Perheet, joissa molemmat töissä ja pieniä lapsia:

Itselläni 1v ja 3v lapset ja teemme mieheni kanssa molemmat vuorotyötä.

Kyllähän sitä useamminkin olisi aikaa nähdä ystäviä, aina ei vaan jaksa lähteä kyläilemään, tai pyytää jotakuta kylään...

sehän on ihan älyttömän usein!! :O

ei sitten ehditä luultavasti tavata kuin pari-kolme kertaa kuussa, kun olen töissä.

paria, kolmea ystävää. Lapset kulkee mukana niissä kaveritapaamisissa joilla itselläänkin on lapsia.



Ja hyvin usein on niin että meillä ovi käy koko ajan ja meille lappaa porukkaa. On sukulaisia ja ystäviä ja naapureita.



Mä tykkään näin!

Meillä arkisin on aikaa n. 17-19/20, joten yhdessäolo menee siihe, että käydään syömässä jotain.





Viikonloppuna on paremmin aikaa.

ja kun ikää on lähellä neljäkymmentä, ei tuo kaveripiiri mitenkään erityisen tärkeää osaa elämässä ole enää näytellyt pitkiin aikoihin. Eli lapset ei asiaa juurikaan enää muuta, vaan aika on jo muuttanut.

se työssäkäynti vaikuttaa ystäviin? Vai ovatko kaikki kotana ja tapailette nyt päivisin?



Me tavataan ystäviä tai vieraillaan 2-3 kertaa viikossa. Arkisin lyhyempi reissuja ja viikonloppuisin illanviettoja. Tutut tulee meille perheineen tai yksin tai toisinpäin. Asummme kaupungissa joten se on helppoa, kun ei tarvitse ajaa kotiin illalla.



Muut illat perheen kanssa tai harrastuksissa. Viikonloput ollaan päivisin kotona.

Ainakin meidän perheessä. Kaksi kouluikäistä, yksi eskarilainen ja kaksi pienempää (2v, ja 4v). Molemmat vanhemmat olemme töissä. Itse teen kaksivuorotyötä, myös viikonloppuisin jos työvuoroja sattuu. Mies tekee normaalia päivätyötä.



Mä alotin työt reilu ½ vuotta sitten, pitkän kotiäitiyden jälkeen, enkä kyllä ole kerinnyt tuttavia sen jälkeen tapaamaan. Vapaa aika menee lähinnä lasten kanssa, sekä kotihommia tehden. (niitä kun jää rästiin kokoajan). Ja jos jostain pieni väli löytyy, niin sen koitan saada vietettyä miehen kanssa, ja koko perheen kanssa.



Ennen töihin lähtöä, kerkesin tapaamaan ystäviä kerran pari kuussa, ja kävimme sukulaisilla kyläilemässä myös kerran pari kuussa. Nyt en ole oikeasti kerinnyt/jaksanut käydä kyläilemässä, tai ystäviä tapaamassa ollenkaan puolen vuoden aikana. Puhelimet on onneksi keksitty.



Sinänsä harmittaa tuo, kun ei ystäviä enää kerkeä tavata, mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Pääasia että on perheen kanssa edes hitusen yhteistä aikaa:)

Ei ole ainakaan mulle niin kovin suuri prioriteetti juuri nyt. Viikolla iltaisin tapaamme perheen ulkopuolisia tuskin koskaan, viikonloppuisin yleensa muita lapsiperheita esimerkiksi lasten synttareiden yhteydessa. Joskus saatamme jarjestaa toisen lapsiperheen kanssa vaikka yhteisen sunnuntairetken museoon ja sen jalkeen kaymme koko konkkaronkka ulkona syomassa lounasta. Tietenkin meille on myos lapsettomat ystavat tervetulleita, mutta yleensa aloite lahtee heilta, ja tulevat esim. viikonloppuvierailulle (asumme ulkomailla, meille moni tulee mielellaan kylaan...).