Hermostun koko ajan 1-vuotiaaseen, miten tämä onkin niin rankkaa??

Helposta vauvasta omia rajojaan todella vahvasti koettelevaksi suunnilleen yhdessä yössä.. Tunnen olevani ihan hukassa tässä muutoksessa ja arki vaan vyöryy yli ja kotona kaaos vaan kasvaa ja usein illalla huomaa että vähän kurjissa tunnelmissa on mennyt lapsen kanssa, eieieieiii saa repiä/avata sitä/kiivetä sinne ja aina mahtava itkuraivari lapselta vastaukseksi, kun jotain ei saa. Pelottaa, että onko tämä vaan esimakua todellisesta uhmaiästä ja miten sitten selviän. Tällaistako jo 1-vuotiaan kanssa on vai mitä tässä nyt menee pieleen?? Surettaa ja harmittaa :( Lisäksi tuntuu että muiden lapset kehittyvät huimaa vauhtia ja oppivat uusia taitoja ja meillä vaan taistellaan väsyneenä.

pinnaahan siinä välillä vaaditaan kiellot ym. mutta lapsi kokeilee nyt innoissaan uusia juttuja.

Ajastaan kaikki tuo mitä kerroit helpottaa ja sitten tulee taas uusia ainakin "vanhempia rassaavia kausia". Eli maltti, hermoja, rajoja ja rakkautta tarvitset tästä eteenpäin vielä pitkänaikaa. Tsemppiä:)

ja aloita sitten alusta. Yrita loytaa tapoja ennaltaehkaista (laittamalla kaappien oviin lapsilukkoja, laittamalla aikuisten kirjat lapsen ulottumattomiin jne) niin, ettet joudu koko ajan vaan kieltamaan, vaan koti on sellainen paikka etta lapsi saa siella myos paasaantoisesti tehda asioita. Mutta tosiaan, tuo on tavallaan vasta alkua. Minulla on 3 lasta ja kylla minusta tuo 1 vee on niista kaikkein helpoin ian puolesta...

toi aika on oikeesti parhaita lapsesi kanssa, saat olla sen oppaana, ja huomata kuinka paljon se oppii päivittäin. Jos tietäsit miten vaikeeta voi olla 15 vuotiaan "uhmiksen" kanssa, ni menettäsit yöunet, ton ikänen on vielä helppo tapaus, ja sen voi jopa nostaa syliin ja näyttää jotain kivaa, ja sillä on hauskaa. Lisäksi sen huvit on lähes ilmasia.

alkanut uhma oli aika iisiä... meillä tosin oli aika riisuttu koti ja riisuin sitä entisestään. Kirjat ja levyt pois, ainoa mitä piti vahtia oli, ettei putoa sohvalta tai nojatuolista. Keittiön alalaatikoista poistin tavarat, yhteen laatikkoon jätin aarrelaatikon, jota sitten lapsi innolla tutki uudelleen ja uudelleen. Vaatekaappeja en saanut "lukittua", kärsivällisesti korjasin lapsen jälkiä. Nyt varmaan siirtäisin kaiken ylähyllyille:-) Lapseni ei kuitenkaan ollut sellainen, että olisi esimerkiksi kiivennyt ikkunalaudalle ja avannut ikkunan, näistäkin olen kuullut... saas nähdä, millainen terminaattori nyt 3-kuisesta poikavauvasta tulee...

ihmettelisi, jos teillä ei osata.

Jos kaikki on kiellettyä ja mitään ei saa tehdä, niin miten siinä mitään oppii?



Meillä on saanut kiipeillä valvotusti ja opetetaan samalla turvallisuutta, on saanut tutkia asioita turvallisesti ym.



Eli nyt koti sellaiseen kuntoon, ettei tarvitse koko ajan olla eieieiei. Että lapsi saa tutkia ja kokeilla omia rajojaan.

Tosin ei meillä ole kauheesti mitään kommervenkkejä tehty, muutamista kaapeista vetimet irrotettu ja kukat ylempänä ku normaalisti, mutta muuten on ku ennen lapsen syntymää.

Jotku asiat on vaan niitä ei juttuja, mutta muuten saa vapaasti touhuta kodissaan..

sitä mieltä, että kauhean moni asia ei voi olla "eieiei". Mun lapsen ollessa 1-vuotias toimi se, että näytin, miten haluan hänen toimivan. Ja sitten vaan toistoa, toistoa...



Esimerkkejä: "Tässä laatikossa ei ole mitään, mitä voi ottaa (nostin lapsen pois), mutta tätä saa tutkia." "Maitoa kuuluu juoda. Pane muki pöydälle, jos et enää juo (ja ihan kädestä pitäen ohjasin mukin pöydälle)" Tämä siis lapsen kokeillessa, miten nokkamukista saa kaadettua maitoa lattialle.



Ainakin meillä tuo tapa toimi loistavasti! Vähän isompana lapsi alkoi itsekin pohtia "Ehkä jotain muuta saa painella/vääntää/avata/ottaa" :).

että järjestä koti lapsiturvalliseksi, niin ei tarvi menettää hermoja lapsen normaalin uteliaisuuden vuoksi. Syötiksi voit jättää pari paikkaa, mitä lapsi voi tutkia luvan kanssa, eli keittiöön muovikippolaatikko lukotta ja kirjahyllyyn alas vauvakirjoja tai lelulaatikoita, joita saa tutkia.



Sulla on ehkä kriisi muutoksesta johtuen. Kuten itsekin sanot, niin lapsi on ollut helppo tähän asti. Ei sitten ihmekään, että aiheuttaa jonkinlaisen shokin sulle, kun lapsen vuoksi joutuukin näkemään vähän vaivaa.



Itselläni on ollut lasten kanssa raskas vauvavuosi, kun ovat olleet pätkänukkujia ja vaatineet paljon kanniskelua. Kun sitten tuossa iässä ovat alkaneet itse liikkua, niin eivät ole ehtineet enää parkua niin paljon ja ovat vaatineet kantamistakin huomattavasti vähemmän. Eli tuossa iässä on helpottanut verrattuna aiempaan aikaan.



Olen sitten huomannut tuon ilmiön, että jos jollain toisella on ollut tyytyväinen vauva, joka alkaakin liikkumaan ja tonkimaan paikkoja, niin sellaiset äidit ovat varoitelleet minuakin, että kohta sunkin vauvasta tulee tällainen. Mutta mä olenkin kokenut tilanteen ihan päinvastoin.



Eli aika paljon tuossa kohtaa äidit peilaavat sitä tilannetta aiempaan ja se vaikuttaa siihen kuinka sen kokee.

Oletan, että lapsi on ainoasi. Silloin ei ole mitään estettä puistoilla, mennä kävelylle (kauas autoteistä), uimahalliin jne. Ulkona saa mellastaa ja tutkia, heitellä, paukuttaa sydämensä kyllyydestä. Ja sen jälkeen ruoka maistuu ja uni tulee heti :)

Eli mikä aiheuttaa kaaoksen mielestäsi muu kuin lapsi? Eli poista nämä muut kaaostekijät. Jos se on kodinsiivous tai muu sellainen toisarvoinen asia, anna siivouksen olla. Siivoa vaikka kerran viikossa ja pyydä vaikka mummu siksi aikaa teille. (olettaen että olet yh, muutenhan mies siivoaa).



Toiseksi, hyväksy lapsi sellaisena kuin on. Älä yritä muuttaa häntä tai asettaa liikaa kieltoja. Järjestä kotis ellaiseksi että voi valvonnassasi kiipeillä ja tutustua kaikkiin esillä oleviin esineisiin.



Kolmanneksi: jos kyse on ruuanlaitosta osta valmisruokia.



Neljänneksi: ole mahdollisimman paljon ulkona, vaikkapa aamulla pari tuntia ja iltapäivällä pari tuntia ja anna lapsen tutkia maailmaa.

1v on meilläkin, eli luontaisesti kaikesta kiinnostunut, eikä harkintaa ollenkaan. Kannattaa aika lailla raivata kotia sellaiseksi, ettei koko ajan tarvitse kieltää. Siinä säästyy omat hermot. Sitten kannattaa myös koettaa jo ulkoilla tunti-pari, niin tulee sellaista hereilläoloaikaa lapsellekin, että saa liikkua ilman kieltoja.

Nyt on taas aamulla vähän valoisampi olo kuin illalla rättiväsyneenä karmean päivän jälkeen. Totta on varmasti se että minulla on vielä jonkinlainen shokki päällä, kun iloisen aurinkoisesta, superhelposta vauvasta kuoriutui tällainen terminaattori suunnilleen yhdessä yössä kävelemään oppimisen yhteydessä... Oma tahto löytyi samoihin aikoihin ja sitä koetellaan jo paljon ja koko temperamentti on muuttunut täysin.



Olen yrittänyt järjestellä kotia mahdollisimman lapsiystävälliseksi, mutta ihan kaikkea ei voi karsia. Kotia on järjestetty paljon enemmän kuin joidenkin kavereiden luona, jotka vaan omahyväisesti ilmoittavat, että heillä on lasta kielletty ottamasta hedelmäkulhoa/kynttilöitä whatever pöydältä, niin ei se sitten ota. Muahahah, jopas on vitsi.



Vaikka lapsi kävelee kotona jo sujuvasti (tai oikeastaan juoksee), niin ulkona kengät jalassa noissa hangissa meno on tosi takkuista ja hän turhautuu heti, kun ei pystykään liikkumaan haluamallaan tavalla talvitamineissa ja -kengissä. LIsäksi se pukemisrumba on niin järkyttävää ettei sitä kovin monta kertaa päivässä kestä. Odotan kevättä niiiiiin paljon ettei kukaan usko. Vieraisilla olisi kiva käydä, mutta eihän tuota voi mihinkään viedä, mummolakin on sellainen pikkutavarataivas (tai siis helvetti) että pää räjähtää puolessa tunnissa.



Kiitos kuitenkin näkökulmista - yritän vielä siivota kiellettyjä juttuja pois ja jaksaa puuhata ja tutkia maailmaa lapsen silmin kärsivällisemmin. Ja lisää kokemuksia ja ajatuksia saa laittaa! :)

Helposta vauvasta omia rajojaan todella vahvasti koettelevaksi suunnilleen yhdessä yössä.. Tunnen olevani ihan hukassa tässä muutoksessa ja arki vaan vyöryy yli ja kotona kaaos vaan kasvaa ja usein illalla huomaa että vähän kurjissa tunnelmissa on mennyt lapsen kanssa, eieieieiii saa repiä/avata sitä/kiivetä sinne ja aina mahtava itkuraivari lapselta vastaukseksi, kun jotain ei saa. Pelottaa, että onko tämä vaan esimakua todellisesta uhmaiästä ja miten sitten selviän. Tällaistako jo 1-vuotiaan kanssa on vai mitä tässä nyt menee pieleen?? Surettaa ja harmittaa :( Lisäksi tuntuu että muiden lapset kehittyvät huimaa vauhtia ja oppivat uusia taitoja ja meillä vaan taistellaan väsyneenä.

Itkupotkuraivarit, kiipeilyt, hermot.. Meillä syöminen on yhtä tuskaa kun lapsi haluaa syödä itse ja menettää sitten omat hermonsa kun se syöminen ei onnistu. Ja syöttäminen ei onnistu myöskään. niinpä sitten lapsi saa syödä vaikka sormin, kunhan se ruoka vain menee perille asti.

Ja jostain aivan yhtäkkiä tuosta tuli tuollainen. Vauvana oli helppo ja tyytyväinen. Silloin itkettiin kun oli nälkä tms hätä.

Ja tuo lapsi vielä on alkanut tekemään sitä että kiellon jälkeen se tulee lyömään tai puremaan. Ja en todellakaan ole ikinä lyönyt lastani, ikinä! Joten en tiedä ollenkaan mistä tuo on sen päähänsä saanut... Isompia sisaruksia ei ole..

Mutta ap et ole yksin..

Helposta vauvasta omia rajojaan todella vahvasti koettelevaksi suunnilleen yhdessä yössä.. Tunnen olevani ihan hukassa tässä muutoksessa ja arki vaan vyöryy yli ja kotona kaaos vaan kasvaa ja usein illalla huomaa että vähän kurjissa tunnelmissa on mennyt lapsen kanssa, eieieieiii saa repiä/avata sitä/kiivetä sinne ja aina mahtava itkuraivari lapselta vastaukseksi, kun jotain ei saa. Pelottaa, että onko tämä vaan esimakua todellisesta uhmaiästä ja miten sitten selviän. Tällaistako jo 1-vuotiaan kanssa on vai mitä tässä nyt menee pieleen?? Surettaa ja harmittaa :( Lisäksi tuntuu että muiden lapset kehittyvät huimaa vauhtia ja oppivat uusia taitoja ja meillä vaan taistellaan väsyneenä.

Itkupotkuraivarit, kiipeilyt, hermot.. Meillä syöminen on yhtä tuskaa kun lapsi haluaa syödä itse ja menettää sitten omat hermonsa kun se syöminen ei onnistu. Ja syöttäminen ei onnistu myöskään. niinpä sitten lapsi saa syödä vaikka sormin, kunhan se ruoka vain menee perille asti.

Ja jostain aivan yhtäkkiä tuosta tuli tuollainen. Vauvana oli helppo ja tyytyväinen. Silloin itkettiin kun oli nälkä tms hätä.

Ja tuo lapsi vielä on alkanut tekemään sitä että kiellon jälkeen se tulee lyömään tai puremaan. Ja en todellakaan ole ikinä lyönyt lastani, ikinä! Joten en tiedä ollenkaan mistä tuo on sen päähänsä saanut... Isompia sisaruksia ei ole..

Mutta ap et ole yksin..

Meillä on kaikki sellaiset tavarat piilossa mitä ei saa ottaa ja sellaiset kaapit kiinni mistä ei saa mitään ottaa. Meillä on aika rajoitetusti tilaa niin ei noita alakaappeja voi tyhjentää jne.

Sohvilla ja sängyillä saa lapsi kiipeillä vapaasti ja nyt on oppinut että kun sanotaan että ole varovainen niin hän sitten menee pois raunalta yms. Mutta sitten ei muuten ole toiminnassa mitään tolkkua.

Fiksu lapsi tuo on. Oppii nopeasti että miten mikäkin toimii ja matkii liikkeitä yms.

Mutta tuo ei sana.. Siitä seuraa niin järkyttävä huuto ja raivostuminen että huhhuh..

Muutenkin alkaa välillä olla voimat loppu ja monta kertaa on tullut mietittyä että enhän minä tuon kanssa pärjää kun siitä oikea uhmaikäinen saatika teini tulee...

tuo menee ohi, ja sitä ennen olet jo vähän ehtinyt tottua uuteen elämänvaiheeseen. Kannattaa muistaa sekin, että omapäiset ja tempperamenttiset lapset on usein älykkäitä ja kehittyy hyvin kunhan ovat saaneet taistelunsa taisteltua. :)



Mä muistan kyllä oikein hyvin miltä tuntui kun oma lapsi oli päälle vuoden. Meillä oli talo järjestetty niin, että kaikkialla oli lapsilukot+kaikki pinnat ja kalusteet oli lapsen kestäviä, ja silti meinas mennä hermot. Jos ei oltais joka aamupäivä päästy kerhoon ja iltapäivällä ulkoiluttamaan koiraa, olisin varmasti ollut jo vähän sekopäinenkin.



Lapset tuossa iässä keksii niin älyttömiä juttuja, ettei kaikkea voi ennakoida. Siksi kannattaa ottaa sellainen asenne, että minkäs teet, meillä nyt sattuu ja tapahtuu. Mä muistan selkeästi sen hetken, kun huomasin kuinka asenteeni oli alkanut muuttumaan; lapsi oli ollut tosi toimelias aamupäivän ja koska meillä on lemmikkejä, hän kunnostautui erityisesti lemmikkien "hoitamisessa". En yleensä voinut istua paikallani kolmea sekuntia pitempään. Kun lemmikit oli kiusattu, hän riisui vaippansa (miten, on mulle ihan mysteeri) pissasi lattialle, liukastui pissaansa ja löi päänsä. Kun hän alkoi itkeä, menin vaan ihan rauhallisesti lohduttamaan häntä, ja annoin pissan lainehtia lattialle ja imeytyä puiseen lipastoon ilman huolen häivää. Sitten istuttiin lattialla yhdessä ja naurettiin, että kaikkea sitä voi sattua, haetaanpas rätti. Ei ollut kauaa siitä, kun koko toi aamupäivä ois ajanut mut hulluuden partaalle ja pissaan liukastuminen ois ollut vaan piste iin päälle omalle ärtymykselleni. Tuosta jotenkin lähti sellainen rennompi asenne kaikkeen, että hälläväliä, kunhan vaan kukaan ei ole hengenvaarassa. :)

voisi olla vielä "huonommin", täältä löytyy vuoden ikäiset kaksoset jotka ovat suoraansanottuna täystuhoja... Että myötätuntoni saat, mulla ainakin napsahtaa noin 300 krtaa pvässä. Naapurit varmaan miettii että kyllä on sekopää akka kun huutaa niille pienille vauvoille jotka niin kiltisti tuolla ulkona hymyilee rattaisiin sidottuina....

Mä en ole juurikaan siivonnut tavaroita pois lapsen tieltä. Tai no kukat nostin nyt lattialta tasolle, kun lapsi alkoi repiä niitä lehtiä ja yritti syödä (ovat myrkyllisiä). Olen ottanut enemmän sen kannan, että vahinkoja sattuu eikä mikään juttu ole niin arvokas, etteikö lapsi saisi sitä hetken tutkia (ne tosi arvokkaat eivät ole lattianrajassa). Välillä täytyy kyllä mielenkiintoa ohjata, mutta on tosi kiinnostunut omista leluistaan, joita saa levitellä nyt pitkin taloa, joten aikuisten tavarat ja laatikot saavat olla kaikkialla muualla rauhassa paitsi keittiössä. Siellä alimmissa laatikoissa on muovi- ja puuastioita, joten ei edes loukkaa, vaikka niitä tutkiikin. Meillä on aina sotkuista, mutta ei haittaa.



Meillä on muutama säännöllinen ei-kielto (pistorasiat ja hella) ja joskus satunnaisempi ei jonkin lasiesineen takia, mutta jos on arvokas, siirrän sen pois tieltä.



Minäkin suosittelen ulkoilua, vaikka se hankalaa olisikin.