Tuntuu pahalta lapsen kaverin puolesta

jossa on pieni alle kouluikäinen poika joka asuu vuoroviikoin äidin uusperheessä, vuoroviikoin isän uusperheessä. Jotenkin kun käy ajattelemaan, miten poukkoilevaa lapsen elämä on viikosta toiseen, ei mitään taukoa pompottelussa, niin menee ihan sanattomaksi. Kun on niin kiva, että se lapsi on yhtä paljon äidin ja isän luona... Oikeesti, en kyllä ymmärrä, miten tällainen voi edes Suomessa olla laillista???

On laillista ja jopa lastenvalvojien suosittelemaa touhua.

Olen itse vuosia sitten eronnut, kun lapset olivat ihan pieniä ja tämä vuoroviikkoajattelu teki vasta tuloaan. Minua se kauhistutti silloin ja tekee niin edelleen. En itse turvallisuutta ja pysyvyyttä arvostavana pysty käsittämään, mikä tällaisen vuoroviikkoajattelun etu on lapselle. Mahdollisuus viettää aikaa molempien vanhempien kanssa on tietysti hyvin tärkeää, mutta pitäisi se pystyä järjestämään niin, että lapsi kokisi

"oma koti kullan kallis"- fiiliksen. Koti ei ole vain seinät ja oma sänky.

Minua kai korpeaa eniten tuomitsijoiden harhat siitä, että ero on aina sama kuin vuoroasuminen ja sama että nyt alkaa äiti-ja isäpuolia lentää ovista ja ikkunoista ja uusperheunelmia rakennetaan ja hajoilee tasatahtia.

Vuoroasuminen, uudet ihmissuhteet, uudet puolisot ja uudet sisarukset ovat jokainen perusperheen eronneiden aikusten itsenäisiä erillisiä päätöksiä, jotka kertovat tekijöidensä arvomaailmasta paljon. Ne eivät ole itsestään selvää seurausta erosta.

Eronnut vanhempi voi olla myös lastensa etua ajatteleva ja sen edun mukaan toimiva.

T 6

"Yli 10 vuotta yhteistä taivalta takana. Onko paska suhde parempi lapsille kuin kaksi rauhallista kotia??"



Ei tietenkään.



Kun mun vanhemmat erosi siitä seurasi se, että riitaisa koti muuttui helvetilliseksi kodiksi. Mielummin olisin elänyt niin, että äiti olisi suunnannut raivonsa toiseen aikuiseen kuin että suuntasi sen meihin lapsiin.

tidät, että tulee olemaan kaksi rauhallista kotia? Tehän olette oppineet huonot käytöstavat paskassa suhteessa. Mistä sitten yks kaks osataankin rakentaa kaksi rauhallista kotia. HÖH ei se niin mene.



Menkää vanhemmat itseenne ja opetelkaa pitämään suuri suu kiinni. Sitten puhumaan normaalilla äänellä, kuuntelemaan toisianne ja pitämään ne vihan tunteet aisoissa. Kun nämä taidot osataan osataan rakentaa rauhallinen kotikin:)

Kun mun vanhemmat erosi siitä seurasi se, että riitaisa koti muuttui helvetilliseksi kodiksi. Mielummin olisin elänyt niin, että äiti olisi suunnannut raivonsa toiseen aikuiseen kuin että suuntasi sen meihin lapsiin.

Tähän kun vielä lisää isän uuden naisen järkyttävä mustasukkaisuus ym., niin ei ollenkaan hyvä...

"nyt alkaa äiti-ja isäpuolia lentää ovista ja ikkunoista ja uusperheunelmia rakennetaan ja hajoilee tasatahtia. Vuoroasuminen, uudet ihmissuhteet, uudet puolisot ja uudet sisarukset ovat jokainen perusperheen eronneiden aikusten itsenäisiä erillisiä päätöksiä, jotka kertovat tekijöidensä arvomaailmasta paljon. Ne eivät ole itsestään selvää seurausta erosta. Eronnut vanhempi voi olla myös lastensa etua ajatteleva ja sen edun mukaan toimiva."



Eihän se toki aina näin mene. Mutta kun katselee ympärilleen, kyllä se vain usein on niin, että se lapsen etu unohtuu nopeasti ja alkaa uuden puolison metsästys. Kunnioitan todella niitä eronneita vanhempia, jotka ajattelevat lapsen tunteita ja sopeutumista, eivätkä tuo uusia äiti/isäpuoliehdokkaita jatkuvasti esille.



Itse olen avioerolapsi. Toisella vanhemmalla on ollut 3 uutta kumppania ja toisella vanhemmalla 5 uutta kumppania. Osalla näistä vielä lapsia. Ei ole lapselle kivaa jatkuva sopeutuminen uusiin äitipuoliin, isäpuoliin ja näiden lapsiin. Ei siinä paljoa turvallisuutta tunne, kun aikuiset ja lapset vaihtuvat ympärillä, ja pitää olla valmis sopeutumaan aina uusiin ihmisiin ja sääntöihin, jakamaan kotinsa milloin kenenkin kanssa.

Jomman kumman puolison tai molempien.



On sellaisia miehiä ja naisia, jotka kuvittelevat itsestään niin paljon, että entinen puoliso ei tunnu enää riittävän heidän egolleen.



Sitten on sellaisia, jotka ovat niin itsekkäitä, että juovat, pettävät, hakkaavat, pilkaavat tai tekevät jotain muuta älytöntä.



Sitten on näitä itsekkäitä pariskuntia, jotka keskittävät energiansa tappelemiseen.



Ero on aina itsekkyyttä. Aina lapset kärsivät.

meillä myös kolme lasta ja mies keksi, että haluaakin muita naisia eikä meitä. Ei jätä paljon vaihtoehtoja mulle ja lapsille... Mutta pahalta tuntuu mustakin tuon lapsesi kaverin puolesta.

Tehän olette oppineet huonot käytöstavat paskassa suhteessa. Mistä sitten yks kaks osataankin rakentaa kaksi rauhallista kotia. HÖH ei se niin mene. Menkää vanhemmat itseenne ja opetelkaa pitämään suuri suu kiinni. Sitten puhumaan normaalilla äänellä, kuuntelemaan toisianne ja pitämään ne vihan tunteet aisoissa. Kun nämä taidot osataan osataan rakentaa rauhallinen kotikin:)

Minä olen kasvanut korrektissa ja rauhallisessa ydinperheessä. Olimme katseella kuoliaaksi vaiennetut, mykät ja tarpeemme tukahduttaneet lapset, sillä meillä käyttäydyttiin vain hyvin. En ole koskaan nähnyt vanhempieni 24v avioliiton aikana ainuttakaan riitaa, en koskaan näkyvää aggressiota tai kuullut kotona kirosanoja. Meillä oli kuin kiiltokuvassa. Ihmeellistä, että koen lapsuuteni onnettomana aikana ja vasta aikuisena olen voinut hengittää vapaasti, koska saan osoittaa myös negatiivisia tunteita.

onnistuiko avioliitto kun olette päästelleet tunteenne vapaasti huutamalla?

Totuuden kuulet lapsiltasi!



Saan sen kuvan, että olet elänyt kaksi ääripäätä. Toiseen kuului mykkyys ja tukahdutetut tarpeet.



Ethän nyt tosissaan ajattele, että tarkoitin tätä? Lukisitko uudelleen ja ajattelisit hiukan sanojen merkitystä:)

Onko itsekästä käytöstä äidiltä, jos haluaa eroon miehestä joka on viimeiset vuodet harjoittanut raastavaa henkistä väkivaltaa.

onnistuiko avioliitto kun olette päästelleet tunteenne vapaasti huutamalla? Totuuden kuulet lapsiltasi! Saan sen kuvan, että olet elänyt kaksi ääripäätä. Toiseen kuului mykkyys ja tukahdutetut tarpeet. Ethän nyt tosissaan ajattele, että tarkoitin tätä? Lukisitko uudelleen ja ajattelisit hiukan sanojen merkitystä:)

Missä lukee, että olen huutanut ja se on negatiivisten tunteiden ilmaisemista?

Olet melkoinen oletusten äiti juttuinesi. Toinen toistaan paksumpaa oletusta lauseesi. Lyön vetoa, ettet ole eronnut. Käsityksesi rauhallisesta idyllistäkin oli sellaista oletuspuuroa, että parempi sinun jatkaa siinä. Minä jatkan täällä todellisuudessa.

Aurinkoa päivääsi :)

"Onko itsekästä käytöstä äidiltä, jos haluaa eroon miehestä joka on viimeiset vuodet harjoittanut raastavaa henkistä väkivaltaa."



Ei ole itsekästä. Mutta sitten pitää tyytyä olemaan vain äiti joitakin vuosia, eikä juosta uusien miesten perässä unohtaen lapset. Enkä sano, että sinä tekisit näin, mutta ikävä kyllä liian moni tekee. En osaa nimetä yhtäkään eronnutta pari, joka ei olisi esitellyt uusia puolisoita lapsille jo hyvin nopeasti eron jälkeen. Ja ikävä kyllä liian usein nekään suhteet eivät kestä. Ja tunnen useampia eronneita perheitä. Lapsien kannalta kamalaa, ensin perhe hajoaa, sitten uusia äiti- ja isäpuolia. Muutaman vuoden aikana useampi aikuinen, puhumattakaan uusista sisarpuolista, joiden kanssa pitäisi jakaa kaikki, mutta kuitenkin vain joksikin aikaa.

suhteesta juuta etkä jaata, joten älä jeesustele.

Tuli vain mieleen, että minkä helvetin takia pitää kolmekin lasta tehdä ihmisen kanssa, kenen kanssa ei sitten pysty elämään. Nuorin tästä perheestä 4v ja tämä lapsen kaveri vanhin 10v.

kun kaikki on saatu, siis lapset ja puoliso yms.



Alkaa ikävystyttää ja pelottaa, että tässäkö se oli ja eikö ole enää mitään kivaa elämässä.



Tavarat jakoon ja etsimään sitä uutta ja ihanaa elämää.

viimeiset kymmenen vuotta niin miksi ihmeessä niitä mukuloita kuitenkin väännetään vielä muutama lisää?



Tätä minä en jaksa ymmärtää.

Vanhemmilla voi olla eroon monia syitä. Niiden taivastelu ei kuulu ulkopuolisille. Suuntaa mieluummin energiasi lapsen tukemiseen ja anna tilaa hänen surulleen.

sure. Hehän ovat aivan innosta pinkeänä kun saavat kaksi kotia, joiden väliä matkustaa ja uusia isä-ja äitipuolia ja siskopuolia.

ei voi tietää, että kaikki tulee toimimaan... Ala-arvoista ajattelua tuo kiroaminen.



Lasten suru, kuten aikuistenkin, erossa on aina jotenkin ihan liian suurta, mutta toivottavasti aikuiset osaavat auttaa ja tukea.

Yli 10 vuotta yhteistä taivalta takana. Onko paska suhde parempi lapsille kuin kaksi rauhallista kotia??

ymmärrät siellä niin kovasti pientä lasta, jota siis pitääkin ymmärtää, mutta sitten et voi ymmärtää, että että hänen vanhemmillaan voi olla hyvinkin painavat syyt. Olet valmis kiroamaan ja tuomitsemaan eroavat vanhemmat, vaikka eropäätöksen tekevän vanhemman ainoa motiivi saattaa olla lapsen turvallisuus ja terve kehitys.



Eroaminen ei ole mikään vuodenaikatrendi tai päähänpälkähdys. Se on kipeä, repivä ja surullinen ratkaisu, kun perhe on jo sisältä hajonnut. Se on valinta kahdesta pahasta. Pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän vaurioittava.