Millaista apua voi saada kun ei jaksa enää ja elämästä on ilo kadonnut?

Ensinnäkin, kuulostat juuri minulta, olen masentunut. Neuvolasta saa lähetteen psykiatrille tai sitten neuvolalääkäri voi antaa esim. lääkityksen.



Toiseksi, monissa paikoissa on saatavana perhetyöntekijöitä juuri tämänkaltaisissa tilanteissa. Teille siis tulisi perhetyöntekijä, joka voi hoitaa lasta/lapsia sillä aikaa kun itse esim. nukut tai muuten vaan rentoudut, pt voi myös siivota tai muuten vaan auttaa eri asioissa.



Kysy siis neuvolasta!

Ja mahdollista saada. Tänään olen itkenyt koko päivän ja pieni 1,5 vuotias lapsi arvatenkin ihan ihmeissään. Hädin tuskin jaksanut vaihtaa lapselle vaatteet ja vaipat ja ruokkia. Mieheltä kun apua pyytää niin ei voi kun on sopinut pelaavansa tänään neljänkymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa. Eli noi tuntemattomat ihmiset menee vaimon ja varsinkin lapsen hyvinvoinnin edelle. Kaikessahan aina sattuu perumisia, paitsi ilmeisesti peliasioissa ei :-(

Voiko kotiin saada apua iltaisin tai varsinkin viikonloppuisin vaikka mieskin on silloin kotona (ei kuitenkaan läsnä). Ite oon päivisin töissä (vaikka nyt tuntuu että sieläkään tuskin voi olla). Illat ja varsinkin viikonloput on aivan kamalia. Nytkin vaan itken, lapsi onneksi nukkuu.

Olet selvästi masentunut. Älä tarraa siiheen miehesi riippuvuuteen

liikaa.. hänellä toki ei näytä olevan todellisuudentajua, mutta

pidä huolta omasta jaksamisestasi.

Muuta vaikka joksikin aikaa pois miehesi luota.. jotta tajuaa,

että elämä on tässä ja nyt eikä internetissä.

Miten muuten sait koneen nyt käyttöösi? Miehesi ei näytä

ihan totaaliriippuvainen olevan.

Näytä myös nämä kirjoituksesi miehellesi.

Heti tuonne kysyelemään ystävää etsitään palstalle. Etsit ystäviä, jotka sopivat omaan elämäntilanteeseen. Näyttää siltä, että kaipaat ihan omia ystäviä, joiden kanssaa jakaa elämääsi ja puhua/kirjoitella siitä.

Tee vaan pesäero mieheesi, niin ette kumpikaan pahenna

toistenne riippuvuuksia.

Tosin nyt mies on kavereiden luona pelaamassa ja tulee noin tunnin päästä kotiin (on sillä kyllä kone sielä mukana). Silloin sitten alkaa se toinen pelisessio.



Tällä hetkellä toivonkin että pääsisin jotenkin eroon miehestä joksikin aikaa ainakin. En vaan usko ilman apua pärjääväni yksin tällä hetkellä.



Joku sanoi että tarvitsisin ystäviä. Se on varmasti totta, koska minulla ei ole ketään sellaista ystävää jolle voisin puhua.



Voi olla että olen läheisriippuvainen. Mistä sen tietää ja mitkä ovat sen tuntomerkit? Mitä asialle voi tehdä?

Olisin vain itse tarvinnut valtavasti huomiota mieheltäni ja

rakkautta. Kun en sitä saanut mielestäni tarpeeksi, syyllistin

miestä ja ajoin häntä enemmän ja enemmän peleihin.

Eihän nalkuttavan akan kanssa oleskelu ole mielenkiintoista

peleihin verrattuna..

Osa on tietysti sitä yksinäisyyttä. Yritä etsiä itsellesi muita

mielenkiinnon kohteita kuin se unelma perheestä, jota koetat

miehesi kautta toteuttaa. Ystävät, joku harrastus saattaisi

auttaa. Yritä itsenäistyä miehestäsi.

En nyt halunnut todellakaan sanoa, että kaikki on miehen vika tms. Lähinnä korostin tuota miehen riippuvuutta (mies mm. itse sanoo olevansa riippuvainen ) siksi että kaikki avunpyyntö yritykset ovat tyssänneet siihen että tuntuu että kaikki vaan sanoo että pyydä mieheltä apua.

Eihän syy tietysti ole sinussa, mutta sinun kannattaa yrittää

selvitä eteenpäin tunnepuolen kanssa. Lakkaa välittämästä

ja murehtimasta miehesi käytöstä niin paljon.

Jätä miehesi hoitamaan lasta ja lähde itse johonkin, älä kysele

mieheltä, suostuuko, ilmoitat vain meneväsi ja jättäväsi lapsen

hoitoon. Miehesi on silloin pakko ottaa aikuisen rooli.

Mitä voisin tehdä kun tuntuu ettei yksinkertaisesti enää jaksa. Onko pakko selvitä yksin? Käyn noin kerran viikossa juttelemassa sosiaalitädille, ja tuntuu että jaksan vaan odottaa sielä käyntiä. Viikon välit tuntuu vaan ylivoimasilta ja viikonloppuna tosiaan on kaikken kauheimpia.

Tälläistä on ollut vasta siitä asti kun aloitin työt. Sitä ennen kaikki oli muuten hyvin paitsi parisuhde. Ja tälläistä itkua mikä ei vaan lopu ei oo ollut ennen tätä viikonloppua. Vuoden olen käynyt juttelemassa sielä sosiaalityöntekijän luona ja kaikki on tähän asti ollut hyvin. Lääkäriäkin pääsen aina tarvittaessa tapaamaan (en siis käy missään sossussa vaan psykiatrisella poliklinikalla). Vasta kuukauden on asiat ollut todella huonosti.



Olen yrittänyt sopeutua siihen että miehestä ei ole apua perhe-elämään, siitä olen taas jutellut pariterapiassa missä käydään, tosin erikseen koska todettiin että parempi käydä erikseen. Mies lähetettiin psykoterapiaan (sai lähetteen muutaman käynnin jälkeen) ja mun jaksamista vaan voivotellaan. Ovat kyllä kai kaikki huolissaan jaksamisestani mutta konkreettista apua en ole saanut. Tuo pariterapia siis kanssa samalla psykiatrisella poliklinikalla.

Peruutan edelliset kommenttini.

Olet hakenut ammattilaisen apua miehesi kanssa. Se on hyvä! Ehkä tarvitsisit mielialalääkkeitä, jos masennut vain jatkuu. Itse olen niitä syönyt yli vuoden ja ovat auttaneet, vaikka nyt meinaa taas masentaa. Ehkä annosta pitäisi vähän nostaa...



Toisaalta en luota viralliseen terveydenhuoltojärjestelmäämme ihan täysillä. En ole mieheni kanssa saanut sieltä kovin tuloksellista apua, vaikka on saatu apua/hoitoa jo kauan (mieheni vuosia). Viime aikoina olen turvautunut enemmän vaihtoehtoiseen lääketieteeseen ja omaan apuun. Koitan keksiä kivaa tekemistä, hemmotella itseäni ja lepäillä riittävästi. Sitten syön E-EPAa, vitamiineja ja muuta terveellistä. Olen käynyt myös vaihtoehtoishoitajalla, mutta siitä on vielä liian aikaista sanoa, onko siitä ollut hyötyä. Toivossa on hyvä elää.

Joillakin paikkakunnilla pt kuuluu sosiaalityön avohuoltoon, eli pitää olla jonkinlaisia ongelmia tässä suhteessa. Monessa paikassa perhetyöntekijät ja kodinhoitajat ovat sen sijaan terveydenhuollon alaisia, ja joissain paikoissa niitä jopa tyrkytetään jos äiti vaikuttaa neuvolassa vähänkään väsyneeltä. Ainakin Tampereella kuulemani mukaan saa pt:n helposti, pääkaupunkiseudulla on sen sijaan huonompi tilanne.