Miten 1,5-vuotiailla on onnistunut hoidon aloitus? Meillä toiveissa pph tai pieni ryhmis.
Kommentit (4)
oli 1,5 kun aloitti pphlla ja meni tosi hyvin, sopeutui nopeammin kuin siskonsa joka oli tuolloin 3 (samaan hoitopaikkaan siis menivät). Kertaakaan ei itkenyt perään eikä ollut mitään ihmeempiä ongelmia muutenkaan. Noin pieni taitaa nopeasti unohtaa muunlaista koskaan olleenkaan eikä osaa kaivata kotihoitoa sillä lailla kuin vanhempi. Kaikki riippuu tietysti paljon myös hoitajasta, meille sattui ihana hoitaja joka hoiti kuin omiaan. Ei olisi voinut parempaa kuvitellakaan. Mikäli mahdollista valita, kannattaa panostaa hoitajan valintaan. Heitäkin on monenlaisia, kuten hoitopaikkoja yleensäkin.
ja tosi hyvin sopeutui. Oli eka kerrasta lähtien innoissaan kavereista (ei ollut kuin yksi samanikäinen lapsi naapurissa ja näimme harvoin). Viikonloppuisinkin olisi tosi innoissaan mennyt päiväkotiin ja odotti, koska pääsee taas. Meille ei tullut mitään vaikeuksia, paitsi että ei olisi millään malttanut lähteä kotiin. Täällä olen saanut kuulla, että lapsi osoitti hylkäämisen tällä tavalla, mutta silloin kyllä ajattelin, että piti paikkaa turvallisena ja mukavana, kun aamulla rynnisti sinne innoissaan ja viikonloppuisinkin olisi halunnut päiväkotiin, kun oli kova ikävä.
n. 1-1,5 vuotta on loistava ikä aloittaa päikkäri ura, jos on pakko viedä pieni hoitoon.
Tuon ikäiset ovat paria arempaa lasta lukuun ottamatta sopeutuneet hyvin ja jos ovat itkeneet aamulla, niin sitä itkua on jatkunut ehkä ekan viikon ja sen jälkeen äidille tai isille vilkutetaan äkkiä ja suunnataan kavereiden luokse.
Sellaisille 2 veetä lähestyvät (n. 2v-2,5v) on taas sitten vaikea ikä aloittaa hoito ja lähes kaikilla on ollut vaikeaa erota aamulla äidistä tai isistä ja joillain aamu itkut ovat jatkuneet yli kuukaudenkin ja joillain se menee ohi viikossa tai parissa, jos on reippaanpi lapsi. Ja sitten kolme vuotiaat ovat samanlaisia kuin nuo pienimmät eli ei mitään ongelmaa.
Ja ne ihan pienimmät eli 10-11kk ikäiset ovat myöskin yleensä helppoja tapauksia, harvoin itkevät äidin tai isin perään :(
Riippuu tietty lapsestakin, jos perheessä on isompi sisko tai veikka tai taapero on käynyt äitin tai isin tai mummin tai ukin kanssa esim. muskarissa tai perhekerhossa tms. niin silloin n. 2 vuotiaan hoidon aloitus voi olla helpompi, kun taapero on tottunut siihen, että meteliä ja lapsia riittää ympärillä.
T. päiväkodin täti, joka on ollut kymmenen vuotta pienten puolella, nyt kotona vauvelin kanssa.
viihtyy hirmu hyvin