Miten on saatu häivytettyä se fakta, että lapsi tarvitsee sekä äidin että isän,
Kommentit (15)
mutta minkäs teet jos toista vanhemmista ei ole.
Tiedän ihmisiä, joilla ei ole aavistustakaan oikeasta isästään, ja ihan hyvin he ovat maailmassa pärjänneet.
että biologinen isä on alkoholisti ja nisti.
Onneks oon löytänyt lapselle paremman isän.
että lapsella on ne molemmat vanhemmat paperilla ja sitten mustasukkainen ja katkera etävanhempi (tässä tapauksessa isä) käyttää lasta vihanpidon välineenä, kuin että isyyden jättäisi tunnistamatta ja lapsi eläisi elämänsä ilman biologista isää?
Ja siksi olen hyvin surullinen, että lapseni isä kuoli ja lapseni joutuu ilman bäntä elämään.
Siinä ei faktat auta, kun totuus on tuo.
nuo tiedot on. Ja se on vanhempana tärkeä lohtu se. Kannattaa sinun jo nyt häntä varten kerätä isästä tietoa ja muistoja esimerkiksi hänen sukulaisiltaan ja ystäviltään ja kirjata itsekin iomiasi.
Rehellisesti, ei kaunistellen.
Ensin näin vain oletettiin, koska onhan se "normaalia" ja "luonnollista". Kun asiaa ryhdyttiin tutkimaan, huomattiin, että oletuksella ei ole mitään perää, vaan ns. sateenkaariperheiden lapset ovat tukimuksesta riippuen joko yhtä onnellisia tai hieman onnellisempia kuin heterovanhempien lapset.
Asiaa on toki tutkittu vasta niin vähän aikaa, että mitään lopullista voidaan sanoa. Se kuitenkin johtaa vain siihen, että voidaan sanoa joko, että ei tiedetä varmasti, tarvitseeko lapsi äidin ja isän tai että todennäköisesti lapsi ei tarvitse isää ja äitiä vaan kaksi vanhempaa. Varman päällekin ottaessa jälkimmäinen vaihtoehto olisi se, johon kallistua, koska sitä tukee edes puuttellinen tieto, ensimmäistä ei sekään.
Kaikki sympatiani puolisonsa menettäneelle kirjoittajalle ja hänen lapsilleen. Siitä, että lapset kaipaavat kuollutta isäänsä ei kuitenkaan voi päätellä sitä, että jokaiseen perheeseen pitäisi kuulua isä. Vai voisiko mielestäsi kuollutta äitiään surevista naisparin lapsista päätellä, että jokaiseen perheeseen pitäisi kuulua kaksi äitiä? Kokevathan nuokin lapset, että heiltä puuttuu toinen äiti samalla tavalla kuin sinun lapsesi kokevat, että heiltä puuttuu isä.
Salailu ei ole lapselle hyväksi, siinä mielessä tietoisuus omista juurista, biologisista vanhemmista ja koko historiasta on hyvä pitää esillä. Mutta sitten erikseen on se, että lapsi tarvitsee aikuisia, jotka rakastavat häntä ja ovat sitoutuneet huolehtimaan hänestä. Todellinen isä tai äiti on se, joka kasvattaa lapsen.
toivon ja uskon että ajan kanssa teidän elämä ..siihen tulee elämää usko pois mutta elämässä tapahtuneet ei unohdu eikä niin saa tapahtuakkaan lapset voi miten jokatapauksessa ajan kanssa jatkavat elämää mutta ei unodu anteeksi vähän tökerö kielioppini mutta sydän on siellä sinun ja lapsenne luona t.juha
rakkautta välittämistä huolenpitoa ja kaikkea mutta pystyykö kukaan oikean lapsen isä tai äiti näihin laatujuttuihin mutta miehille tyttöjö vai olisko pojat mieluisenpia
Salailu ei ole lapselle hyväksi, siinä mielessä tietoisuus omista juurista, biologisista vanhemmista ja koko historiasta on hyvä pitää esillä. Mutta sitten erikseen on se, että lapsi tarvitsee aikuisia, jotka rakastavat häntä ja ovat sitoutuneet huolehtimaan hänestä. Todellinen isä tai äiti on se, joka kasvattaa lapsen.
Fakta on se, että lapsi kasvaa ihan normaalisti yhdenkin aikuisen kanssa, oli tämä sukua tai ei. Pääasia on, että saa hoitoa. SE on fakta. Vai tiedätkö jonkun lapsen kuolleen ilman äitiä ja isää jos saa hoitoa?
vaivaa erityisesti niitä joille siitä on tehty paha asia tai joitten kasvuperhe ei ole kovin onnellinen. Toisin sanoen vanhemmat salailee lapsen alkuunsaantia eikä suostu paljastamaan rehellisesti kuka isä on, tai käy niinkuin yhdelle tutulle että sai kylän lapsilta kulla ettei isä olekaan oikea isä. Ja ne joilla on ollut onneton lapsuus rakentavat puuttuvasta isästään The Syyn elämänsä kurjuudella ja kuvittelevat että jos isä olisi ollut kaikki olisi ollut mahtavaa.
Ja siksi olen hyvin surullinen, että lapseni isä kuoli ja lapseni joutuu ilman bäntä elämään.
Siinä ei faktat auta, kun totuus on tuo.