Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ekaluokkalaisen (poika) kaveruussuhteista
04.03.2011 |
Voisivatko muiden poikien äidit kertoa, miten vilkasta sosiaalista elämää teidän 7-vuotiaat viettävät.
Oma poikamme on aina ollut valtavirrasta poikkeava. Ensinnäkin hän on pienestä pitäen ollut todella tulisieluinen. Vähän tämä ominaisuus on iän myötä rauhoittunut ja edelleen rauhoittumaan päin, mutta silti, kun häntä joku asia alkaa ärsyttää, sen kyllä kuulee ja näkee. Hyvin hän on myös jo pitkään osannut pukea tunteitaan sanoiksi ("nyt kyllä suututtaa"), mutta silti siinä saatetaan haukkua äiti, isi ja etenkin pikkusisko, ja tavarat saattavat lentää, tai ainakin ovia kolistellaan tms. Koulukäyttäytymisestä minulla ei ole paljon tietoa, mutta ekassa todistuksessa kyllä luki palautteena, että itsehillintää pitää kehittää. Olen miettinyt, kuinka tehokkaasti hän tällä ominaisuudella saa karkotettua kavereita ympäriltään. Toisaalta opettaja on kertonut, että poikamme kulkee muun poikajoukon mukana koulussa - ei mitään raportoitavaa mistään ongelmista tms.
Koulu ei ole lähikoulumme, ja kaikki muutkin oppilaat tulevat matkojen päästä eri puolilta kaupunkia, ja pidempääkin. Saman ikäisiä pihakavereita pojallamme ei ole, eikä hän ole koulun vuoksi päässyt tutustumaan lähialueen poikiin muuallakaan. Harrastuksen kautta yritimme tutustuttaa poikaa lähellä asuviin kavereihin, jotka olisivat samanhenkisiä, mutta poika ei viihtynytkään. Tähän vaikutti varmaan sekin, että ainoana ulkopuolisena häntä kiusattiin ja vaikka asia sovittiin, hän ei halunnut enää jatkaa tätä harrastusta.
Aiemmassa tarhassa (ensimmäisessään) pojallamme oli pari oikein hyvää kaveria, mutta samanlaisia suhteita ei ole syntynyt uudessa tarhassa ja myöhemmin koulussa. Poikamme tuntuu olevan aika valikoiva kaverien suhteen, ja hän näyttää omasta näennäisestä villiydestään huolimatta hakeutuvan mieluiten rauhalliseen seuraan. Olemme pitäneet yhteyttä näihin vanhoihin kavereihin, mutta eihän se tietenkään sama ole, jos näkee kerran vuoden synttäreillä ja toisen kesämökillä.
Poikamme on vähän professorityyppiä. Hän viihtyy ihan OK omissa oloissaan ja vain välillä valittaa, ettei hänellä ole seuraa, kun siskonsa ramppaa omien kavereidensa luona, tai nämä ovat meillä. Poika pelailee ja viime aikoina etenkin lueskelee kirjoja kovasti. Hän on kiinnostunut luonnosta, avaruudesta, ritareista, legoilla rakentamisesta.
Tarhassa aikoinaan sanottiin, että hän on kuvataiteellisesti todella lahjakas ja suositeltiin tätä harrastukseksi. Selvittelin asiaa, mutta toistaiseksi asia on kaatunut siihen, että parin yhteydenottokerran perusteella ryhmät ovat ihan tupaten täynnä.
Joitakin kertoja joku tämän koulun kavereista on ollut meillä kylässä, yökylässäkin, mikä usein välttämätöntäkin arkivierailujen yhteydessä, kun matkat ovat pitkähköjä.
Lähinnä mietin sitä, että pienempänä tuntui pojillakin olevan synttärijuhlia. Nyt ei piiitkään aikaan ole kutsuttu minnekään, ja ero on valtava siskon saamiin kutsuihin verrattuna. Pojalle on aina pidetty omat kekkerit, ja niihin on kyllä tulleet kutsutut ihan kivasti paikalle. Joka kerta juhlien yhteydessä poikamme saa jonkin sortin hepulin, vuosien varrella tämä ongelma on tosiaan hieman lieventynyt, mutta hän ei selvästi osaa oikein käyttäytyä suurissa ihmisryhmissä, vaan jolloin lailla ahdistunee ja reagoi siihen tällä tavalla.
Hän on pohdiskeleva, fiksu, herkkä, fyysinen, tunteitaan osoittava, siis myös hellät tunteet esim. äitiä kohtaan hän osoittaa selvästi.
Miltä kuulostaa? Pitäisikö minun jotenkin kauheasti kannustaa häntä sosiaalisemmaksi? Kuinka paljon vaivaa pitäisi nähdä, että hän löytäisi edes joitain hengenheimolaisia, ja itselleen mukavalta tuntuvan harrastuksen?
Oma veljeni oli aikoinaan vähän saman tyyppinen, vaikka ei varmaankaan yhtä tulinen luonteeltaan, ja muistan, ettei siihen ainakaan meillä kotona kukaan juuri kiinnittänyt huomiota, mutta tuntuu, että nykymaailmassa pitää olla niin hirveän sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, että poikamme on ihan kummajainen.
Kommentit (10)
pojalla paljon kavereita ja muutama todella hyvä ystävä. Tulee toimeen kaikkien kanssa, mutta välttelee "tulisieluja", koska on itse melko rauhallinen perusluonteeltaan. Toisaalta harrastaa jalkapalloa, uintia ja laskettelua (ratalaskua) ja onkin parin vuoden aikana reipastunut todella paljon.
Kavereiden kanssa sopii tapaamisia koulun jälkeen ja pari kertaa viikossa meillä on joku luokkakaveri kylässä ja pari kertaa viikossa hän menee jonkun toisen luokse. Lisäksi lähellä asuu paljon samanikäisiä poikia ja hetkessä saavat esim jääkiekkojoukkueet valmiiksi tohon koulun kentälle.
Synttärikutsuja on elokuusta alkaen tullut ehkä 5-6. Kaverit tuntuvat olevan todella tärkeitä ja varsinkin kolmen heistä kanssa leikki sujuu monta tuntia todella kivasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin kakkosen maanläheisestä ajattelutavasta "kunhan ei aivan erakoidu". Itse olen ollut aikanaan selvästi tyttären luonteinen tässä asiassa, ja tällaiseen erilaisuuteen näyttää olevan todella vaikea suhtautua.
Kolmosen vastauksessa taas kolahti tuo, että rauhallisemmat pojat näyttävät vähän karsastavan poikamme rajua lähestymistä alussa, vaikka poikamme tosiaan ajan myötä rauhoittuisi, vaikka tosiaan silloin tällöin saa "kohtauksiaan", kun jokin asia harmittaa. Ja ihan selvästi tosiaan poika on jollain tavalla havainnut, että juuri näiden rauhallisten seura sopisi hänelle itselleen parhaiten. Vastakohtaisuudet täydentäisivät toisiaan.
Lisää vastauksia, kiitos :)
t. ap
Ja nämä hänen. Eikä hän mitenkään salaa tunteitaan - hänellä on ollut yksi ja sama "mielitietty" jo pidemmän aikaa.
ekaluokkalainen tykkää olla kavereiden kanssa,mutta koska ei asuta ihan koulun läheisyydessä ei ihan joka päivä ole leikkiseuraa. olisko noin kolmesti viikossa jossain tai meilla on joku leikkimässä. Ja hyvin näyttää leikit menevän. On kyllä sden tyyppinen et vaikka joka päivä sais olla kaveria. Onneks on sisaruksia joiden kanssa touhuta. Ja kun ikää kokoajan tulee alkaa reviiri kasvaa niin eiköhän se tästä vieläkin vilkastu. Noitten koulukavereiden lisäks ollaan viikottain serkkujen kanssa tekemisissä jotka suht samanikäisiä poikia. Mutta ap:kysymykseen sanoisin et jos tuntuu et pojalla on ihan hyvä olla noinkin niin en näe ongelmaa. Ja jos kuitenkin edes vähän touhuaa koulukavereiden kanssa niin eiköhän se pysy kuvioissa mukana:)
Hienoja miehiä heistä tuli. Edelleen viihtyvät hyvin yksinkin, mutta muutama hyvä kaveri löytyy. Ei kaikkien tarvitse olla super sosiaalisia!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja myoskin tietenkin hyvaksya lapsi sellaisena kuin on. jos olisin sinun tilassasi kutsuisin kylla kavereita kylaan ja yrittaisin laajentaa kaveripiiria.
Täytyy äitinä tunnustaa tämä perinteinenkin, ja häpeällinen, ajattelutapa: "miksi minun poikaani ei kutsuta synttärijuhliin", "mitä luokkakaverien vanhemmat ajattelevat minusta, kun minulla on tuolla tavalla "kasvatettu" poika, joka ei osaa käyttäytyä juhlissa ja jota nyt ei sen vuoksi enää kutsuta, vaikka viimeksi vielä kutsuttiin". Ja samaan aikaan sydän itkee verta, että miettiikö poika itse, miksei häntä kutsuta, jos kaikki muut kutsutaan (en tiedä), vaikkei hän mitään minulle tai muille asiasta sanokaan, ja miten asia vaikuttaa hänen itsetuntoonsa. Ja miten itsetunto kolhiintuu ainakin siinä vaiheessa, jos hän muuten suhtautuu asiaan täysin luonnollisena, mutta herkkänä ja tarkkanäköisenä poikana aavistaa, että asia tuntuu olevan äidille ongelma.
Tätä äidin elämää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siksi koulun on oltava lähikoulu, että lapsen helppo tavata kavereitaan.
Näistä syistä me valittiin lähikoulu, eikä pienluokkaa.
Poikani siis menee syksyllä kouluun.
Kaverit taas tärkeitä lapsen psyykkeelle.
Me asutaan taajama-alueella ja kavereita on muutaman kilometrin säteellä. Mutta kavereita ei käy kylässä. Olen ehdottanut pojalle, että kutsutaan kylään, mutta hän sanoo, että kyllähän minä koulussa leikin niiden kanssa joka päivä. Poikaani ei myöskään kutsuta muille kylään. Kuitenkin hän itse on sitä mieltä, kävereita on, eikä millään haluaisi muuttaa toiselle paikkakunnalle, kuten meillä on suunnitelmissa. No, ei minunkaan kotonani koskaan käynyt luokkakavereita kylässä, mutta naapurin lasten kanssa kyllä leikin pihalle joskus. Mietin, että onko lapseni kuitenkin yksinäinen, vai eikö hän oikeasti kaipaa vielä kaveriseuraa. Ajattelin viedä lapsia ulos leikkimään, jospa siellä törmättäisiin näihin kavereihinkin joskus. Ap:lle ehdotan, että kutsuisit kotiisi yhden kaverin kerrallaan ja ulos leikkimään. Ulkona lapset tutustuvat parhaiten.
Alue: Aihe vapaa
Vanhin poika on jo 17v ja on omat kuviot ja kivati kavereita. Keskimmäinen on tokalla ja kaveripiiri on laaja ja poika on todella suosittu kaverina ja oikea herra aurinkoinen muutenkin.
sitten on tämä pahnanpohjimmainen, meidän ekaluokkalainen! temperamenttinen, mutta asioita syvällisesti miettivä. Siinä missä keskimmäisellä pitää olla aina kavereita ja tekemistä, niin nuorin jaksaa yksin rakentaa legeoilla, tehdä majoja, lukea jne. Koulussa pärjää muuten hyvin, mutta isossa ryhmässä toimiminen ja ohjeiden vastaanottaminen on hankalaa.
Itse olen ajatellut, että kyllä jokainen paikkansa löytää, jos kotiasiat ovat kunnossa ja jaksetaan tukea kaverisuhteita ja katsotaan ettei aivan erakoidu.
Itse olen ollut ainoa lapsi ja olen varmaan näiden kahden nuorimman väliltä: rakastan yksinoloa vaikka minulla on aina ollut paljon kavereita.