Kerrostaloon EI ikinä koiria!
aiheuttaa liikaa ongelmia, ei ole tarpeeksi tilaa eikä saa tarpeeksi aktiviteettejä.
Kommentit (20)
ei ikinä koiria, jos ei jaksa siivota paskoja. Ihan vähän vain OT, mutta kuitenkin. Sorry, oli pakko.
Mitä aktiviteettia koiralle pitää järjestää sisätiloissa? En omista koiraa, joten korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös ne aktiviteetit ole ulkona tapahtuvia juttuja: lenkkeily, agility, toko ja mitä kaikkea niitä onkaan. Kotona sitten rentoudutaan ja ollaan vaan.
Miedän koira käy 3-5 kertaa päivässä lenkillä. Ja näistä yksi on yleensä aina tunnin mittainen, loput 20-45 minuuttia. Lisäksi koira hakee itse usein pallon johon laitetaan herkkuja ja sen kanssa sitten kuluttaa aikaansa iltaisin. Meillä koira kulkee muutenkin mahdillisimman paljon mukana. Koira on jo sen verran iäkäs että mielellään iltaisin ihan nukuskelee omissa oloissaan.
Naapurissa tosin sitten on sellaiset koirat jotka eivät kerrostaloon sovi. Ulkoilutetaan meidän piha-alueella irrallaan ja haukkuvat pitkin päivää ja parhaimmillaan öisinkin.
koirat kärsivät kerrostaloissa. Asunnot ovat pieniä eikä koiralla ole tilaa liikkua. Koirat myös aiheuttavat häiriötä sekä sotkevat yleisiä tiloja.
Itse olen eläinrakas enkä missään tapauksessa ottaisi omanhyväni vuoksi koiraa kärsimään kerrostaloon. Minun on ajateltava koiran eikä omaani parasta.Koirat tarvitsevat tilaa.
Ehkä yksiöön ei kannata ottaa tanskandoggia mutta muuten puhut ihan lööperiä.
koirat kärsivät kerrostaloissa. Asunnot ovat pieniä eikä koiralla ole tilaa liikkua. Koirat myös aiheuttavat häiriötä sekä sotkevat yleisiä tiloja.
Itse olen eläinrakas enkä missään tapauksessa ottaisi omanhyväni vuoksi koiraa kärsimään kerrostaloon. Minun on ajateltava koiran eikä omaani parasta.Koirat tarvitsevat tilaa.
Mutta sun tyhmästä kommentista kärsii kaikki jotka sen täältä vahingossa lukee...
Ihan yhtä paljon kuraa tulee minun kengistä tuonne rappukäytävään, kuin koiran tassuistakin, eikä se muihin yleisiin tiloihin pääse.
Päivässä tehdään kaksi vähintään tunnin lenkkiä lyhyempien lisäksi, leikitään, opetellaan uusia temppuja, käydään koirapuistossa jne. Mitenkä se aktiviteettien määrä lisääntyisi jos omakotitalossa asuttaisiin? Vähemmän aikaa siellä olisi koiran kanssa puuhata kun pitäisi tehdä lumitöitä, hoitaa pihaa ja puutarhaa, rempata taloa jne.
Mihin se koira tarvitsee sisällä tilaa? Ei sisällä riehuta, vaan ulkona. Hyvin tuo meidän hauva on täällä mahtunut kävelemään huoneesta toiseen ja nukkumaan milloin missäkin, ei ole tarvittu isompia huoneita.
koirat kärsivät kerrostaloissa. Asunnot ovat pieniä eikä koiralla ole tilaa liikkua. Koirat myös aiheuttavat häiriötä sekä sotkevat yleisiä tiloja.
Itse olen eläinrakas enkä missään tapauksessa ottaisi omanhyväni vuoksi koiraa kärsimään kerrostaloon. Minun on ajateltava koiran eikä omaani parasta.Koirat tarvitsevat tilaa.
esimerkiksi kahdeksankymmenen neliön kerrostalokoti on ahtaampi kuin vastaavan kokoinen rivarinpätkä? Onko koiralle jotain merkitystä sillä, avautuuko siitä ovelta käytävä vai kahden neliön takapiha (jossa ulkoilu EI ole koiralle aktiviteettia, pelkkä raikkaan ilman hengittäminen kun ei kuluta siltä yhtään energiaa).
sisälläkö niitä koiria pitikin liikuttaa? Ihan yhtä paljon toi meidän pikkurakki "liikkuu" nyt 200-neliöisessä okt:ssa kuin 40 neliön kaksiossakin aikaisemmin. En ole löytänyt sitä vielä kertaakaan jumppaamassa kerrosten väliä. Sohvalla se viihtyy.
Ääliö
muuta en. Koira on ihan hiljaa aina sisällä ja vaikka ei olisikaan ei pieni haukahdus päivällä voi haitata ketään. Muita ongelmia en saata keksiä.
koirat sopii kaupunkeihin ja kerrostaloihin mutta osa niiden omistajista on laiskoja ääliöitä, jotka ei älyä, mitä on yleinen hygienia ja vastuullinen koiranpito. Sen kakkapussin taskussa pito tuntuu olevan ihan ylivoimaista, saati koiran kouluttaminen!
Katson itse aika tarkkaan, kenelle myyn koiranpennun. Ja kasvatan isoa rotua.
Enkä itse ainakaan luopunut koirastani muuttaessani rivarista kerrostaloon ja siitä edelleen ok-taloon. Aiemmin lapsettomana sinkkuna oli hyvinkin paljon aikaa koiran kanssa touhuamiseen, jopa kerrostaloyksiössä asuessani! Nykyään kun pikkuihmiset järjestävät lisäaktiviteettia elämään, on koiran kanssa touhuaminen jäänyt huomattavasti vähemmälle, vaikka kuinka asumme ok-talossa. Koirat tuntuvat tuottavan maassamme jatkuvaa kädenvääntöä, mutta jokainen toimii niinkuin itse parhaaksi katsoo!
kolme koiraa ja hän hoitaa ne kyllä tosi hyvin. Ei kuulu haukuntaa ja monta kertaa päivässä ulkoiluttaa lemmikkejään. Pelkkää hyvää sanottava ainakin tästä koiranomistajasta.
Ja jos jostain syystä elämäntilanne muuttuu ja joudutaan muuttamaan esim. kaupunkiin kerrostaloon laitetaan eläin pois. Kyllä minä olen sitoutunut jokaiseen lemmikkiini sen eliniän ajaksi oli elämäntilanteeni mikä hyvänsä (allergiat sitten erikseen). Koskaan kun ei voi tulevaisuutta tietää etukäteen varmasti.
koirat kärsivät kerrostaloissa. Asunnot ovat pieniä eikä koiralla ole tilaa liikkua. Koirat myös aiheuttavat häiriötä sekä sotkevat yleisiä tiloja.
Itse olen eläinrakas enkä missään tapauksessa ottaisi omanhyväni vuoksi koiraa kärsimään kerrostaloon. Minun on ajateltava koiran eikä omaani parasta.Koirat tarvitsevat tilaa.
koirat kärsivät kerrostaloissa. Asunnot ovat pieniä eikä koiralla ole tilaa liikkua. Koirat myös aiheuttavat häiriötä sekä sotkevat yleisiä tiloja.
Itse olen eläinrakas enkä missään tapauksessa ottaisi omanhyväni vuoksi koiraa kärsimään kerrostaloon. Minun on ajateltava koiran eikä omaani parasta.Koirat tarvitsevat tilaa.
Koirat sotkee? kun kävelen kolmanteen vaelluskengilläni niin niistä jää vielä kolmannenkin kerroksen tasanteelle kurapaakkuja märällä kelillä, kuivalla kelillä joskus hiekkaa kulkeutuu ylös asti.
Koiran tassuissa ei niin pitkälle kuraa ja hiekkaa kulkeudu.
+++SIIS VÄITE KUMOTTU+++
Koirilla ei ole tilaa liikkua? jaa ollenkaan? kun ne koira menee pikkuseen kämppään niin sen pitää mennä heti persus ulko-oveen kiini ja maata siinä kun ei mahdu liikkuun?
Vai mitä tarkotit? Vai liikuntaa? Ei kai kukaan koiraansa sisällä liikuta paitsi jos on juoksumatto ja se nyt mahtuu vaikka 30 neliön yksiöön. eihän muuten kukaan koiransa liikunnantarpeesta sisätiloissa huolehdi. Eikä kuulukaan.
+++SIIS VÄITE KUMOTTU+++
se mitä sä ap teet on sun asias mutta älä tule tänne kertoon asioita. jotka on paskapuhetta, faktoina.
Ihan yhtä paljon toi meidän pikkurakki "liikkuu" nyt 200-neliöisessä okt:ssa kuin 40 neliön kaksiossakin aikaisemmin. En ole löytänyt sitä vielä kertaakaan jumppaamassa kerrosten väliä.
vähemmän omakotitaloissa asujat kävelyttävät koiriaan.