olenko ihan hirvee ihminen jos olen pettynyt vauvan sukupuolesta?

tällä palstalla on ollut monta pitkää ketjua samasta aiheesta. Kannattaa googlettaa.

T:toinen poikien äiti joka ei koskaan saa tyttöä vaikka on toivonut aina voivansa olla äiti myös tytölle

kannattaako alkaa lapsia lisää tekemään jos tietää pettyvänsä ellei saa haluamaansa??Ittellä 2 poikaa ja kolmas harkinnassa..(mietityttää vaan vauva-ajat ja raskausaika)eikä oo oikeesti välii kumpi tulee...ja siksi en varmaankaa ottais ees selvää etukäteen kumpi tulossa,ois kiva ylläri(tai ehkä ei ees ylläri jos ois poika)

Tiedän muutamia joilla sukupuoli on ollut todella tärkeä ja melkein sääliksi käy kun se on niin SUURI pettymys.Eipä tarvii ite käydä sellaista läpi :)

ymmärrän kyllä, olisin itsekin ollut, jos ei olisi tyttöä tullut, vaikka sitä esikoispoikaani rakastan

Kyllä sitä lasta rakastaa joka tapauksessa, mutta kun jostain haaveestaan joutuu luopumaan loppuiäksi niin totta kai se kirpaisee. Uskon että suurin osa naisista haluaisi tytön, koska siihen tytön maailmaan on naisena niin helppo useimmalle samaistua ja tavallaan itse ajattelen, että voisin elää omaa lapsuuttani pienen tytön kanssa uudelleen ja peilata omaa lapsuuttani eri tavalla kuin pojan kanssa. Itselläni on poika, jota rakastan yli kaiken. Pienenpieni haave tytöstä on silti olemassa. Oma lapsilukumme on ehdottomasti max 2 (jollei nyt kaksosia sattumalta tulisi) joten jos saisin toisen pojan, olisi tyttöhaaveet unohdettava tässä elämässä. Parempi se on nämä asiat myöntää itselleen ja käsitellä niitä kuin uskotella itselleen, ettei mikään ole vialla, vaikka elämänikäinen haave romuttuu. Ei se vähennä silti rakkautta siihen lapseen, joka maailmaan saapuu.

toivottavasti meillä kolmas on tyttö!

mutta minusta sinä olet.



En käsitä tuota tarvetta olla juuri tietylle sukupuolelle äiti. Ja aika usein muuten nämä valittajat ovat vieläpä poikien äitejä. Onkohan teillä äitiydessä jäänyt jotain käsittelemättä ja kuvittelette jotenkin onnistuvanne paremmin tytön äitinä vai onko jokin pinnallinen vaatteiden ja hiusten hypistely niin tärkeää, että asiasta valitetaan ja nyrpistellään.



Olen lyhyesti sitä mieltä, että ei pidä hankkia lapsia, jos ei ole valmis saamaan kumpaa tahansa. Vaihtoehtoja kun on nämä kaksi. Ja tietysti aina voi saada sen sairaankin lapsen. Minä mieluummin otan jomman kumman ensimmäisistä vaihtoehdoista ihan valittamatta.

mutta minusta sinä olet.

En käsitä tuota tarvetta olla juuri tietylle sukupuolelle äiti. Ja aika usein muuten nämä valittajat ovat vieläpä poikien äitejä. Onkohan teillä äitiydessä jäänyt jotain käsittelemättä ja kuvittelette jotenkin onnistuvanne paremmin tytön äitinä vai onko jokin pinnallinen vaatteiden ja hiusten hypistely niin tärkeää, että asiasta valitetaan ja nyrpistellään.

Olen lyhyesti sitä mieltä, että ei pidä hankkia lapsia, jos ei ole valmis saamaan kumpaa tahansa. Vaihtoehtoja kun on nämä kaksi. Ja tietysti aina voi saada sen sairaankin lapsen. Minä mieluummin otan jomman kumman ensimmäisistä vaihtoehdoista ihan valittamatta.

En voi sille mitään että itku tulee kun katselen tyttövauvoja.. se kaipuu tulee jostain syvältä.

mulla oli yks km ja oli heti tyttöolo..

eli menetin sen joka ehkä olis ollut tyttö.

nyt sitten en sitä prinsessaa koskaan saa.

ja mä olen aatellut, että kolme poikaa olis just hyvä. saduissakin on aina kolme veljestä ja prinssiä.



nyt ootellaan kolmatta, ja mulle tuli hirveän vahva tyttö-olo. niin vahva, että melkein ostin jo mekkoja ja tunikoita. vasta rakenneultraa ennen tajusin, ettei tunteeni välttämättä pidäkään paikkansa.



ultrassa näkyi pippeli, ja kotiin mennessä itkin. olin illan surullinen. tää on meille ehdottomasti viimeinen lapsi.



sit ryhdistäydyin. meille on tulossa terve lapsi. se on todennäköisesti poika, mutta itse uskon olevani parempi poikien kuin tyttöjen äitinä. tajusin, että mun ainoa syy haluta tyttö oli se mekkojen ostaminen. vähänkö pinnallista!



poikien äitinä voin (?) olla tyytyväinen seuraaviin juttuihin:



1) vaatteet, harrastusvälineet ja lelut ovat yhteisiä.



2) homma on suorempaa, ei tyttöjen selkäänpuukottamisia ja ylikimurantteja kaverisuhteita.



3) äiti saa aika kauan valita pojalle mieleiset vaatteet, tytöt alkaa nirsoilla jo 4-vuotiaina.



4) vältyn hello kittyltä ja muulta ällökimallukselta.



5) murrosikä-taistelut alkaa myöhemmin.



6) voin patistaa pojat tekemään iskän kanssa poikien juttuja -> äidille omaa aikaa!



nää nyt on vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettu, mutta ilahduttivat mua kun tajusin, etten pääse mekko-ostoksille :)

ole oikeita ja vääriä asioita. Ja sellaista ihmisitä ei ole, joka ei olisi joskus tuntenut jotain normeihin sopimatonta.



Ihan toinen juttu on se, miten toimii. Fiksuinta on antaa tunteen tulla, ja mennä, lapsihan kyllä saa aikuisen rakastumaan itseensä, viimeistään ensimmäisten hymyjen myötä. Eli sitä ei tarvitse pelätä, etteikö siihen syntyvään lapseen kiintyisi yhtä paljon, kuin mihin tahansa lapseen. Mutta kun tiedostaa ja tunnistaa tunteensa, ja hyväksyy ne, niin ne eivät kasva möröiksi, jotka pahimmillaan pilaavat suhteen lapseen.

Me saatiin kahden pojan jälkeen pieni prinsessa. Ja vasta vauvan ollessa n. 4 kk tajusin, kuinka tärkeää mulle on että tämä on tyttö!



Toki pojat ihania on, mutta vasta tytön jälkeen tunsin että perheemme on kokonainen. Ymmärrän sua siis täysin. Toivon että saat pienen tytön. Jos poika tulee, opit varmasti tätä rakastamaan. Kuitenkin luulen, että tytönkaipuu jää johonkin kalvamaan. Voimia loppuraskauteen! Ja onnea vauvan tuloon, olipa sitten kumpaa sukupuolta tahansa.

Äitylit hankkivat lapsokaisia koska haluavat toteuttaa omia projektejaan ja haaveitaan, vähän kuin hankkisivat koiria kun ne on niin söpöjä ja on kiva silittää ja paijata niitä. Miten tämä eroaa siitä että lapsi haluaa kaupasta uuden lelun? Ja sitten vielä puhuvat rakastavansa lapsiaan, itseään he rakastavat, niin pohjattoman itsekeskeistä on tuo nykyajan ajattelu etten oikein osaa edes osoittaa tuollaiselle oman napansa kautta maailmaa katselevalle missä menee pieleen... Entä jos se lapsi joskus sanoisi: "Olisi ollut parempi jos et olisi minua tehnyt." Mitä vastaisit? "Mutta kun minä halusin lapsen itselleni." Vähän niin kuin lelun. Ja aikuiseksi kasvetaan ehkä siinä vaiheessa kun saadaan lapsenlapsia, jos sittenkään.