Lapselliset työkaverit kahvipöydässä (onko muilla tämmöistä?)
Nainen 62-v toi synttäritorttua, jota sitten aloittelimme heti aamukahvilla.
Nainen 40-v: otti ison palan torttua
Nainen 45-v: Mä just mietin että kehtaisko ottaa noin isoa palaa (viittasi 40-v:n ottamaan isoon palaan ja leikkaa itselleen samaan aikaan yhtä isoa palaa)
Nainen 40-v: Voi ny Vittu! Aina sun pitää olla kommentoimassa muitten paloja! (pudottaa mielenosoituksellisesti tortun pöydälle)
Nainen 45-v: No niin säkin vittu aina puutu joka asiaan (heittää veitsen tortun päälle kesken leikkauksen)
Syvä hiljaisuus laskeutuu...
Siis ihan oikeesti, meillä ei edes 8-v ja 10-v käyttäydy noin! Ihan järkkyä!
Onks teillä muilla yhtä lapsellisia työkavereita?
Kommentit (19)
vielä pari vuotta sitten, että jollain työpaikalla voi olla tuollaista ja että aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä ap:n kuvaamalla tavalla.
Valitettavasti nyt uskon, koska nykyisellä työpaikalla on aivan tuollainen meininki. Kaksikymmentä vuotta ehdin työelämässä mukana olla, ennen kuin vastaavaan törmäsin.
että on kyse meidän huumorityylistä:
"No, korkatkaahan se torttu nyt, kuka uskaltaa?"
"veitsi on kyllä aika terävä, ettei tule välilihan leikkausta samalla" jne
että nuo ihmiset ottaa kaikki niin jättimäisen palan, että osa porukasta jää ilman :D
Sellaistakin kun näkee, että aikuiset ihmiset ottaa esim. juhlilla valtavia määriä kakkua ym.
Salaa juovat tai vetävät kipulääkkeitä näkeehän sen. Ei kukaan käyttäydy muuten noin. Täysin selvä tapaus.
alkoholia ja silti ei tulisi mieleenkään alkaa kiukutella tuolla lailla.
Sulla on sellainen Rauno Repomies -tyyli arvailla ihmisten Oikeita Vaikuttimia ja Taustoja, kuulehan. Tekisi sulle hyvää joskus korkata, ettei tarvitse muiden alholinkäyttöä kadehtia ;-)
paiskaa mielenosoituksellisesti ovensa kiinni jos naapurihuoneen myyntipäällikkö sattuu tulemaan töihin, hän kun ei voi sietää tätä myyntimiestä.
Kovaan ääneen myös päivittelee jos joku on käynyt paskalla vessassa ja siellä haisee kun hän menee pissalle (ei käy koskaan paskalla töissä). Työkaveri pieraisi kerran vessassa ja se kuului käytävälle ja tuo 45-v teki siitä hirveen numeron ja sanoi tuolle pieraisseelle työkaverillekin että kuului ihan käytävälle asti.
Aika karsea tapaus tuo.
Vaan sellaisia on, että häveliäästi otetaan pikkupala ja näykitään sitä pitkään ja hartaasti. Oteaan vielä lisää ihan vähän vaan. Sitten kun suurin osa on poistunut kahvipöydästä, rohmutaan ahneesti loput tarjottavat omalle lautaselle. Nämä rohmut on niitä työpaikan läskejä, jotka eivät ilkeä herkutella muiden läsnäollessa.
Vaan sellaisia on, että häveliäästi otetaan pikkupala ja näykitään sitä pitkään ja hartaasti. Oteaan vielä lisää ihan vähän vaan. Sitten kun suurin osa on poistunut kahvipöydästä, rohmutaan ahneesti loput tarjottavat omalle lautaselle. Nämä rohmut on niitä työpaikan läskejä, jotka eivät ilkeä herkutella muiden läsnäollessa.
Naiset ovat yleensä ihan kauhean tekopyhiä. Tavallaan olisi jopa minusta parempi, jos joku olisi ronskisti itsekäs ja temperamenttinen, sille voisi sitten suoraan sanoa vastaan.
Mutta ei, ollaan niiiiiiin mukamas sitä sun tätä ja sitten puukotetaan selkään.
Ei mulla pokka pitäisi. Oisin varmaan tokaissut syvän hiljaisuuden keskelle, että "hyvää synttäriä xxxx".
Ihmiset taantuu huomaamatta. Helposti erotaa työkavereista ne, jotka läträävät viikonloppuna.
Ei siellä taida selvitä kuin huumorilla?
Ihmiset taantuu huomaamatta. Helposti erotaa työkavereista ne, jotka läträävät viikonloppuna.
Tuo Nainen 45-v on absolutisti, eikä tuo toinenkaan alkoholilla kovin läträä. Tuo 45-v on kyllä aika järkky tapaus, laukoo ihan mitä sylki suuhun tuo.
Olen ollut tässä työpaikassa puolisen vuotta ja on ollut aikamoinen kulttuurishokki! Toivottavasti mä en muutu tuollaiseksi
Välillä huudetaan ja yleensä mulkoillaan. Jos yrittää ystävällisesti puhua näille naisille, he eivät hymyile ja osoittavat eleillään, ettei muiden jutut kiinnosta. Jos musta tulee niin epäsosiaalinen työkaveri, niin sanon itseni irti töistä.
Toinen on ostossa ja toinen myynnissä
ap
näkeehän sen. Ei kukaan käyttäydy muuten noin. Täysin selvä tapaus.
Toinen on ostossa ja toinen myynnissä
ap
tai pidättelevätkö purkauksiaan keskinäisiin hetkiin....
niin että korvat punaisena kuuntelen ja häpeän
Olisin veikannut hoitsuja. Yhtä ja toista on tullut töissä kuultua ja nähtyä sairaalassakin.