miten kertoa kauniisti, että me otetaan vain kummilapsi yökylään eikä sen sisarusta?
ollaan kerran otettu molemmat lapset samaan aikaan ja nyt sitten he luulevat näin tapahtuvan uudestaankin. olen sanonut ottavani kummilapsen yökylään niin aletaan höpöttää toisenkin lapsen ottamisesta. yökyläily paikkoja ei heillä pahemmin ole. mummokin tulee vahtimaan lapsia perheen kotiin!! miten siinäkin sitten on vapaa-aikaa, kun lapset on kotona..
Kommentit (18)
"Voiko xxxxx tulla siinä ja sinä viikonloppuna yökylään?" Johon tietty vastasin että "sopii" Kummitäti jatkoi "saatte sitten viettää rauhassa aikaa fffff:n kanssa. On varmaan kiva fffff:lle olla vaan teidän vanhempien kanssa niin saa teiltä jakamattoman huomion" Jotain jatkoi siihen vielä että kun kummilapsikin saa viikonlopun ajan kummeilta jakamattoman huomion kun on vain hälle aikaa jne.
Tuli taa-tus-ti selväksi että ottavat vain kummilapsen. Yksinkertasempikin olis tosta ymmärtänyt että yökylään menee vain yksi lapsi.
Voihan sitä sanoa vaikka vähän vähemmän alleviivaavasti. Parasta olisi, jos joskus pyytäisit molemmat lapset ja joskus vain sen kummilapsen. Voihan olla, että sisaruksen kummit eivät ole kutsuneet häntä kotiinsa. Silloin voi sisarusta harmittaa, kun hän ei koskaan pääse kumminsa luo kylään.
muista se saamarin itsekäs lunttu avmamma joka et tietysti voi autaa tai ilahduttaa toista kun ei kukaan ole sua auttanut! Nih!
Miten ihmeessä olen itsekäs? Onhan kummityttö (sisareni tytär) ollut meillä monta kertaa kuluvan vuoden aikana ja kesälläkin melkein viikon kerrallaan. On päässyt meidän kanssa risteilylle ja Tykkimäelle ja talvella laskettelemaan. Olenko siis itsekäs ja ilkeä siitä syystä, etten tarjoudu ottamaan kummitytön pikkusiskoa meille hoidettavaksi samaan aikaan? Nyt meni yli hilseen. Ja en ole koskaan tarjonnut omaa tyttöämme siskolleni hoitoon. Minulla on ihan toinen paikka hänelle, jos joskus apua tarvitsemme.
Ei siinä suurempia puheita tarvita.
En ymmärrä pointtiasi. Miksi ette halua ottaa sisarusta mukaan yökylään? Haluatteko antaa erityishuomion kummilapsellenne, vai ettekö pärjää kahden lapsen kanssa? Onko teillä itsellänne lapsia?
Ymmärrän täysin että vanhemmat haluaisivat antaa molemmat lapsensa teille hoitoon, jotta saisivat omaa rauhaa, etenkin jos sellaista ei heille juuri ole tarjolla. Kiusallaanko ette haluaisi heille sitä suoda?
vaikka ovat sisareni lapsia. Oma tyttöni on saman ikäinen kummilapsen kanssa ja viihtyvät hyvin kahdestaan. Tuo pikkusisko olisi kolmantena pyöränä ja nuorempana minun hoidettavana ja viihdytettävänä.
mutta nimenomaan haluaisin antaa juuri kummilapselle ekstra-huomiota - luulin, että se on kummien tarkoitus..
kysy nimenomaan KUMMIlasta KUMMItätinä, korostaen sitä kummisuhdetta. Ja sitten ihan sanot ei sille toiselle, jos eivät usko. Jos sinua ei haittaa, niin ota se sisarus joskus mukaan, mutta ei joka kertaa.
Itsekin kerrot, ettei heillä ole lainkaan omaa aikaa, kun lapsia ei saa muualle koskaan yökylään yhtä aikaa. Tekisit varmasti heille siis ison palveluksen.
vaikka ovat sisareni lapsia. Oma tyttöni on saman ikäinen kummilapsen kanssa ja viihtyvät hyvin kahdestaan. Tuo pikkusisko olisi kolmantena pyöränä ja nuorempana minun hoidettavana ja viihdytettävänä.
siskon kaikki lapset, varsinkin jos niitä on vain kaksi. eri asia on, jos kummilapsi on jonkun kaverin tai kaukaisen sukulaisen lapsi, jonka sisarukset ovat jääneet etäisiksi.
tekee joskus hyvää saada nauttia "ainoan lapsen" huomiosta. SIlloinhan se totetutuu sekä kotona, että kummin luona.
"Voiko xxxxx tulla siinä ja sinä viikonloppuna yökylään?" Johon tietty vastasin että "sopii" Kummitäti jatkoi "saatte sitten viettää rauhassa aikaa fffff:n kanssa. On varmaan kiva fffff:lle olla vaan teidän vanhempien kanssa niin saa teiltä jakamattoman huomion" Jotain jatkoi siihen vielä että kun kummilapsikin saa viikonlopun ajan kummeilta jakamattoman huomion kun on vain hälle aikaa jne.
Tuli taa-tus-ti selväksi että ottavat vain kummilapsen. Yksinkertasempikin olis tosta ymmärtänyt että yökylään menee vain yksi lapsi.
mäkään ottaisi kummitytön sisaruksia yökylään. Sillä on isoveli ja pikkusisko. Sano suoraan että otat vaan sen kummilapsen tällä kertaa. Vieköön toisen lapsen omalle kummillensa.
siskoni lapsen hoitajana. Hän ei ole koskaan pyytänyt omaa tyttöämme heille kyläilemään yksin. Ei ole tosin kummikaan. Ja minua ei tosiaankaan lapsenvahdin hommat kiinnosta.
jos sinäkään et auta häntä. Jupittakaa kumpikin tahoillanne vaan tuota mantraa "emmä kun sekään ei" ja ihmetelkää, että on se kumma, kun ei ole koskaan parisuhdeaikaa miehen kanssa eikä kukaan tarjoa lastenvahtimisapua...
Tiedän, että ei ole niin kivaa sanoa sitä. Meillä vähän samanlainen tilanne. Pyysimme kummipoikaamme meille yöksi. Meillä on itsellämme useampi lapsi ja tilaakin vähän liian niukasti. Äiti sitten halusikin myös isoveljen meille hoitoon, jotta vanhemmat pääsivät baariin. Isoveli on ylivilkas erityislapsi, joten koko viikonloppu meni hänen paimentamiseensa eikä kummilapsen, niinkuin oli alunperin tarkoitus. Ymmärrän toki, että vanhemmat haluavat välillä tuulettua, ja kyllä tuo yksi viikonloppu oli ihan ok, mutta tapaa siitä ei tule. Seuraavaksi haluan ehdottomasti vain kummilapsen hoitoon tai sitten en kumpaakaan.
Ihmiset ei ole ajatuksen lukijoita.Sanotte oikeesti suoraan että kylään tulee vain teidän kummilapsi eikä muita.Piste.Jos he suuttuvat,kukaan ei kyläile.Kaatuu niitä laivojakin.