Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen käyttäytyminen
12.04.2011 |
Ihan ensiksi painotan oikein kunnolla että mieheni ei ikinä kävisi käsiksi minuun tai lapseemme, hän on itse sanonut ja luotan siihen täysin. Ja toiseksi painotan, en halua kuulla sitä että erotkaa, vaan jotain kokemuksia tai neuvoja miten asiasta voitaisiin selvitä tai edes vähän parantua. Ja toivon että jaksatte lukea vuodatukseni.
Nyt itse asiaan. Mieheni on todella äkkipikainen ja lyhythermoinen. Suuttuu pienistäkin asioista jos jokin ei mene putkeen ja kiroaa aina minkä kerkeen. Yleensä jos jotain hajotettavaa on tarjolla niin hajottaa varmasti.
Otetaan vaikka esimerkkinä, viime yönnä. Lapsemme nukkuu yleensä sen 12 tuntia putkeen ja ikää vauvalla on 6 ½ kuukautta. Viime yönnä heräsi yhden aikoissa kauheaan huutoon, luulen että pikkuinen näki painajaisia. Pyysin miestäni nousemaan sängystä lohduttamaan (hän harvemmin lohduttaa ja haluaisin hänenkin onnistuvan siinä vauvan rauhoittamisessa), no mies meni ihan kiltisti. Meillä vauva yleensä rauhottuu kun ottaa syliin ja laittaa tutin suuhun, mutta mies ei löytänyt tuttia sängystä. Siinä vaiheessa alko kauhea kirominen vauvan edessä (MISSÄ VITUSSA SE TUTTI NYT VITTU ON. PERKELE) ja vauva jatkaa huutamistaan. Tässä vaiheessa mä puutun kuvioihin ja sanon miehelle että ei se tolla tavalla rauhotu, mies lähtee yläkertaa ja totean sille että ei sapuskaa tartte hakea, vauvaa pitää vaan lohduttaa ja rauhotella. Mies tiuskii mulle että en mä mitää ruokaa haekkaa vaa vittu tutin. Siinä vaiheessa oon käynny nappaamassa vauvan syliini ja saanu rauhottumaa. Nostan vauvan peiton ja kas siellähän se tutti on. Kaikki päättyi loppujen lopussa siihen että mies menee vittuuntuneena jatkaamaan unia. Mä sanon vauvalle hyvät yöt ja hän rupeaa rauhassa uudestaan nukkumaan. Itse takaisin nukkumaan mennessäni totean miehelle että teeppä toi viel kerran että suutut noin pienestä vauvan edessä ni voitat siinä vain joka hemmetin kerran itselles nukkumapaikan yläkerrasta sohvalta. Asia jää siihen.
Muitakin todella pieniä asioita on mistä mies suuttuu, esim. jollei joku peli menee putkeen ja hän häviää niin melko varmaan lentää ohjain vähintään lattialle jollei muualle. Olen puhunut tästä miehelle ja hän tiedostaa asian. Hän on itse sanonut että kaikki vaan ärsyttää. Tässä vaiheessa olen kysynyt että mitä tarkoittaa kaikki. No poikamme häntä ei ärsytä, mutta minä kuulemma esim. ärsytän. Olen ehdottanut taukoa, hän ei halua erota eikä halua taukoa. Rakastaa perheettään yli kaiken, olen sanonut siitä että sen on rauhoituttava, nyt penska ei vielä tajua niin hyvin kaikkea iskän vihaa, mutta kun kasvaa niin varmasti se rupeaa vaikuttamaan penskaankin ja sitä en todellakaan halua. Siinä olenkin sanonut miehelle, että mulla loppuu jossain vaiheessa kärsivällisyys ja siinä vaiheessa lähdemme vauvan kanssa ovesta ja siinä vaiheessa kaikki on myöhäistä. Mies on luvannut muuttaa tapojaan, mutta mitään muutosta mihinkään suuntaan ei ole tullut.
Olen pyytänyt häntä menemään puhumaan jollekkin ammattiauttajalle. Tai tyyliin jonnekki vihan hallinta kursseille tai muuta vastaavaa. Se on hänen mieleestään aivan turhaa kun asia ei siellä muutu miksikään. Mulla alkaa keinot loppua. Mä en edelleenkään pelkää sitä että mies kohdistaisi vihansa minuun tai etenkään vauvaan, koska hän on itsekkin sanonut että hän ei tule sitä koskaan tekemään. Lähinnä pelkään sitä että jos kiukuspäissään viskoo tavaroita ja lapsi saattaa juuri väärällä hetkellä pöllähtää paikalle että se tavara osuu häneen tai niitä kiukkupurkauksia ja lapsi ottaa sen itteensä ja kärsii siitä varmasti jos iskä on vihainen. Etenkin kun yleensä asiat ovat niin mitättömän pieniä, jollei joku vaan mene putkeen.
Tästä syystä en ole kertaakaan jättänyt lasta 6 ½ kuukauden aikana yksin isänsä kanssa. En halua kuvitella sitä mitä voisi tapahtua jos lapsi rupee huutamaan ja isä ei saa lasta rauhottumaan. Kuinka paljon sitten lentää tavarat ja sitte lapsi ei ainakaan rauhotu.
Tuntuu että mies tiedostaa tilanteen, mutta kun pinna palaa niin hän ei vaan tajua sitä mitä tekee. Aina tilanteen jälkeen pyytää anteeksi ja on pahoillaan ja sanoo ettei tajua mikä häneen meni, mutta mä olen jotenkin kyllästynyt antamaan anteeksi ja väsynyt tähän tilanteeseen. Mä haluan että vauvalla on turvallinen olo.
Toivoisin todellakin vinkkejä. Haukkuja en nyt välttämättä jaksa kuunnella tästä asiasta jos suinkaa olisi mahdollista.
Kommentit (33)
Olin ennen todella temperamenttinen ja hirveä ihminen. Tavarat lenteli herkästi, haukuin, huusin. Tein melkein kaiken muun kuin löin tai kävin muuten fyysisesti käsiksi.
Kävin jo muutenkin terapiassa (olin siis tähän aikaan n. 20v) jossa käsiteltiin paljon lapsuuttani mutta nämä raivarini olivat jääneet vähemmälle.
Lopulta näitä alettiin käsittelemään ja selvisi että aika paljolti tuon olin kotona oppinut koska isäni toimii aivan samalla tavalla. Pienikin pettymys, asiat ei suju jne. niin alkaa raivoaminen ja kamat lentää. (Lopulta kyllä isä löi äitiäni). Pitkään töitä tein mutta nyt olen onneksi saanut tuon jätettyä taakseni. Ennen en kuitenkaan tunnistanut itsessäni tuota, vaikka kuinka puhuin että vihaan sitä miten isäni käyttäytyi.
Toki vieläkin suutun, mutta jos itse huomaan että se totaali raivari lähestyy niin osaan jo käsitellä sitä.
Suosittelen siis vahvasti sitä terapiaa! Eivät monet siihen usko, varsinkaan ennen kuin ovat siellä edes sen pari kertaa käyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muttei se, että toinen myöntyy, joustaa, etsii ratkaisua ja ymmärtää loputtomasti YKSIN palvele parisuhdetta. Parisuhteessa pitäisi olla KAKSI aikuista toimiakseen optimnaalisesti ja jotta siitä yhteisesti rakkausenergiasta menisi suurin osa johonkin muuhun kun toisen kiukunpuuskien selvittelyyn.
Aina puhutaan siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla jne., mutta te ette vaan tajua, että se on yhtä tyhmää, kuin sanoa, että naisen pitäisi olla 175 cm pitkä, 55 kg, isotissinen, iloinen ja nauravainen ja hyvä sängyssä. Kaikki ei vaan ole sellaisia eikä koskaan tulekaan sellaisiksi. Parisuhteet on sama juttu ja miehet myös. Te olette sen oman miehen valinneet ja jos haluatte hänen kanssaan suhdetta jatkaa, teidän tulee hyväksyä oma (tyhmä?) valintanne ja miehen luonne. Kuten sanoin, kaikkea ei pidä eikä tarvitse hyväksyä, säännöt ja rajat pitää olla, mutta parisuhteessa ei saa olla rajapoliisia.
Miten sitä voi olla niin vaikea ymmärtää?
Mitäs jos joskus nauhoittaisit miehesi kettuilun ja jälkeenpäin rauhallisella hetkellä antaisit hänen itse kuunnella miltä iskän raivarit kuullostaa sinun ja vauvan korviin. Nauhoitus onnistuu nykyään helposti vaikka kännykällä.
Muttei se, että toinen myöntyy, joustaa, etsii ratkaisua ja ymmärtää loputtomasti YKSIN palvele parisuhdetta. Parisuhteessa pitäisi olla KAKSI aikuista toimiakseen optimnaalisesti ja jotta siitä yhteisesti rakkausenergiasta menisi suurin osa johonkin muuhun kun toisen kiukunpuuskien selvittelyyn.
Aina puhutaan siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla jne., mutta te ette vaan tajua, että se on yhtä tyhmää, kuin sanoa, että naisen pitäisi olla 175 cm pitkä, 55 kg, isotissinen, iloinen ja nauravainen ja hyvä sängyssä. Kaikki ei vaan ole sellaisia eikä koskaan tulekaan sellaisiksi. Parisuhteet on sama juttu ja miehet myös. Te olette sen oman miehen valinneet ja jos haluatte hänen kanssaan suhdetta jatkaa, teidän tulee hyväksyä oma (tyhmä?) valintanne ja miehen luonne. Kuten sanoin, kaikkea ei pidä eikä tarvitse hyväksyä, säännöt ja rajat pitää olla, mutta parisuhteessa ei saa olla rajapoliisia.Miten sitä voi olla niin vaikea ymmärtää?
Tähän vastaan sen verran että tämä luonne on tullut näkyviin vasta 3 vuoden yhteiselomme jälkeen. Alussa kaikki olikin hyvin, riitoja tietty oli mut ne selvitettiin puhumalla ja kummallekkaan ei jäänyt pahaa mieltä tai muuta vastaavaa. Miten olisin sillon voinut aavistaa et miehestä paljastuu tuollainen. Mä rakastan miestäni todella paljon se tässä tämän asian tekeekin niin vaikeaksi että antaa kaiken mennä silmien välistä, rakkaus on sokea ja tiedän ettei se ole mikään tekosyy.
Tuo videointi on kyllä hyvä idea. Sitä voisinkin kokeilla, eikä sellainen ole tullut mieleenikään. Kannattaa se keino ainakin kokeilla jos miehen silmät avautuisivat ja hän huomaisi käytöksensä laadun. Kiitos tuosta ideasta!
Ja mä olisin valmis menemään yhdessä parisuhdeterapiaan ja tukemaan miestä tässä asiassa. Mies ei siihen vaan suostu, enkä voi häntä pakoottaakkaan. Hänen mielestään tuntemattomalle henkilölle omien ongelmien puhumista ei todellakaan ole kuulemma mitään hyötyä. Ja niinkuin mainitsin, olen pyytänyt häntä puhumaan edes asiasta veljelleen, tai minulle että mikä niin paljon riepoo. Aina kun yritämme keskustella asiasta saan kysymyksiini vastauksia joko en tiiä, mmhh tai jaa-a. Tässä vaiheessa turhaudun taas kun ei pystytä edes asiasta keskustelemaan että suhde paranisi ja asia jää siihen..
Pahasti rupee näyttämään siltä että ero on ainoa ratkaisu, tai edes tauko. Vaikka en missään tapauksessa haluaisi kumpaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parisuhteen vakiokaavaa, kuten sanoit, eivät ihmisetkään pysy samana. Ei se mies, jonka kanssa menin naimisiin pysy samanlaisena kaikkina vuosina yhdessä kuten en minäkään. Ihmiset kykenevät muuttumaan sekä muuttuvat tahtomattaan.
Miehen todellinen luonne on saattanut tulla esiin ap:n tapauksessa vasta lapsen synnyttyä. Ei ap:n tarvitse "hyväksyä valintaansa ja miehen luonnetta", jos ne uhkaavat vauvan hyvinvointia. Terveeltä aikuiselta mieheltä voi odottaa kykeneväisyyttä muuttua ja muuttaa käytöksensä kurssia jos hän havaitsee sen haitalliseksi. Ap:n miehen käytös ei välttämättä ole myöskään pysyvää vaan kenties hän reagoi vastuun tuomaan stressiin tällä tavoin.
Ei ap mielestäni pyri muuttamaan miestään kohti mitään ihanneaviomies-kuvaa vaan ihan vain karsimaan epätoivottavan käytöksen vauvan läheisyydessä. Täysin aiheellista minusta.
Sinulla lienee oma tarinasi, jonka haluat tuoda esille. Viisainta olisikin tehdä se omassa keskustelussaan. Tässä keskustelussa puhut aiheen vierestä peilatessasi omaan elämääsi ja tilannettasi ja istutat meille muille sinun tilanteeseesi sopivat roolit.
Aina puhutaan siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla jne., mutta te ette vaan tajua, että se on yhtä tyhmää, kuin sanoa, että naisen pitäisi olla 175 cm pitkä, 55 kg, isotissinen, iloinen ja nauravainen ja hyvä sängyssä. Kaikki ei vaan ole sellaisia eikä koskaan tulekaan sellaisiksi. Parisuhteet on sama juttu ja miehet myös. Te olette sen oman miehen valinneet ja jos haluatte hänen kanssaan suhdetta jatkaa, teidän tulee hyväksyä oma (tyhmä?) valintanne ja miehen luonne. Kuten sanoin, kaikkea ei pidä eikä tarvitse hyväksyä, säännöt ja rajat pitää olla, mutta parisuhteessa ei saa olla rajapoliisia.
Miten sitä voi olla niin vaikea ymmärtää?
Aikoinani seurustelin miehen kanssa (meillä ei onneksi ollut lapsia!) jonka käyttäytyminen oli hyvin samanlaista kuin miehesi. Osasi olla ihana ja hellä, mutta kun hermot menivät niin tavarat lentelivät. Sitten tavarat lentelivät minua päin ja sitten lentelin minä. Enkä ikinä olisi uskonut, että mies voisi minua pahoinpidellä. Ja henkinen väkivalta (jota mielestäni teilläkin jo on) oli todella pahaa, eli nimenomaa se pelko! Koskaan ei tiennyt, mistä mies hermostuu ja mitä heittää ja osuuku itse heiton tielle. Ja hänkin kyllä aina pyysi anteeksi ja osasi jopa itkeä huonoa käytöstään, lupasi muuttaa tapansa, minä annoin anteeksi ja taas oltiin kierteessä.
Pääsin eroon suhteesta vasta kun miehen kaverit huomasit tilanteen ja auttoivat minut pois. Siinäkin vaiheessa tilannetta pitkitti se, että mies alkoi uhkaamaan itsemurhalla, jos hänet jätän. Onneksi kuitenkin sain suhteen päättymään ja tietääkseni mieskin on edelleen elossa.
Joten jos miehesi ei ole valmis toimenpiteisiin käytöksensä muuttamiseksi, niin jo teidän vauvan turvallisuuden kannalta toivon, ettet ajattele ero mahdottomana ajatuksena. Lapsen on kuitenkin parempi olla ilman isää kuin elää perheessä, jossa äiti elää pelossa ja lapsen turvallisuus ja mielentereys on vaarassa.
Tsemppiä kuitenkin, toivottavasti saatte tilanteen ratkaistua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli näin kyökkipsykoloogille mieleen, että miehellä taitaa olla ongelma ainakin siinä, että ei osaa erottaa tunnetta ja tekoa.
Jokaista meitä ärsyttää, vityuttaa, raivostuttaa jne. Ihan varmastai.. Mutta suurin osa ei hajoita tavaroita eikä rähjää muille, varsinkaan pikkulapsille. Eli tunne ei oikeuta mitä tahansa tekoa, vaan sille pitää löytää järkevämpiä purkautumistapoja. Ja vaikka mies ei pitäisi omaa käyttäytymistään ongelmana, sinulle se selvästi on sitä ja siksi on ihan riittävä syy hakea apua tai muuten korjata tilannetta.
miestäsi et voi muuttaa,eikä mieskään itseään, mutta mies voi opetella uusia tapoja, jos vain haluaa.
parisuhteen vakiokaavaa, kuten sanoit, eivät ihmisetkään pysy samana. Ei se mies, jonka kanssa menin naimisiin pysy samanlaisena kaikkina vuosina yhdessä kuten en minäkään. Ihmiset kykenevät muuttumaan sekä muuttuvat tahtomattaan.
Miehen todellinen luonne on saattanut tulla esiin ap:n tapauksessa vasta lapsen synnyttyä. Ei ap:n tarvitse "hyväksyä valintaansa ja miehen luonnetta", jos ne uhkaavat vauvan hyvinvointia. Terveeltä aikuiselta mieheltä voi odottaa kykeneväisyyttä muuttua ja muuttaa käytöksensä kurssia jos hän havaitsee sen haitalliseksi. Ap:n miehen käytös ei välttämättä ole myöskään pysyvää vaan kenties hän reagoi vastuun tuomaan stressiin tällä tavoin.
Ei ap mielestäni pyri muuttamaan miestään kohti mitään ihanneaviomies-kuvaa vaan ihan vain karsimaan epätoivottavan käytöksen vauvan läheisyydessä. Täysin aiheellista minusta.
Sinulla lienee oma tarinasi, jonka haluat tuoda esille. Viisainta olisikin tehdä se omassa keskustelussaan. Tässä keskustelussa puhut aiheen vierestä peilatessasi omaan elämääsi ja tilannettasi ja istutat meille muille sinun tilanteeseesi sopivat roolit.
Aina puhutaan siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla jne., mutta te ette vaan tajua, että se on yhtä tyhmää, kuin sanoa, että naisen pitäisi olla 175 cm pitkä, 55 kg, isotissinen, iloinen ja nauravainen ja hyvä sängyssä. Kaikki ei vaan ole sellaisia eikä koskaan tulekaan sellaisiksi. Parisuhteet on sama juttu ja miehet myös. Te olette sen oman miehen valinneet ja jos haluatte hänen kanssaan suhdetta jatkaa, teidän tulee hyväksyä oma (tyhmä?) valintanne ja miehen luonne. Kuten sanoin, kaikkea ei pidä eikä tarvitse hyväksyä, säännöt ja rajat pitää olla, mutta parisuhteessa ei saa olla rajapoliisia.
Miten sitä voi olla niin vaikea ymmärtää?
Suokaa anteeksi, että floodaan tän ketjun.
Mulla ei ole mitään henk. koht. tarinaa, jota haluaisin tuoda esille tai joka liittyisi sen kummemmin mihinkään tässä ketjusssa esitettyyn. Olen toki oman kokemukseni perusteella ymmärtänyt sen, mitä yritän selittää.
Tietysti ihmiset muuttuu, mutta ei ne yleensä ihan radikaalisti muutamassa vuodessa muutu kuitenkaan. Yleensä kyse on siitä, että toinen tajuaa, ettei se kuva, jonka puolisosta oli rakentanut, oikeasti vastaakaan todellisuutta. Ja oli miten oli, tuokin on sivuseikka.
Pääasia on, että kun ap tai kuka hyvänsä muu sanoo, ettei todellakaan tahdo erota tai pitää taukoa, se on ristiriidassa hänen oman käytöksensä kanssa. Asiat voisivat muuttua, jos hän olisi valmis menemään vielä pitemmälle omissa myönnytyksissään. Niin ei kuitenkaan ole, vaan ero tuntuu kuitenkin hänestä (ja monesat muusta) helpommalta tai paremmalta vaihtoehdolta. Ihmiset pitää parisuhteessakin niin helvetin tiukasti kiinni niistä omista näkemyksistään ja omista rajoistaan, ettei ole valmiita oikeasti ottamaan huomioon sitä toista puoliskoa eli puolisoa kokonaisena ihmisenä, jolla on menneisyys, tulevaisuus ja nykyisyys, joita kukaan muu ei oikeasti voi kokonaisuudessaan käsittää ja ymmärtää.
Ei tämä ole mikään vakiokaava, vaan sellainen yleispätevä asia, joka toimiikaikissa ihmissuhteissa. Kaavasta ei ole kyse.
Mitäköhän ihmeen rooleja olen istuttanut tässä ketjussa? Tuon vain esille oman näkemykseni, joka sattuu poikkeamaan keskiverto av-mamman näkemyksestä, mutta sehän täällä ei tunnetusti olekaan sallittua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka ei ole hermostunut ja tiuskinut vauvalleen, lapselleen ja miehelleen. Ei ne tunteet aina pysy aisoissa kenelläkään, paitsi jos on mieleltään sairas.
tuli näin kyökkipsykoloogille mieleen, että miehellä taitaa olla ongelma ainakin siinä, että ei osaa erottaa tunnetta ja tekoa.
Jokaista meitä ärsyttää, vityuttaa, raivostuttaa jne. Ihan varmastai.. Mutta suurin osa ei hajoita tavaroita eikä rähjää muille, varsinkaan pikkulapsille. Eli tunne ei oikeuta mitä tahansa tekoa, vaan sille pitää löytää järkevämpiä purkautumistapoja. Ja vaikka mies ei pitäisi omaa käyttäytymistään ongelmana, sinulle se selvästi on sitä ja siksi on ihan riittävä syy hakea apua tai muuten korjata tilannetta.
miestäsi et voi muuttaa,eikä mieskään itseään, mutta mies voi opetella uusia tapoja, jos vain haluaa.
Juuri tätä. Mun puolesta mies saa raivota, kunhan tekee sen jossain muualla niin ettei kenenkään satu tai kukaan ei loukkaannu. Ymmärrän sen että hänen pitää purata vihansa, mutta tolla tavalla miten hän tekee sen niin sitä en pysty hyväksymään. Ja siinä olenkin häntä pyytänyt muuttumaan tai edes hieman edes auttamaan asiaa, ei tietenkään voi hetkessä muuttua, mutta jos on edes halua yrittää muuttua niin kyllä niitä muutoksia pitäisi jo näkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hyvä ap vaan altista lastasi tuollaiselle käytökselle. Vaikkei miehesi koskaan löisikään sinua tai lasta (mitä epäilen pidemmän päälle,) niin haluatko, että lapsista tulee säikkyjä tai että he oppivat samanlaisen toimintamallin?
Kyllä mun mielestä aikuisen ihmisen on pakko osata hiukan hillitä kiukkuaan. Ei heti voi paiskoa tavaroita ja kirota ja karjua. Toki jokainen ihminen joskus hermostuu ja tekee jotain harkitsematonta, mutta ei tuollainen ole normaalia jatkuvasti. Ei teidän täydy koko ajan olla varpaillaan, että mistä se taas ottaa pulttia.
Eli jos mies haluaa pitää perheensä, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin terapia. Jos hän ei yksin halua mennä, on tietysti reilua, että lähdet mukaan. Mutta kyllä tuo ongelma on ensisijaisesti miehellä. En usko teidän niinkään kaipaavan pariterapiaa. Ja jos mies on aidosti pahoillaan käytöksestään, hän myös ymmärtää, ettei voi jatkaa noin. Omia konsteja hänellä ei varmaan ole muuttaa toimintaansa, kun ei ole tehnyt mitään. Ja silloin asiantuntijat voivat auttaa.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen näkökulmasta on ihan sama, heitteleekö miehesi kiroillen tavaroita vai käykö lapseen käsiksi. Tilanne on joka tapauksessa pelottava ja luettavissa henkiseen väkivaltaan.
Miehesi käytökselle löytyy varmasti syy sylttytehtaalta eli lapsuuden kodin kasvatustavoista ja ilmapiiristä. Aikuinen ihminen on kuitenkin vastuussa käytöksestään. Miehesi on ehdottomasti terapian tarpeessa.
Sinulla on valta katkaista pahan perintö ja antaa lapsillesi ehjä lapsuus. Jos miehesi ei halua sitoutua samaan muuttamalla käytöstään, ota ero.