Lue keskustelun säännöt.
Poika tahtoo ysin jälkeen kaupunkiin
09.03.2011 |
lukioon vaikka lukio olisi mahdollista suorittaa paikkakunnalla kotona asuen. Ei siis hae mihinkään erikoislukioon eikä ole muutenkaan erityislahjakas, pärjää kuitenkin kohtuullisesti.
Elämä pojan kanssa on aivan jatkuvaa vääntämistä, mikään ei suju kotona, rajoja koetellaan jatkuvasti.
Sailaisesti, syvällä mielessäni tekisi mieli päästää se lähtemään vaikka tiedän ettei siitä hyvää seuraa ja koulunkäynti melko varmasti jää toiselle tai kolmannelle sijalle. Mutta meidän perhe-elämä rauhoittuisi, pikkusisarten ei tarvitsisi jatkuvasti katsella riitelyä.
Voi vapaasti kivittää!
Kommentit (9)
Kinkkinen tilanne teillä, mutta uskon että myrskyiseen murrosikään tulee herkästi huumeet ja alkoholi, jos lapsi pääsee omilleen kovin nuorena. Kivittämään en ala. Olet varmasti yrittänyt parhaasi kasvattajana, kuten useimmat äidit.
mutta silti oikeassa elämässä en tule päästämään yksinään kaupunkiin ellei vuoden aikana tapahdu jotain todella radikaalia parannusta käytöksessä ja elämänhallinnassa.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että aika ison vastuun olet muuten vastuuntunnottamalta kuulostavalle nuorelle teinille. Itse antaisin vielä kasvaa kotona, vaikka siitä sanomista tulisikin. Tulevaisuudessa poika tulee kiittämään sinua.
että aika ison vastuun olet muuten vastuuntunnottamalta kuulostavalle nuorelle teinille. Itse antaisin vielä kasvaa kotona, vaikka siitä sanomista tulisikin. Tulevaisuudessa poika tulee kiittämään sinua.
En tiedä tuleeko poika koskaan kiittämään, mehän ollaan isänsä kanssa ihan täysiä paskoja =)
Hän tarvitsee vielä vanhempiaan kipeästi. Se on aika luja luottamus sulle, että hän uskaltaa kotona rähistä. Laita kotikylän lukioon, älä vielä laske maailmalle.
minä nimittäin olen muuttanut yläasteen jälkeen reilun sadan km päähän opiskelemaan, omaan kämppään vielä...
Ihan tunnollista normaalia nuoren elämää vietin, viikonloppuisin kävin kotona (en ihan joka viikonloppu).
Mutta en kyllä' käyttäytynyt nuorena noin, olin rauhallinen ja luotettava, ei tarvinnut koskaan vanhempien kanssa vääntää mistään, tosin tätä muuttoa edesauttoi se että isäni on ollut aina sitä mieltä että siinä sitten oppii ja kotiin saa aina palata.
Hyvin olen elämässäni präjännyt aina ja itse oppinut kaikki asiat hoitamaan, tosin n koskaan ole kaivannut kenenkään apua missään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että aika ison vastuun olet muuten vastuuntunnottamalta kuulostavalle nuorelle teinille. Itse antaisin vielä kasvaa kotona, vaikka siitä sanomista tulisikin. Tulevaisuudessa poika tulee kiittämään sinua.
En tiedä tuleeko poika koskaan kiittämään, mehän ollaan isänsä kanssa ihan täysiä paskoja =)
Kaikki teinit pitävät vanhempiaan välilä paskoina, mutta vain rakastava vanhempi miettii, miten tilanne vaikuttaa siihen, millaista nuoren elämä on sitten vaikka kaksvitosena. Pysy nyt nainen lujana! Ja jos tuntuu, ettet jaksa niin hae ammattiapua, älä lähetä lasta pois.
Minä olen mies ja lähdin 15-vuotiaana lukioon kaupunkiin, enkä siihen lähimpään vaan 200 km päähän. Ketään tuttua tai sukulaista ei lähimaillakaan. Olin kai äitini mielestä samanlainen teini kuin poikasi.
Mutta pari perusasiaa:
- älä päästä asuntoloihin tms ihme-paikkoihin, vaan päätä sinä mihin muuttaa, mielellään normi-perheen alivuokralaiseksi. Ainakin minun silloisille vuokraisännille vanhempani antoivat valtuudet ojentaa kotiintuloajoista, siivoamisista ym. Näihin ihmisiin tulee muuten vieläkin, 15v jälkeen pidettyä yhteyttä, heistä tuli "varavanhempia" niin hyvässä kuin pahassa. Pitivät maalaispojan sivistyneellä tiellä (ja perheen vuotta minua vanhempi tyttö opetti vähän muutakin kokemattomalle maalaispojalle...)
- Oma vastuu ruuasta ja rahasta löi minua päin kasvoja, rahapulassa olin 3 viikkoa, puolitoista viikkoa riitti opintotuki. Sitä kesti syksyn, sitten oppi elämään rahatilanteen mukaan
- Kun menee lukioon, on siellä kuitenkin jotenkin sivistynyt ilmapiiri, eri olisi joku amis tai kauppis. Äitini luotti siihen, ihan oikein, että kyllä lukion toiset oppilaat tuovat ryhmän myötä tiettyjä käyttäytymissääntöjä.
- En todellakaan sortunut alkoholiin tai muihin paheisiin, toki muutamat kotibileet oli, mutta siinä tuli tyttökaveri ja kaikki muut asiat, jotka pitivät ojennuksessa. Enemmänkin repsahti sitten yliopistossa...
Asioissa on kaksi puolta. Jos luotat poikasi älykkyyteen ja itsekontrolliin, niin päästämistä voi ihan vakavasti harkita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että hänen ensisijainen motiivinsa muuttaa kaupunkiin ei suinkaan ole opiskelu lukiossa vaan jonkinlainen vapauden saaminen ja riippumattomuus vanhemmista. Mikä kyllä saattaa tarkoittaa lähinnä sitä, että rällätään ja riehutaan ilman rajoja, kun vanhemmat eivät ole vahtimassa ja koulunkäynti jää, kuten arvelit.
Siinä tilanteessa en kyllä antaisi pojan muuttaa, vaan koittaisin vain kestää ja pitää poikaa kotona. Saisittekohan apua esim. perheneuvolasta, jotta muu perhe-elämä helpottuisi?
Meillä on 14-v. tyttö oikea raivoriitta jos sille päälle sattuu, joten kokemusta rajojen koettelemisesta kyllä on. Ei tulis mieleenkään päästää sitä yksin asumaan kaupunkiin - siis nyt, ehkä hän voi muuttua.
Toisaalta nyt 17-v. esikoispoikamme muutti ammattiopintojen perässä 300 kilometrin päähän kotoa 15-vuotiaana eikä hänen kohdallaan taas tullut mieleenkään torpata muuttoa. Ala jota hän opiskelee, voi opiskella vain neljässä paikassa Suomessa, joten muutto oli välttämätön kun koulutuspaikka onnistui saada. Poika on säntillinen urheilijatyyppi, ei käytä alkoholia (toki on joskus maistanut, siinä mielessä ihan normiteini siis) eikä tupakoi ja pitää asuntonsa siistinä. On miehistynyt hirveästi asuessaan yksin ja yllättää kotona käydessään jopa ruoanlaittotaidoillaan.
Nuoret ovat erilaisia samassa perheessäkin.
Kinkkinen tilanne teillä, mutta uskon että myrskyiseen murrosikään tulee herkästi huumeet ja alkoholi, jos lapsi pääsee omilleen kovin nuorena. Kivittämään en ala. Olet varmasti yrittänyt parhaasi kasvattajana, kuten useimmat äidit.