Olenko superäiti?!?

illallisia sukulaisille.

Lapsia neljä. Tein itse vauvoille ruoat. Käytin kaikille alussa harsovaippoja. Olen tykännyt olla kotona. Leivon paljon ja harvoin käytän eineksiä.



Mutta silti ymmärrän kyllä niitäkin, jotka ei jaksa. Kukin tavallaan. Ei se minun elämästä ole pois jos joku tekee toisin.

Mua vaan niin harmittaa lukea näitä ketjuja joissa joku elämäänsä ja/tai lapsiinsa tai siihen yhteen ekaan kyllästynyt kirjottaa arjestaan.



Miten voi haluta palavasti lapsen ja kyllästyä siihen?? En arvostele, mutta ihmettelen.



Ap

Minulle kävi niin, että vauva-arki yllätti ihan täysin. Vaikka olin ajatellutkin että kaikki muuttuu ja että nyt elämäni pyörii sitten päivisin vain tuon nykerön ehdoilla -niin silti se muutos yllätti. Olin aluksi ihan naatti, nyt kai sitten alkaa olla sopeutunut ja " shokista" selvittyäni nautin tilastani täysin rinnoin -todella täysin. Nyt lypsämään =)

jos oma elämä on järjestyksessä ja parisuhde pelaa on mielestäni vauvan kanssa todella kiva olla,meillä vaavi nukkuu vielä hyvin yöt ja päivälläkin.paikat on järjestyksessä ja ruoka valmis joka iltapäivä.en ole mikään himosiivoaja,ja minulla on omiakin harrastuksia,viihdyn tässä elämäntilanteessa:)

Meillä kävi niin että toinen vauva oli niin hankala hoidettava ettei sen kanssa tehty _mitään_ kotitöitä. Kolmosvauva oli taas helppo kuten esikoinenkin.

Ap:n mittapuun mukaan minäkin olen sitten superäiti mutta en ajattele olevani superäiti vaan ihan tavallinen äiti. En tuo sitä erikseen julki ja sillä ylpeile. Jotkut vissin tarvitsevat kehumista ja ihailua...

Olet varmasti lapsillesi erinomainen äiti, ja ilahduttaa kuulla että olet elämääsi niin onnellinen, mutta ollaksesi superäiti sinulta puuttuu empatiaa ja ymmärrystä siitä, että joillakin muilla on oikeasti rankempaa.



Sanot ettet ymmärrä niitä joilla ei mene yhtä hyvin, tai joilla elämä käy raskaammaksi, ja se pudottaa sinut auttamatta niiden joukosta joita minä ihailen superäiteinä.



Ei se, että osaa eläytyä muidenkin tilanteeseen, tai ymmärtää vie pois sinun onneasi. Toivon että sinulla on ympärilläsi empaattisempia ja ymmärtäväisempiä ystäviä sitten kun koittaa hetki jolloin elämä kohtelee sinua rankemmin.



Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin.

Nyt se tuli sieltä! Tätä meinaan odotinkin jo.. =)



Mulla kun on NIIN helpot lapset, hyvä parisuhde... Mitä mää mistään ongelmista ymmärrän.. Just joo.. Empatiaakaan ei löydy.. =)))



Musta superäiti on justiinsa se ihan tavallinen muori. Ei arki ole vaikeaa. Musta on tosi outoa että jos selviää ruoan valmistuksesta ja siivouksesta ja nauttii olostaan niin on jotenkin täydellinen. Tartteeko täydellisyys muuta? ..Paitsi sitä taloremonttia ja suihinottoa.. ;)



Mussa on paljon vikoja, suhde on ihan tavallinen, ymmärrän että lapset voi olla vaativiakin, mutta kun täälä nyt tuppaa oleen kirjotusten takana naisia joille kymmenkuinen itkevä lapsi on hirvitys! Ymmärrän kyllä tarpeen olla toisten aikuisten seurassa ettei pää hajoa. Mutta lapsi ei estä sitä ja lapsi ei ole sen syy. Ja mistä te sen tiedätte onko mulla kuinka " vaativia" lapsia -vai vaikuttaako asenteeni siihen etten huomaa vaativuutta.. ehkä olenkin välinpitämätön (netin kautta kun ette kuule itkeekö lapseni kylppäriin lukittuna).



Mutta mää menen tästä taas, kun sain kiillotettua sädekehääni..



Ap

Ja kaveritkin voisin vaihtaa ymmärtäväisempiin?? =))



Ap

Vierailija:

En ymmärrä miten jotkut valittaa pienen vauvan vanhempana arjen rankkuutta.

12

Olen 27-vuotias, ja todellakin mun oma elämä ja oma kehitys todella hyppäsi ison askeleen eteenpäin lasten myötä. Enääen ole saamaton sohvaperuna nahjus, vaan oikeasti saan tässä elämässä aikaan ja nautin ihanista lapsista ja tästä perheenä elämisestä.



Vaikka joistain asioista on joutunut lasten myötä luopumaan, niin en koe että mistään tärkeästä.



Tämä perhe-elämä todella sopii mulle. Ai niin ja teen myös osa-aikaista työtä, johon palaan taas kun vauva on 4kk. Isä hoitaa kotona lapsia sen jälkeen myös osittain.

Ota tuohon vielä remontti, ei tule hanoista lämmintä vettä tällä hetkellä. Pesuvedet ja tiskausvedet pitää lämmittää hellalla kattiloissa.



Hyvä, että joku on voimissaan. Toivottavasti et siellä porvoossa tipu korkealta ja kovaa.

Mikäs sitä olisi ollessa, jos ei elämältä muuta kaipaisi, kuin " superäitinä" olemista. Saisi kicksinsä hohtavasta pyykistä ja puhtoisista lapsista. Pullan leipominen olisi päivän kohokohta.

Univelkaisena elämä on ihan järkyttävää kun päässä surraa ja oksettaa ja pyörryttää ja vauva itkee ja 2v ja 4v tappelee ja keittiö on täynnä tiskejä (eikä ole tiskikonetta) ja ruokaa pitäis laittaa ja tuntuu että kuolee tähän paikkaan.



Mutta, kuten sanottu, elämä on ihanaa jos ei ole sitä univelkaa!

Minusta arki lasten kanssa sujuu ihan hyvin, jos ei ole mitään erityisiä ongelmia. Elämä tuntuu kuitenkin olevan jotenkin " veitsen terällä" . Sitten jos pamahtaa kohdalle kamala univelka/ koko perheen vatsatauti/ vauvan ympärivuorokautinen koliikki/ putkiremontti/ sairaus lähipiirissä tai joku omainen, josta pitää huolehtia jne. niin helposti koko arki kaatuu niskaan.