Mitä ET ole antanut miehellesi anteeksi?

en ole antanut anteeksi mieheni huumeiden käyttöä

Anteeksi "ystävää", joka oli aina ollut ihastunut mieheeni. Olin juuri eronnut miehestäni, ja vamppasi heti kiinni.

Kuten seksitaitojeni ja vartaloni halveksimista, yksin jättämistä raskauksissa ja lastenhoidossa, kotitöitten tekemisten arvostelua ja jatkuvaa valitusta.

Oletko edelleen miehesi kanssa?



Meillä vähän vastaavaa, jotkut miehet eivät vaan osaa olla hiljaa vaan riidan tuoksinnassa sanovat mitä sylki suuhun tuo(tai sitten sen mitä oikeasti ajattelevat). ei sellaista voi antaa anteeksi, eikä unohtaa. Mun itsetuntoa on lytätty monta vuotta, mutta ei enää, rakennan nyt omaa elämää itsekseni, ja uskon että pärjään...

kaikkia niitä loukkauksia mitä olen vuosien varrella saanut kuulla. esim ulkomuotoni ei ole hänestä enää lainkaan kaunista katsottavaa kun olen noita raskausarpia mennyt hommaamaan itselleni ( luonnollisesti kahden lapsen jälkeen ne ovat kyllä mahdollisia mutta kun ei hänen äidilläänkää ollut). Olen mieheni mielestä lihava ja se on omaa syytäni, kun vaan kotona makaan enkä tee asialle mitään. Vauva on nyt pari kk ja olen äitiyslomalla. Seksi on ihan kamalaa kanssani koska häntä häiritsee epparista johtunut "nyppylä". Seksiä en muutenkaan olisi vielä halunnut ku on vielä kiree ja kipee synytyksestä, mutta kun miehellä on nuo tarpeet... kokeilimme sitten taas ja sain taas haukut kun ei tunnu hänestä hyvältä.

Arvottomuuteni ihmisenä on ehkä pahinta mitä voin saada osakseni. Minulla ei ole ollut varaa oastaa itselleni kunnollisi alusvaatteita ja saan niistäkin kuulla kuinka olen epäseksikäs kun kulen vanhoissa sloggipöksyissä, mutta toisaalta hän koko aika huomauttaa eetä raha menee hukkaan jos minä osran itselleni jotain uutta vaatetta koska mun pitää laihduttaa että näyttäisin taas hyvältä. ei läskille kannata ostaa mitään. oli taas synnytyksen jälkeen ihmeissään kun en ollukkaa bikinikunossa...mitä hänen äitinsä on aina ollut ja on vieläkii, ja pitää ukkosa tyytyväisenä sängyssä. Joo, pahin juttuhan o siis se että mun olis varmaan pitäny ottaa anoppi synnärille mukaan ja pyytää kätilöä samalla katkasemaan napanuora hänen ja poikansa väliltä.! En anna koskaan miehelleni anteeksi että olen ikuinen kakkonen!

Kuinka miehesi voi sanoa sinulle noin kauheita asioita? Ja kuinka voit edelleen olla hänen kanssaan? Olen todella pahoillani puolestasi, kukaan ei ansaitse tuollaista puolisoa. Toivon todella, että joko hän oppii arvostamaan sinua tai sitten saat voimia irrota hänestä ja löytää jonkun, joka rakastaa ja arvostaa sinua.

työt aina edellä.

Haki minut synnyttämästä ja jouduin saman tien menemään ruokakauppaan, kun isommille lapsille ei ollut mitään ruokaa. Koti siivoamatta, veriset lakanat vuoteessa, kun limatulppa irtosi.

Vaati seksiä viikko synnytyksen jälkeen.

Arvosteli minua kavereittensa kuullen ivallisesti muutaman kerran. Kaveritkin totesivat, että pahasti sanoit, ei katumusta.

Ei muutenkaan koskaan osoittanut myötätuntoa.

Kun hain eroa, kertoi vanhemmilleni, kuinka kauhea ihminen olen.

kutosella ja ysillä!! Kutosen äijälle sanoisin, että mene nussimaan sitä äitiäsi jos se kerran on niin ihana ja seksikäs... Pihalle tollaset kuonakasat!

lähti siskoni hautajaisten jälkeen (lauantai) kavereidensa kanssa ryyppäämään ja jätti minut järkyttyneenä ja todella itkuisena kotiin yksin. Aamullakaan ei miestä vielä näkynyt, jouduin soittelemaan kaverit läpi, että onko miehellekin nyt sitten sattunut jotain. Olikin vaan sammunut kaverinsa sohvalle.. Edelleen ollaan yhdessä, mutta jostain syystä tämä asia ei jätä minua rauhaan ja välillä edelleen itken sitä. Siis sitä, että mieheni hylkäsi minut silloin, kun eniten maailmassa olisi tarvinut hänen lohdutustaan ja syliään (ja toki itken siskoanikin, jota kaipaan kovasti). Mies katuu tekoaan ja on pyytänyt anteeksi lukuisia kertoja, häpeää käytöstään. En vaan voi unohtaa enkä antaa anteeksi. Ehkä pitäisi, jospa pääsisin tästä joskus yli. Oltin silloin aika nuoria, tästä on jo n. 15 vuotta aikaa. Mutta niin se vaan on, että kun oikein satuttaa, siitä jää syvä arpi..

ennen kuin lopetti alkoholinkäytön kokonaan, mieheni oli sopinut menevänsä kavereiden kanssa Helsinkiin jääkiekkomatsiin ja viettämään iltaa. Matkaa sieltä kotiin n. 100 km. Meni autolla ja tarkoitus tulla seuraavana aamupäivänä takaisin.



Meillä oli muutaman viikon ikäinen vauva joka herätti tunnin välein öisin ja 2-vuotias esikoinen, joka sairastui oksennustautiin lauantaiaamuna, kun miehen piti iltapäivällä lähteä. Puolen päivän jälkeen minäkin aloin ripuloida ja oksentaa. Olin aivan voimaton, kuume nousi, en jaksanut hakea edes keittiöstä juotavaa vaan join vessan hanasta vettä. Mies lähti reissuunsa.



Illemmalla makasimme kaikki makuuhuoneessa, esikoinen oli korkeassa kuumeessa ja houri ja tärisi, pelkäsin että saa kuumekouristuksen. Minä makasin myös kuumeessa, yritin saada esikoista juomaan vettä. Olisi juonut maitoa, mutta en jaksanut keittiöön asti.

Vauva itki tyytmättömyyttään, maitoa ei oikein tullut kun olin niin kuiva.



Lopulta, pitkän pohtimisen jälkeen soitin miehelle ja pyysin kauniisti tulemaan takaisin kotiin. Totesin että en selviä yksin. Hän oli vielä selvin päin, eli olisi voinut ajaa kotiin, mutta ei tullut. Yritin soittaa vielä, ei vastannut. Laittoi viestin "soita äidillesi".



No, soitin mummon sitten auttamaan, hän tuli taksilla pitkän matkan päästä ja sairastui sitten myöhemmin itse, meni tosi heikkoon kuntoon.



Ei kuulosta pahimmalta mahdolliselta teolta, mutta jotenkin koin että mies hylkäsi enkä ihan täysin ole antanut anteeksi. Ei hän oikein ole pyytänytkään. Tuli seuraavana iltapäivänä kotiin muina miehinä.