10-vuotiaani taitaa sairastua anoreksiaan :(

mutta isä on normaalipainoinen ja poika itse on alipainoinen

Onko poika jo nyt siis alipainoinen?

mutta isä on normaalipainoinen ja poika itse on alipainoinen

Soita terkkarille ja pyydä punnittemaan. Se antaa jo jotain kuvaa.

Mitä ruokia on jättänyt pois ruokavaliostaan? Onko ottanut jotain tilalle? tai muuttanut syömisiään muutoin? Onko käytös muuttunut?

Kyllä nuorimmat anorektikot ovat reilusti alle 10v

Voisi ammattilainen kuulostella tilannetta ilman että pojan tarvitsee edes tajuta että pyydettiin käymään syömisen vahtimiseksi. Voi tulla rehellisempiä vastauksia ja toisaalta jos väärä hälytys niin pojan ei tarvitse tietääkään.



Olen itse sairastanut anoreksian lukioikäisenä enkä oikein vieläkään päässyt selville syömisteni kanssa. Pelkään jopa 3-vuotiaan poikani suhtautumista ruokaan. Hän ei vielä mieti ulkonäköä, mutta ruuasta on tullut taisteluväline ja jos painostan syömään, poika saattaa jopa alkaa yökkäilemään (tahallaan) mistä seuraa oksentaminen, käsittääkseni oksentaminen on ihan tavoitteena. (en siis itse oksentele, vaan on oma tapansa) Olen huomannut hänellä myös sellaisen minun tapani että hyvin herkästi erottelee ruoka-annoksesta mikä on syötävää ja mikä ei. Siis esim osa broilerinpaloista siirtyy lautasen reunoille tai noukkii puurosta pois eriväriset kököt (kuoren palaset tai mitä mahtavatkaan olla, ei siis mitään oikesti pois noukittavaa). Ei suostu syömään niitä. Itse "hyljin" ruuan osia ja tuntuu aivan vastenmieliselle niellä esim tuollaisia broilerinpalasia joita olen itse lykkinyt erotellut syötäväksi kelpaamattomien joukkoon... Luulen että poika näkee kyllä kuinka vastenmielistä syöminen välillä on minulle ja miten helpottuneena aatan laittaa osan ruuastani roskikseen kun lapset lähtevät keittiöstä.



Pelkään että kun poika on jo omaksunut minun vaikean suhtautumisen ruokaan niin hänelle voisi herkemmin puhjeta syömishäiriö siinä vaiheessa kun alkaa ulkonäköpaineet.

"mä olen ollut anorektikko 2-vuotiaasta lähtien"



Joo, nii juttiita! Mitäs muita ongelmia tai sairauksia sulla oli jo 2-vuotiaana?

Valitettavasti voi olla mahdollista. Vaikutteita saadaan usein koulusta ja televisiosta. Itsekin lopetin tuon ikäisenä syömisen pariksi viikoksi, koska koulukaverini oli sanonut jotain aiheeseen liittyen. Lisäksi olin ala-asteella alipainoinen ja minun piti syödä eväitä koulussa ylimääräisenä välipalana. Jotenkin häpesin asiaa ja yleensä se välipala jäi syömättä, koska siitä kiusattiin. Söin sen eväänä olleen omenan sitten taksissa juuri ennen ruokapöytään istumista niin ei ollut nälkä ruokailuaikaan. En valitettavasti muista miksi aloin taas syömään. Muistan vain, että se tapahtui mummini syntymäpäivillä, jossa oli tarjolla voileipäkakkua. Ei varmaan tarvitse mainita, että se on parasta mitä tiedän. Nykyäänkin saatan olla useampia päiviä putkeen vähällä ruualla vaikka tiedän sen olevan haitallista. Kun se ajatus on kerran pesiytynyt aivoihisi se on ja pysyy siellä. Vähän niinkuin Inceptionissa, jos olet katsonut sen elokuvan.



Neuvoksi voin antaa vain, että tee poikasi lempiruokia. Jos hän ei tahdo syödä niitäkään niin sitten kyseessä on joku isompi juttu. Muutenkin voi olla hyvä ajatus käydä juttelemassa lapsesi kanssa siitä mikä syömättömyyden aiheuttaa. Kiusataanko häntä jostain vai haluaakohan olla ikuisesti laiha. Jos tahdot vertaistukea kirjallisuudesta niin Marianne Käckö on kirjoittanut kirjan tyttärensä syömishäiriöstä, joka alkoi tytön ollessa 11-vuotias. Kirjan nimi on Tapa minut, äiti ja se on niin riipaiseva ja ahdistavakin, ettei sitä itkemättä lue. Anorektikoissa on se vika, etteivät he tajua olevansa sairaita, muuten suosittelisin heille tuota kirjaa. Se kertoo kaunistelematta siitä miten pahaa kyseinen sairaus tekee kaikille läheisille ja tuhoaa muita. Kukaan tuskin toivoo sitä omille läheisimmille.



Suomi24.fi-keskustelusivustolla on tällainen kirjalista. Jotkut kirjat voisivat sopia myös pojallesi luettavaksi mutta niistä voi olla hyötyä myös sinulle. Opit ainakin hieman ymmärtämään syömishäiriöstä kärsivien ajatusmaailmaa ja ainakin löydät monta syytä miksi. Muista, ettet välttämättä olisi voinut tehdä mitään toisin. Toivottavasti tässä on kyseessä vaan jostain pienestä, mutta valtavasti tsemppiä sinne. Jos perhettänne todella kohtaa anoreksia, se on pitkä ja kivinen tie.





Kaunokirjallisuus



Bell, Julia: Ahmatti (anoreksia, bulimia)

Honkasalo, Laura: Siskoni, enkelinluinen tyttö (anoreksia)

Huovi, Hannele: Madonna (anoreksia)

Kaskiaho, Reija: Pientä purtavaa (bulimia)

Lassila, Anna: Popcornprinsessa (bulimia)

Lehtolainen, Leena: Kun luulit unohtaneesi (bulimia)

Littow, Sara: Tuuditan, tuuditan (anoreksia)

Marjakangas, Emma: Ei yksin (anoreksia)

Matintupa, Tuula T.: Lasilintu (anoreksia)

Nousiainen, Inka: Kivienkeli (anoreksia)

Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät (bulimia, bulimareksia)

Poutanen, Kira: Ihana meri (anoreksia)

Puskala, Sirpa: Euroopan pehmeimmät huulet (bulimia)

Repo, Niina: Pimeä huone (bulimia)

White, Kirsty: Rakastaako kundit laihoja (anoreksia)



Tietokirjallisuus



Claude-Pierre, Peggy: Syömishäiriöiden salainen kieli (anoreksia, bulimia)

Hakala, Laura: Siskonmakkarat: miltä syömishäiriö tuntuu (anoreksia, bulimia)

Hornbacher, Marya: Elämä kateissa: kertomus anoreksiasta ja bulimiasta

Koivunen, Sakari: Jääprinsessa: anorektikon paranemiskertomus isän kertomana

Käcko, Marianne: Tapa minut, äiti!: äidin kertomus tytöstä joka kieltäytyi syömästä (anoreksia)

Ylönen, Ann Suzanne: Tarinat, joita ei kerrottu: novellikokoelma (anoreksia)

jauheliha (oikeastaan kaikki liha tökkii), rasva leivänpäällä, leikkeleet, sipuli, tomaatti, puuro, useimmat murot, jogurtti, juusto, tuorejuusto, raejuusto, mehu, hedelmät, keitetyt perunat... oikeestaan ei syö juuri mitään.



Tai siis herkkuja söisi kyllä, joten siinä mielessä ei kai ihannoi laihuutta, mutta tavallinen ruoka ei tunnu uppoavan ei sitten millään. Suurimman osan näistä ruoka-aineista on jättänyt vuosien saatossa yksitellen huomaamatta pois, ja allergioiden takia on esim. useimmat hedelmät ovat olleet vaihdellen kiellossa, joten en ole edes älynnyt kuinka rajoittunutta hänen ruokailunsa oikeastaan onkaan.



Isänsäkin on aina ollut laiha tai normaalipainoinen, joten olen vain ajatellut, että jotkut ihmiset nyt eivät vain ole nälkäisiä aamulla. Itse asiassa tämä lapsi ei tunnu olevan nälkäinen koskaan. Silmäni aukenivat nyt vasta lopullisesti kun kuulin kuinka hän puhui kaverilleen, että syöminen on pahasta.

että siitä syömisestä tulee vain jotenkin huono olo? Ihan fyysisesti. Allergiat voi ilmetä niinkin, jotenkin epämääräisenä huonona olona.

poikani on myös ollut pienestä pitäen tuollainen erittelijä. Eli ei ole koskaan syönyt mitään kökköruokia. Ihan pienenä kun söi vielä jogurttia sen piti olla samettisen sileää.



Samoten on aina halunnut ruokansa eriteltynä eli kastiketta ei ole saanut sotkea makaroonin päälle vaan hän on halunnut syödä ne aina erikseen. Ja oksenteluakin on tosiaan aina ollut, unohdin sen mainita. Esimerkiksi vasta toissapäivänä oksensi kaaressa lihakastiketta pitkin keittiötä :( Kuulemma tuntui niin ällöttävälle suussa. Ihan oikeasti vaikutti katuvaiselta, joten en usko että tahalleen kakoo ja oksentaa ruoat missä on kökköjä (esim. just sipulia tai sieniä).



Itselläni ei ole koskaan ollut anoreksiaa tai bulimiaa mutta minut pakotettiin pienenä syömään aina lautanen tyhkäksi ja maistamaan kaikkea. Tästä jäi niin pahat kammot, että en osaa pakottaa lapsianikaan syömään jos ei maistu. Tiedä nyt sitten johtuuko tämä nirsoilu siitä että en ole "pakottanut" ja kannustanut tarpeeksi.

Luin juuri kirjan " Tapa minut äiti" erittäin koskettava kirja, anorektokko äidin kuvaus heidän elämästä.

Itseäni hieman pelottaa jos meidän 11v tyttö sairastuisi. Hän on erittäiin nirso ja katsoo tarkkaan mitä syö. Miettii mikä on terveellistä ja mikä ei?

Itse olen ylipainoinen ja mietin että onkohan liikaa tullut sanottua ääneen... toivon että ei. Kovasti voimia ja toivottavasti löydät apua asian tiimoilta.