Pysytkö rauhallisena ja lempeänä jos (iso) lapsesi kiukuttelee?

Nykyisin tulee onneksi huudettua hyvin, hyvin harvoin.



Kilahdan kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä sellaisesta, kun lapsi alkaa parkua ja syyttää mua jostakin asiasta, joka ei todellakaan ole mun syyni tai vikani. Viimeksi silloin kun tokaluokkalainen ulisi mulle raivoissaan, kun kerroin että HAUKKA ON NOPEAMPI LENTÄJÄ KUIN KOTKA. Piruako minä sille voin kun en ole noita lintuja suunnitellut aaarg prrrkl.



Reagoin ihan ylimitoitetulla ahdistuksella yleensäkin silloin jos lapsi käyttäytyy tavalla joka musta vaikuttaa "hemmotellulta". Se oma pelko epäonnistumisesta kasvattajana saa joskus ylireagoimaan.



Mutta tosiaan yleensä onnistun säilyttämään onneksi malttini.

Jos lapsi kiukuttelee?



Kyllä silloin on ihan oikeus sanoa napakasti, että nyt releet niskaan ja menoksi!

Eli, ei en pysy aina rauhallisena lapseni kiukutellessa.

Luulin olevani todella kärsivällinen ja tasainen. Not! Pienet uhmakkaat lapset ovat saaneet minut huutamaan monta kertaa. Vauvat eivät ikinä, mutta sellaiset 2v-6v. Meillä on tosi vauhdikkaita, puheliaita ja eläväisiä lapsia, jotka ovat aivan ihania, mutta myös hyvin omapäisiä jääriä kaikki.



En haluaisi huutaa,mutta täytyy sanoa että usein se tepsii. Puolustukseksi täytyy myös sanoa, että olen myös hyvin rakastava ja nautin lasten kanssa olemisesta ja puuhaamisesta ja meillä tunteista puhutaan ja niitä näytetään hyvin avoimesti.

sillä unohtuu murheet. Ihan turha taistella tahdoista.

Isompien lasten ollessa pieniä en tosiaankaan pysynyt. Karjuin välillä pää punaisena jostain tekemisestä tai tekemättä jättämisestä. Ihan joutavaa puuhaa :O



Nykyään en juurikaan hermostu mistään. Kuopuksen kiukuttelutkin menee aika lailla kevyesti. Ei hän juuri kiukuttelekaan kuin väsyneenä ja silloin ei aikuisen hermostuminen auta yhtään.

ap

äänelläni,eleillä tai ilmeillä viestitä et jotain on vialla mut kun eskari-ikäinen tyttö alkaa vääntään naamaansa niin sit saattaa hermo mennä.Varsinkin jos sitä turhan pillittämistä jatkuu sen puol tuntia.Yllättävän tiukka ja ankara sitä voikin omalle lapselle olla mut mä haluun et toi tyttö tajuaa ettei se voi märrittää tahtoansa periksi loputtomiin.Pari kertaa oon kyl "vahingossa" sanonut pahemmin kuin on ollut tarkoitus.Tai ei varsinaisesti pahemmin vaan 6 vuotiaan kehitykselle liian aikuismaisesti.Eihän ton ikäinen tajua sarkasmia.Kerran pari kuukautta sitten sanoin sille kun se eteisessa märsäs sitä ettei halunnut laittaa haalaria.Parhaalla kaverilla on housut ja takki niin tämähän aloitti kans ettei pidä haalaria.Sanoin siinä et kato ittees peilistä miltä sä näytät,noin rumaa naamaa en muista koskaan nähneeni.Se itki sitä isällensä vielä monta päivää kun hän on maailman rumin.Mä tarkoitin et se pillittäminen on ruman näköistä.=)