Hohhoijakkaa. Kaverini on mennyt monen kotiäitiysvuoden jälkeen töihin

Hyvä jos on motivaatiota.

vai mikä tän viestin pointti oli?

Ihanaa, jos kaverisi on työllistynyt ja kiva , jos saa vielä mieluisia vuoroja ja hänelle mukavasti palkkaa.

Kaipa se nyt monen kotiäitivuoden kitkutuksen jälkeen on ihan hehkutuksenarvoinen asia.

Mä ymmärrän ainakin kaveriasi hyvin.

alkaa selostamaan päivästä toiseen työni kiemuroita sellaiselle ihmiselle joka ei ole samalla alalla.



Toki tajuan että on ihmeellistä saada rahaa enemmän kuin kh-tuki, mutta se on vaan jotenkin niin hassua miten innoissaan se on :D



ap

Onnea hälle! Olen itsekin ollut pitkään kotiäitinä. Vähän kade, tahtoisin niin kovin itsekin olla noin innostunut jostain. Toivottavasti tässä pian. (ja älkää nyt mulle vastailko, et mene töihin, niin menenkin, jos joku huolii, siinän se ongelma on,laitoin tämän vain siksi, että tosiaan kotiäidin pääsy töihin voi olla semmoinen haave ja suuri innostus, et puhe ei helpolla varmana lopu)

se että hän on innostunut työstään vai se, että hän on ylipäänsä innoissaan jostakin asiasta? Mikä saa sinut innostumaan?

että minkä värisiä pillereitä on jakanut ja millaisia potilaita tänään oli :).



Ehkä mä olen tosiaan kateellinen kun ei mun työ mua tuolla lailla innosta :)



ap

on varmasti, jos työstään jaksaa olla noin innoissaan.

jotka ovat innoissaan työstään. Tsemppaa sitä kaveriasi ja koeta pitää innostusta yllä. Sitä paitsi luulin että kaverit ovat sitä varten, että niille voi kertoa asioitaan ilman että ne tulevat heti vuodattamaan ne jonnekin vauvapalstalle.

Vaikkei kerro nimiä tai muuta, niin ymmärtääkseni kyllä kuuluu vaitiolovelvollisuuden piiriin useimmat asiat. Tietty jos sanoo että olipas ihana mummo kun ilahtui niin paljon kun tulin paikalle, ni eihän siinä mitään, mut jos tulee jotain siihen tyyliin että kolmekymppinen äiti oli saanut verenmyrkytyksen ja pienet lapset oli siellä ihan hädissään äidin puolesta... Se menee liian pitkälle.



Nimim. kyllästynyt kuuntelemaan kun eräs läheinen sairaanhoitaja aina kertoo potilaistaan ihan liiankin tarkkaan.

käsitelty. Katetroinnit myös. Ei voi muuta sanoa kuin että ei oo mun juttu ollenkaan



ap

muutenkin olen ollut jo yli 10 vuotta, mutta silti voisin puhua työstäni päivittäin suu vaahdossa, kunhan vaan joku kuuntelisi. :) Tunnen vaan niin suurta intohimoa ja innostusta työtäni kohtaan, yhä edelleen... Ymmärrän siis ystävääsi hyvin.

katetrit ja avanteet on sairaalassa arkipäivää, eivät viittaa siis mihinkään tiettyyn potilaskeissiin. Voit tietenkin ohjata keskustelua muille urille tai sanoa että sinua ei kiinnosta nuo jutut. En oikein tiedä millaisia kavereita sitten olette.

Eihän se ole sen kummempaa, kuin kotiäidit kouhkaa lapsistaan ja siivoamisistaan...

ja mielenkiintoisia, uusia työtehtäviä. Se oli pätkätyöllistetylle ihmiselle erittäin kova juttu.



Muistan myös, miten appiukko (samassa työpaikassa 40 vuotta) hymähteli säälivästi ja huvittuneesti, jos erehdyin yhtään mitään mainitsemaan työstäni, ainakin, jos vähääkään kuulostin innostuneelta.



Hyvin pian opin, että tietyssä seurassa työstä saa vain valittaa ja suhtautua siihen niin kuin se olisi joku rangaistus. Mieluiten aihe tulisi ohittaa kokonaan, jos mahdollista.

Tosi mukavaa, että ainakin joku on innostunut työnteosta ja on onnellinen töihin menemisestä. Olisin iloinen kaverini puolesta ja toivoisin, että työ on noin mukavaa tulevaisuudessakin. Miksi työn pitäisi tuntua tylsältä ja tuollaisesta ei saa pitää. Pienistäkin asioista voi olla iloinen!

Aijai kun on raskasta pomo on veemäinen ja työkaverit viettää päivät pitkän feisbuukissa ja minä saan tehdä kaikki työt ja minä tulen aina aamulla ajoissa kun lähden niin aikaisin että vr:n mokat ei haittaa ja aina tätä samaa paskaa eikä mikään kiinnosta ja palkkakin on niin pieni ja toiset ne vaan matkustelee ulkomaille että millähän rahoilla noi naapuritkin aina reissaa taitavat ottaa pikavippiä ja kohta ovat ulosotossa ja serkkukin vaan lorvii työttömyyskorvauksella ja...



Parempi?