Miksi ette vaadi ortodoksikirkon erottamista valtiosta ettekä
Kommentit (5)
Kun puhutaan kirkon erottamisesta valtiosta, silloin tarkoitetaan molempia valtionkirkkoja. Toki pakkouskontona suomessa on yleensä luterilainen kirkko, mutta tosiaan molempia silloin tarkoitetaan.
Luin muuten artikkelin, jossa jonkin Ivy League -yliopiston professori kertoi löytäneensä ortodoksisen kirkon historiasta sakramentin, jolla kaksi miestä liitettiin keskenään liittoon. Äärimmäisen mielenkiintoista.
Ei sinänsä kumma asia, kun otetaan huomioon, että jo raamatussa oli homopari. Raamattu ei sinänsä kiellä homostelua kuin juutalaisilta, aivan kuten se ei kiellä katkarapujen syöntiä tai kuukautisten aikaan miehen nukkumista vaimonsa kanssa kuin juutalaisilta.
Luin muuten artikkelin, jossa jonkin Ivy League -yliopiston professori kertoi löytäneensä ortodoksisen kirkon historiasta sakramentin, jolla kaksi miestä liitettiin keskenään liittoon. Äärimmäisen mielenkiintoista.Ei sinänsä kumma asia, kun otetaan huomioon, että jo raamatussa oli homopari. Raamattu ei sinänsä kiellä homostelua kuin juutalaisilta, aivan kuten se ei kiellä katkarapujen syöntiä tai kuukautisten aikaan miehen nukkumista vaimonsa kanssa kuin juutalaisilta.
Koen fundamentalismin aivan hirvittävän pelottavana ilmiönä, osittain varmaankin siksi, että ort. kirkko korostaa niin voimakkaasti riemua Jeesuksen ylösnousemuksesta ja armon käsitettä. Kaikki ovat tervetulleita uskonyhteyteen ja kaikki ovat samanarvoisia Jumalan edessä.
ja olen kyllä ymmärtänyt asian niin, että mikäli kirkko ja valtio erotetaan, se koskee tasapuolisesti molempia valtionkirkkoja, siis myös ortodoksista kirkkoa. Siitä huolimatta kannatan ajatusta. Olisin ihan valmis maksamaan jäsenmaksua kirkon ylläpitämiseksi.
Mitä taas tulee tuohon muuhun kritiikkiin, niin sitä esiintyy siksi vähän, että kirkkomme on niin paljon pienempi, jolloin asia koskee hyvin harvoja ihmisiä. Luulen myös, etten elinaikanani tule näkemään edes naispappeutta kirkossamme, saatika sitten homoliittoja. Valitettava totuus, mutta olemme selkeästi jälkijunassa näissä asioissa. Keskustelu tästä aiheesta on kuitenkin ollut hyvin verkkaista eikä lainkaan niin kiihtynyttä kuin ev. lut. kirkossa. Myöskään kirkosta eroamisia ei ole ollut tuollaisella volyymillä.
Ortodoksinen kirkko ei myöskään ole raamattua aseena käyttäen hyökännyt silmittömästi minkään yksittäisen ihmsiryhmän kimppuun. Ei tuomitsemista, ei eheytyskampanjoita, ei raflaavia julkisia lausuntoja. Rauhallisilla toimintatavoilla ehkä saavutetaan se, ettei kukaan hyökkää meidän kimppuumme.
Luin muuten artikkelin, jossa jonkin Ivy League -yliopiston professori kertoi löytäneensä ortodoksisen kirkon historiasta sakramentin, jolla kaksi miestä liitettiin keskenään liittoon. Äärimmäisen mielenkiintoista.