olen alkoholisti ja mua kaduttaa mitä oon lapsilleni tehny!

Niin kaduttaisi ketä tahansa. Mutta menneisyyteen kun ei voi vaikuttaa. Onneksi tulevaisuuteen voi ja olet ap hienosti onnistunut jättämään viinanhuuruisen elämän taaksesi. Varmasti lapsesi osaavat tätä arvostaa ja rakastavat sinua sellaisena kuin olet!

Toivon sulle sydämestäni pysyvää raittiutta ja voimia, sekä myös vapautumista syyllisyydestä! Tässä muutama linkki, jotka valitsin sinua ajatellen, myös yksi riippuvuuksia käsittelevä kirja sekä monipuolisesti mielestäni koskettavia ja tukea-antavia sivustoja :)

Niin kaduttaisi ketä tahansa. Mutta menneisyyteen kun ei voi vaikuttaa. Onneksi tulevaisuuteen voi ja olet ap hienosti onnistunut jättämään viinanhuuruisen elämän taaksesi. Varmasti lapsesi osaavat tätä arvostaa ja rakastavat sinua sellaisena kuin olet!

Kylläpä hienosti kehotat ap:ta ohittamaan kaiken lapselleen aiheuttaman paskan, ihan kuin se olisi niin, että NYT kun ap:lla on halua ja kykyä olla kunnon äiti, lapset tuosta vaan eheytyvät ja kaikki on kunnossa.

Ei todellakaan ole!

Ap. en tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta jos tuota on kestänyt vuosia, on aivan varmaa, että lapsiisi on jäänyt syviä psyykkisiä jälkiä. Voi olla että he ovat oppineet peittämään ne, koska pelkäävät näyttää sinulle todellisia tunteitaan, eihän se ole koskaan kannattanut. He saattavat myös edelleen olla äärimmäisen varuillaan sen suhteen, että saatat ruveta taas ryyppäämään, ja jättä heidät heitteille.

On äärimmäisen hienoa, että olet saanut elämäsi kuntoon. Nyt sun tehtävä on myös auttaa lapsiasi käymään mennyt läpi niin, että pääsevät sen yli. Itse suosittelisin teitä hakemaan ammattiapua, tai sinua ainakin hakemaan neuvoja, kuinka jutella asiasta lasten kanssa. Tärkeintä varmaan olisi, että pystyisit vakuuttamaan lapset siitä, että moinen ei enää ikinä tule toistumaan.

Ja mä vielä sanon sulle: vaikka lapsesi vaikuttaisivat iloisilta ja pärjääviltä, voit olla ihan varma, että sisältä ovat aivan paskana. AUta siis heitä.

T: itsekin alkoholistin lapsi.

Katua siinä mielessä että tiedät miten väärin teit, etkä enää palaa samaan.

Etkä sä mitenkään muuten pysty tota hyvittämään lapsillesi, muuta kuin näyttämällä että olet muuttunut.

Että luottamus palautuisi, siihen voi pahimmilllaan mennä se sama aika vuosissa, minkä käytit juopotteluun, kun lapsesi olivat pieniä.

Mutta jos olet lopettanut kännäilyn ja olet muutenkin kunnolla, niin

uskon että pääsette vielä yhteisymmärrykseen.

Me on puhuttu muksujen kanssa paljon tästä alkoholismista ja aluksi oli pitkään pelko että äiti juo taas jos he on jossain pois kotoo. lisäksi pullojen näkeminen selkeästi ahdisti heitä. Lapseni ovat olleet 6½ v -12 v kun lopetin juomisen. välissä oli toki selviäkin jaksoja mutta melko vähän. lapsilta salattiin juomista myös mutta kyllähän ne sen tiesi.



Meidän perheen helvetti syveni traagisten tapahtumien seurauksena, pakenin pulloon asioita joita en osannut käsitellä. Pullo otti vallan ja oli todellinen taistelu että sai sen korkin kiinni. Nämä tapahtumat eivät tehneet minusta alkoholistia, mutta ne puhkaisivat sairauden.



Mä kiitän luojaa joka päivä siitä että mitään kamalaa ei ehtinyt tapahtumaan. Siis onhan tuo juominen ollut kamalaa meille kaikille ja lapsille varsinkin mutta pahempaakin olis voinu sattua esim mökillä järven rannassa...

ja yksi asia mikä vaikeutti lopettamista oli se, että sitä syyllisyyttä mitä koin juomisestani, ei meinannut millään kestää selvinpäin. se oli yksinkertaisesti niin järjetön, teki niin kovin mieli paeta takaisin pulloon...

Olethan jo hakenut itsellesi ja lapsillesi apua? Lapset saisivat käsitellä tunteitaan ja menneisyyttään, sinä alkoholismiin johtaneita asioita ja nykyistä syyllisyyden tunnettasi.

Upeata, että teillä on nyt asiat noin hyvin! Olen ylpeä sinusta.

Apua teki mieli hakea jo paljon aiemmin mutta en uskaltanut lasten menettämisen pelossa. Tilanne alkoi paranemaan lastensuojeluilmoituksen kautta, mies riehui taas vaihteeksi kotona ja soitin poliisit niinkuin sata ja yksi kertaa aiemmin. Tällä kertaa tulikin poliisi jota oikeesti kiinnosti miksi tilanne oli se ja miksi on paha olla. Hän kertoi että tekee lastensuojeluilmoituksen jotta saadaan apua ja tukea elämäämme. No niille lastensuojeluviranomaisille esitin asioiden olevan ihan toisin kuin miten ne oli ja he uskoivatkin minua mutta... pari kuukautta jälkeenpäin koin sen herätyksen että näin ei todellakaan voi jatkua. Olen erittäin kiitollinen tuolle poliisille joka hoiti velvollisuutensa tehdä ls-ilmoitus... se oli kuitenki suuri syy siihen miksi silmäni aukesivat.

Nyt et ainakaan niitä lapsia enää menetä, joten apua kannattaa hakea tässä(kin) vaiheessa. Ja toivottavasti tuo mies ei enää ole kuvioissa...

taakkaa mukanaan koko elämän.

Syytäkin hävetä ja katua.

äiti joka pystyy myös voittamaan ongelmansa ja näyttämään lapsilleen omalla esimerkillä, että ihminen voi kasvaa ja muuttua ja tulla paremmaksi, antaa näille jotain hyvin arvokasta. Erityisesti jos ongelmallista menneisyyttä uskalletaan teillä nyt myös käsitellä eikä se ole mikään tabu perheen sisällä.



En yhtään vähättele sitä, että lapsilla on varmasti ollut kovaa ja se pitkäaikainen turvaton olo on varmasti jättänyt jälkensä. Mutta oikeilla apuvälineillä, tuella ja ymmärryksellä niistä voi kasvaa eroon, ohi ja yli. Lopputulos voi joissakin tapauksissa ja tietyillä tavoin olla parempikin kuin jokin pienempi helvetti - arkinen ymmärtämättömyys tai laiminlyönti - jota lapsi ei ole ikinä oppinut käsittelemään, kärsimys joka ei ole saanut tunnustusta.



Paljon tsemppiä sinulle ap! Sinulla on ihan kaikki mahdollisuudet olla nyt hyvä äiti lapsillesi. Salli se heille, ja itsellesi.

Paras lähestymistapa on puhua avoimesti, mutta ÄLÄ KERJÄÄ SÄÄLIÄ lapsiltasi, äläkä kaada omaa häpeääsi tai huonoa oloasi heidän päälleen. Keskittykää hyviin asioihin elämässä, rakenna lapsillesi perusturvallisuutta ja tavallista arkea. Jos lapsesi ovat jo isompia tai perhehistorianne vaikeuttaa heidän aikuistumistaan, voi täältä saada apua: http://www.aal.fi/ (kannattaa tsekata se "pyykkilista"-linkki).



Jos et meinaa itse päästä asian yli, niin toivottavasti olet jo hakeutunut terapiaan tai muun avun piiriin. Suomessa tuhannet lapset ovat eläneet alkoholistivanhemman kanssa, joten lapsesi eivät ole yksin tarinansa kanssa. Ette ole mikään harvinainen poikkeus perheenä, mutta yhtä kaikki tarvitsette tukea päästäksenne normaaliin arkeen kiinni.

vuosia joutuivat katsomaan äitinsä juomista, vaihtuvia poikaystäviä ja olemaan heitteillä. Kukaan ei huolehtinut, ei välittänyt. tosin osittain siksi ettei näitä asioita moni tiennyt, salasin juomiseni. mutta se oli joka iltaista, viikonloppuisin saattoi alkaa jo aamusta... mua kauhistuttaa, en tajuu miten oon voinu. häpeän. nyt oon ollu 1½vuotta kuivilla (lopetin kokonaan juomisen) enkä uskalla alkoholia edes maistaa enää ettei himo ota uudestaan valtaansa. Raskausajat olin toki juomatta.

paitsi että hän ei ole lopettanut juomistaan edelleenkään. Saat olla ylpeä itsestäsi, että olet siihen pystynyt! Lapsesikin ovat aivan varmasti. Pysyhän kaidalla tiellä ja tsemppiä! :)

Hän lienee itse on tiedostanut tilanteensa ja vastuunsa siitä. Jälkikäteen haukkuminen huonoksi äidiksi ja sen painottaminen on aivan turhaa. Menneelle ei voi mitään, tulevaisuudelle voi. Mennyttä voi käsitellä, mutta tämän ketjun joidenkin kommenttien sävy on mielestäni tässä tilanteessa aivan väärä. On varmasti hieno tunne päästä sanomaan toiselle, tuntemattomalle ihmiselle, että on pilannut toisen ihmisen elämän ja samalla korostaa omaa erinomaisuuttaan. Sietäisitte hävetä. Ap, voimia sinulle. Varmasti sinua kaduttaa ja se on hieno merkki siitä, että olet pääsemässä asioissa eteenpin. Elämällä on vielä paljon annettavaa sinulle varmasti.

on vaikea kauhalla antaa jos on itse lusikalla saanut. Yritä ap olla vahvempi kuin omat vanhempasi ja tarjota lapsillesi jotain parempaa kuin mitä olet itse saanut. Tulevaisuus on varmasti parempi kun vain pysyt päätöksessäsi.

lähemmäs 30, kun hänen isänsä aloitti raittiin elämän. Ja hän on siitä erittäin iloinen joka päivä!



Tietysti menneisyys on häneen jättänyt jälkensä, kuten varmaan ap:kin lapsiin, mutta halusin vain sanoa, että sillä todellakin on iso arvo, että ep pystyi lopettamaan.

Ja mikä lisää asian hienoutta on se, että olet voinut puhua asiasta suoraan lastesi kanssa. Pidä tämä rehellinen ote teidän välillä! Se on se juttu, joka kantaa teidät vaikeiden hetkien yli.



Olen nimittäin alkoholistiperheestä lähtöisin ja ne "lopettamiset" oli jo alkuunsakin niin naurettavia (näin jälkikäteen ajateltuna). Meillä siis juomisesta ei puhuttu ikinä, pulloja piiloteltiin, hyssyteltiin jne. Ei muka tiedetty mitään. Juu ei. Kukaan ei tiennyt, ei. Ja sitten kun välillä ilmeisesti yritettiin päästä eroon viinasta, niin silloinkaan ei puhuttu. Kun eihän ongelmaa ollut alun alkaenkaan, niin eihän ollut mitään puhuttavaa! Ikinä meiltä lapsilta ei ole anteeksi pyydetty tai kaduttu. Selitelty on, "siksi join kun oli niin vaikeaa". Ei lapset selityksiä niin kaipaa vaan sitä, että myönnetään. Kadutaan, lopetetaan ja pidetään lopettamispäätöksestä kiinni. Ja ollaan helkkarin rehellisiä.



Vaikeuksia teidän perhe tulee varmasti vielä kohtaamaan sun juomisen takia, mutta jos ihan oikeasti pidätte yhtä, olet lastesi tukena, näytät heille, että vaikka he suuttuu sulle, huutaa, kiukkuaa, välillä vaikka kiroaa sut alimpaan helvettiin ja syyttää syyttäkin sinua ihan kaikesta, niin sä et silti sorru juomaan. Tuo kaikki sun pitää oikeasti olla valmis ottamaan vastaan silloin, kun lapsesi murkkuikäisinä asiaa kipuilee. Sun pitää lunastaa lastesi luottamus kantapään kautta ja pysyä vahvana!

eikä jumalaan koska he ovat vieneet minulta poikani.



T:Ap

ja toivoisin saavani tukea juuri sinun kaltaista äitiä/ isää.

Itsekin tiedotat mitä on tapahtunut jne.

Parempi myöhään kun ei milloinkaan! Anna itsellesi anteeksi, älä unohda menneitä vaan muista ne, kun tekee taas mieli tarttua pulloon. Sun lapset on antaneet sulle anteeksi, anna sinäkin. Nyt vain eteenpäin elämässä! Ja jos susta tuntuu, että tarvitte lasten kanssa jutteluapua, niin käykää perheneuvolassa. Oon tosi ylpeä sinusta, vieraasta ihmisestä! Terv. alkotta kohta 9v :)