nimiasiaa
Meillä on esikoisella kaksi nimeä ja nyt sit tälle toiselle olisi tulossa kolme nimeä. Onko se kuitenkin ihan ok?
Itse olin ensin sitä mieltä että vain kaksi nimeä kun esikoisellakin näin mutta miehen ehdottama toinen nimi vaati ehdottomasti perään vielä kolmannen nimen. olisi muuten loppunut vähän kesken!
Ensin se ei minua häirinnyt mutta nyt on ruvennut miettimään että pitäisikö pudottaa se ensimmäinen nimi siitä vaikka se on minusta kivempi ja sen haluan. Tosin pelkään edes ehdottaa mitää muutoksia tähän nimeen missä ensinnäkin kesti kolme viikkoa päästä sopuun ja nyt on enää pari viikkoa aikaa ristiäisiin enkä jaksaisi siitä enää vääntää!
Eli pistääkö se silmään että on eri määrä noita nimiä?
Kommentit (7)
Meillä muutenkin mulla itsellä kolme ja miehellä kaksi nimeä, joten molempi parempi.
Esikoisella on 3 nimeä, kuopukselle oli myös tulossa 3, mutta päädyimme yhdistämään kaksi jälkimmäistä isovanhemmilta periytynyttä nimeä. Eli hänellä siis on 2 nimeä. Nyt vähän harmittaa ja mietityttää, että oliko hölmö päätös. Olen aivan tuota samaa pähkäillyt. Pantava imetyshuurujen piikkiin...
Onko sulla itellä sisaruksia? Häiritsisikö sua jos sulla kaks nimeä ja sisaruksella kolme tai toisin päin? Mua ei ainakaan häiritsis millään lailla enkä ajattelis tuota ollenkaan.
sisko sekä veli ja meillä tosin on kaikilla kaksi nimeä. Mutta ei se kyllä häiritsisi jos nyt niistä jommalla kummalla olisi kolme nimeä ja minulla ei!
Ja minusta tuo tytön nimi on nyt niin ihana että sitä en vaihtaisi vaikka mikä olisi, haittaa se sitten ketä tahansa :) Täydellinen nimi tuolle pienelle!
ap
Varsinkaan, kun esikoisella kaksi ja nuoremmalla kolme. Jos olisi toisinpäin, ehkä tuntuis vähän siltä, kuin nuorempi olisi jäänyt jostakin paitsi. Mutta noin päin ei ainakaan minun korvaani särähtäisi :) Meilläkin esikoisella kaksi nimeä ja kuopuksella kolme (oli niin kaunis kolmen nimen kokonaisuus mielestämme, että annoimme sen, vaikka kahteen ensiksi pyrimme).
Vai meinaatko että sun lapset ovat aina yhdistettyinä toisiinsa? Jospa nyt annat ne 3 nimeä ja aloitat sen että ovat yksilöitä.