostus ei aina todellakaan ole niin 0.1 ml päälle edes ruiskussa saati sitten suussa, saati että antibiootilla sillä olisi edes 0.1ml tarkkuudella väliä), lääkkeen antotavasta ja kellon ajasta, sivuvaikutuksista jne kaikki maailman asiat. Sitten siihen päälle se ymmärrettävä vaikeus siinä lääkkeen sekoituksessa. Niin voisitteko jooko sanoa niille pilkun viilaajille, että jos kysyttäessä vastataan lääkkeen olevan tuttu, niin se tarkoittaa että se on tuttu. Lääke kouraan ja seuraava asiakas tiskille (ja muksu kotiin sairastamaan rauhassa). Ja joo mä ymmärrän, että on ihmisiä ja lääkkeitä, joiden kanssa on parempi olla tosi tarkkana, mutta pikkulasten antibiootti ei ehkä kuulu niihin. ja jos vanhemmat ei ole lääkettä antavaa sorttia siis että se lääkkeen antaminen vaan tuppaa unohtumaan, niin se puolen tunnin tarinatuokio se kiljuva mukula kainalossa ei juuri siihen auta.