villi 7-vuotias ei usko mitään

Aina nähtävästi löytyy näitä tyhjänpäiväisiä latteksia kirjoittelevia aikuisia, jotka eivät tiedä todellisesta elämästä mitään. Jättäisit sinäkin nuo kommmenttisi kirjoittamatta ja hanki elämä. Tuskin sinulla on edes lapsia . Ja jos on niin oletkin varmaan väkivallalla tai psyykkisellä väkivallalla saanut lapsesi hiljaiseksi. Odota vain kun tuo tukahdutettu raivo nousee aikuisena lapsillasi esiin. Siinä olet sitten muokannut maailmaan psykopaatteja tai murhaajia. Ole ylpeä itsestäsi niin kauan kun voit.

jo valmis tapaus, jota ei enää joudu ohjailla ja komentaa?

Meillä myös 7 vee poika joka on ollut järjettömän vaikea koko pienen ikänsä. Mutta nyt, koulun alettua on jotain ihmeellistä tapahtunut, jokin on loksahtanut kohdilleen. Ehkä se kaikki vääntö on lopulta tuottanut tulosta... Ja ihana opekin on :)



Tsemppiä!

joten nauti nyt lopputuloksesta.

että kyllä se haittaa, jos koko ajan joutuu vääntämään jostain, komentamaan, vahtimaan tms.

Vai ollut aina samanlainen?



Meillä on joskus samanlaista, varsinkin silloin, kun olemme kylässä tai meillä on vieraita. Silloin tulee melkein 100% varmuudella ainakin yksi hetki, kun kaikki menee hösseliksi.



Kauppareissut sun muut menee nykyään ihan OK, mutta lapsena on kyllä silloinkin ollut sanomista moneen kertaan.



Meidän poika ainakin kokee jonkin sortin epämukavuutta joutuessaan uusiin ihmisryhmiin, mikä sitten näkyy epätoivottuna käytöksenä. Mä en oikein tiedä, miten näitä tilanteita saisi helpotettua. Kaikenlaista on tullut yritettyä. Ko. tilanteiden välttelyä. Kovaa komentamista. Huomiotta jättämistä. Oli tyyli mikä tahansa, häslinkiä on jonkin aikaa, kunnes rauhoittuu. Ellei lapsi ole esim. väsynyt, jolloin meno ei meinaa rauhoittua lainkaan.



Rasittavaa! Ja se on NIIIN kiva, kun helpompien lasten vanhemmat tulee viisastelemaan huonosta kasvatuksesta! Meiltä löytyy helpompikin tapaus, ja totta kai hänenkin kanssaan otetaan silloin tällöin yhteen, mutta se on sellaista kevyttä kurssin korjaamista jatkuvanjatkuvanjatkuvan kyseenalaistamisen, testaamisen ja koettelun rinnalla.



Onko 7-vuotiaillakin jokin kausi, kun musta tuntuu, että nyt on ollut vähän pahempaa touhua. Ja sitten taas vastavuoroisesti entistä ihanampia anteeksipyyntöjä spontaanisti lapsen suusta. Ihan kuin murrosikä, jossa lapsi jotenkin kamppailee pienuuden ja isouden välillä ja käytös on kaksijakoista.

vai uskooko mutta unohtaa asian heti? Että saat muistuttaa uudelleen ja uudelleen. Näissä suuri ero.